6.10.2022 Ajoneuvot Motopark – Kasaritunnelmaa ja kiihdytysautoilua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Motoparkin historia on täynnä meluvalituksia ja kiihdytysajoja. Motopark lukeutuu maamme keski-iän ylittäneisiin ratoihin. Virtasalmella sijaitseva rata perustettiin vuonna 1987, mutta tuolloin paikalla oli ainoastaan kiihdytysrata. 90-luvun koittaessa, saatiin valmiiksi myös varsinainen moottorirata, joka on toiminut samassa kokoonpanossa valmistumisestaan lähtien.Radan merkitys suomalaiselle kiihdysajokulttuurille on merkittävä, sillä 80-luvun loppumetreillä varttimailin kiihdytyksiin soveltuva suorituspaikka oli Euroopan ensimmäinen. Kiihdytyssuora on edelleen aktiivisessa käytössä, mutta moottorirata sitäkin vilkkaampi.Motopark lukeutuu ratoihin, joissa on korkeuseroja. Ne tekevät paikasta ajajalle kiinnostavan, sillä joukkoon mahtuu pari sokkopaikkaa. Rata on myös vauhdikas, sillä pääsuora on pitkä ja sen loppuun saa kerättyä reilusti yli 200 km/h vauhteja, suoran keskellä olevasta loivasta mutkasta huolimatta.Rata on 3516 metriä pitkä, joten 4 kilometrin rajapyykistä jäädään hieman. Asfalttipinta on vanhaa ja paikoin kunto alkaa olla hieman rapistunut. Radalla on ehtaa kasaritunnelmaa, mutta se on toisaalta osa homman viehätystä. Motopark toimii useiden auto- ja moottoripyöräkilpailujen näyttämönä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyValitukset ovat radoille arkipäivääMonen muut kotimaisen radan tavoin Motopark on historiansa aikana ollut lukuisien valituksien kohteena. Moottoriurheiluradat tarvitse toiminnalleen ympäristöluvan, jollainen radalta löytyy. Se kuitenkin rajoittaa toimintaa merkittävästi, sillä melumääräykset ovat tiukat. Rata täytyy pitää kiinni usean viikon ajan parhaaseen sesonkiaikaan.Radan asfaltti on kauniisti sanoen parhaat päivänsä nähnyt, mutta lausahdus "Suomen nopein motocross-rata" on vahvaa liioittelua. Vaikka kaikessa näkyy ja tuntuu 80-luku, on Motopark kaikesta huolimatta hieno ajokokemus, eikä radan pinnan kanssa joudu pulaan.Motopark lukeutuu niihin ratoihin, joihin käytännössä kuka tahansa soveltuvan auton tai moottoripyörän omistaja voi mennä ajamaan yleisille ajopäiville. Mikäli radalla ei ole kilpailua, tapahtumaa tai muuta yksityistilaisuutta, voi Motoparkin rataa mennä kiertämään maksua vastaan. Päivälippu kustantaa 70 euroa ja kausikortin voi hankkia itselleen 500 euron hinnalla.Melurajat ovat tiukat ja suurimmassa osassa ajopäivistä kulkupelin tulee alittaa 96,6 dB meluraja. Useimmiten vakiokuntoiset autot tai moottoripyörät alittavat melurajan, joten se ei tule ajamisen esteeksi.Voit tutustua Motoparkin erityispiirteisiin jutussa olevalla videolla.Teksti: Tuomas Rajala Kuvat: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 14.6.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moto 800 MT-X – miten sujuu matka-ajo maastojyrällä? 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 11.6.2025 Moottoripyörät Koeajo: BMW R 12 G/S – kahden maailman retrontäyteinen liitto 10.6.2025 Moottoriurheilu Aatu Hakalehto valittiin vuoden 2025 Flying Finn Future Star -kuljettajaksi – tähtäimessä Secto Rally Finland 9.6.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lanseeraa uusimman sukupolven MBESS-energiavaraston Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 15.6.2025 Laivat Päivän kuva: Saksan oma "Lemmenlaiva" nähty Helsingin Katajanokalla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster