1.8.2021 Ajoneuvot Motocrossin Suomen MM-osakilpailu MXGP Finland siirtyy vuodella Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kansainväliset motocrossin MM-kilpailu- ja markkinointioikeudet omistava Infront Moto Racing on yhdessä tapahtumayhtiö Lahti Events Oy:n kanssa päättänyt siirtää Suomessa ajettavia Motocrossin MM-kisoja vuodella eteenpäin. Motocrossin kuninkuusluokan oli tarkoitus kisata KymiRingin radalla 21.-22. elokuuta. Koronatilanteen huononeminen ja sen luomat epävarmuustekijät hankaloittivat järjestelyjä niin merkittävästi, että kilpailun siirto jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. MXGP:n lisäksi kisaviikonloppuna piti ajaa myös MX2-, EMX250- ja EMX125-luokkien kilpailut. Yleisötapahtuman myynnistä ja tuotannosta vastaavan Lahti Events Oy:n ennakkovalmistelut kilpailuviikonlopun osalta olivat jo loppusuoralla, ja pettymys kilpailun siirtymisestä on suuri. Tehty työ ei kuitenkaan mene hukkaan, sillä suuri osa valmistelluista asioista pystytään hyödyntämään ensi vuonna. – Pelkästään kansainvälisen, neljästäkymmenestä maasta ympäri maailmaa saapuvan MXGP-kilpailuorganisaation henkilömäärä on noin 1500. Epävarmuus heidän maahantulonsa mahdollistamisesta olisi ollut tässä jälleen nopeasti heikentyvässä epidemiatilanteessa liian suuri riski, perustelee päätöstä MXGP Finlandin projektijohtaja Markku Vihtilä. Infront Moto Racingin ja Lahti Eventsin yhteistyösopimus on kolmivuotinen ja sopimuksen mukainen ensimmäinen kisa ajetaan kesällä 2022. Sopimus jatkuu vuoteen 2024 asti. Infront Moto Racing vahvistaa kauden 2022 kilpailukalenterin tarkemmat päivämäärät syksyn 2021 aikana. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden 2022 tapahtumaan. Siirrettävän tapahtuman liput voi myös halutessaan palauttaa. Lippujen palautuksesta vastaa Lippu.fi. VIP-lipun ostaneisiin ollaan erikseen yhteydessä. Liput voi palauttaa lippu.fi:n sivujen kautta osoitteessa: https://web.lippu.fi/palautus/ Lipunostaneita pyydetään palauttamaan tapahtumaliput viimeistään 30.9.2021. Lähde: Lahti Events Kuvat: MXGP Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 4.4.2026 Käyttötesti Honda GB350S – the ennakkoluulojen murskaaja 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 16.4.2026 Ajatuksia autoista Miksi nykyautot ovat toinen toistaan tylsempiä? 16.4.2026 Yleinen Moottoripodi jakso 110: Toyota CH-R+ on sähkötykki, joka rakastaa mutkia 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin