MP-klassikko: Moottoripyörä mopon hinnalla

Suomessa suhteellisen tuntemattomaksi jääneen Garellin toiminta paitsi alkoi menestyksellä kilparadoilla, myös päättyi samoissa merkeissä. Kilpailumenestysten välillä valmistaja tuli tunnetuksi erityisesti pienten kaksipyöräisten valmistajana.

Insinööriksi valmistuttuaan Adalberto Garelli aloitti vuonna 1909 työt Fiatilla, jossa hän sai tehtäväkseen kaksitahtisen moottorin kehittämisen. Fiatin kiinnostus kaksitahtimoottoreihin kuitenkin hiipui, ja Garelli vaihtoi vuonna 1912 Bianchille, jossa työskennellessään hän suunnitteli moottoripyörän kaksivaihteisen vaihteiston. Työssään mainiosti menestynyt Garelli siirtyi vuonna 1915 Stucchi-konsernin johtoon.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Oma projekti jatkui työn sivussa

Samanaikaisesti Garelli jatkoi jaetulla palotilalla varustetun, niin sanotun split single -kaksitahtimoottorinsa kehittämistä. Moottorin Garelli patentoi vuonna 1912 ja moottoripyörän prototyyppi oli valmis talvella 1914.

Pyöräänsä Garelli testasi ajamalla Mont Cenis -vuoren rinteellä, 1 925 metrin korkeudessa sijaitsevalle vierasmajalle. Temppu ei ollut aivan jokapäiväinen, sillä vuoren rinnettä nouseva tie oli jyrkkä ja haastava. Garelli olikin ensimmäinen moottoripyöräilijä, jolta nousu onnistui. Moottori voitiin siis todeta toimivaksi.

Välitöntä menestystä kilpailuissa

Moottoripyörien valmistamisen Garelli aloitti vuonna 1919 Milanossa. Prototyyppimoottori oli ollut 500-kuutioinen, mutta tuotantomallien voimanlähteen iskutilavuus oli 350 kuutiota.

Jo samana vuonna Garellin moottoripyörällä voitettiin Milano-Napoli-kilpailu. 840 kilometrin matkalla voittaneen kuljettajan, Ettore Girardin, keskinopeus oli 38 km/h.

Garellin pyörillä menestyttiin muutenkin mainiosti kilpailuissa. Esimerkiksi vuonna 1922 Ernesto Gnesa ajoi voittoon ensimmäisessä Monzan radalla ajetussa Italian GP:ssä.

Lähestyvä sota muutti prioriteetteja

Garellin 350-kuutioinen säilyi tuotannossa vuoteen 1936 saakka, ja kaikki Garellin katu- ja kilpamoottoripyörät käyttivät saman moottorin muunnosta. Vuodesta 1928 Garelli aloitti moottoripyörien lisäksi valmistamaan kompressoreita ja generaattoreita Italian, Neuvostoliiton ja Japanin asevoimien tarpeisiin. Asevoimien tilaukset käyttivät lopulta Garellin koko tuotantokapasiteetin, ja moottoripyörien valmistus lopetettiin toistaiseksi.

Toisen maailmansodan jälkeen asevoimien kysyntä lakkasi, mutta edullisille ajoneuvoille oli kysyntää. Siispä Garelli aloitti polkupyörän apumoottorin valmistamisen. Mosquito-niminen 38,5-kuutioinen moottori oli poikkeuksellisen taloudellinen. Yhdellä bensiinilitralla sillä pystyi ajamaan jopa 70 kilometrin matkan 30 km/h nopeudella. Moottorista esiteltiin myöhemmin keskipakokytkimellä sekä suuremmalla, 49 kuution iskutilavuudella varustetut versiot.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Paluu kaksipyöräisten pariin

Vuonna 1956 Garelli kehitti moottoriaan varten oman runkonsa, ja Mosquito 315 -mopomalli näki päivänvalon. Sitä seurasivat pian 70- ja 100-kuutioiset mallit, joista 70-kuutioinen esiintyy tämän jutun kuvituksessa.

– Garellin mainoslause oli ”moottoripyörä mopedin hinnalla”, kertoo pyörän omistaja Rainer Mäkipää.

Mäkipää arvelee Garellin maahantuojan ollen myös Gileraa maahantuonut Ase Oy, jonka omistaja oli Helkama. Suurta menestystä pienestä Garellista ei Suomessa tullut.

– Arvioni mukaan pyöriä tuotiin Suomeen ehkä parikymmentä. Tämän pyörän lisäksi tiedossani on neljä yksilöä, Mäkipää kertoo.

Vuonna 1961 Garelli fuusioitui toisen moottoripyörien ja mopojen valmistajan, Agratin kanssa. Agrati oli jo aiemmin käyttänyt omissa skoottereissaan niin Garellin, Minarelin kuin Sachsinkin moottoreita sekä koonnut alihankintana Garellin mopoja.

Agratin merkki säilyi jonkin aikaa, mutta vuodesta 1965 alkaen kaikki yhtiön valmistamat kaksipyöräiset olivat Garelli-merkkisiä. 1970-luvulla Garelli tunnettiin parhaiten pienistä skootterimaisista kaupunkimopoistaan, kuten Katia ja Vip, mutta valmistajan mallistosta löytyi myös sportti- ja enduro- sekä tossumopoja.

Menestyksekäs paluu kilparadoille ja lopun alku

Garelli teki paluun kilparadoille 1980-luvulla vuosikymmenten tauon jälkeen ja osallistui 50-, 125- ja 250-luokkiin. Valmistaja dominoi erityisesti 125-kuutioisten luokkaa, jossa merkin pyörillä ajettiin maailmanmestaruuteen vuosina 1982–1987 Àngel Nieton, Fausto Gresinin ja Luca Cadaloran toimesta.

Kilpailumenestyksestä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Garelli oli vuonna 1987 erittäin pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa ja yhtiön oli lopetettava tuotanto. Pian Garelli fuusioitui toisen vaikeuksissa olleen valmistajan, Fanticin, kanssa. Yhtiö esitteli muutamia uusia mopomalleja ennen toiminnan lopettamista vuonna 1993.

90-luvun lopussa oikeudet Garellin nimeen hankki omistukseensa Silvio Berlusconin veljen Paolo Berlusconin holding-yhtiön omistama Nuova Garelli SpA. Tarkoituksena oli valmistaa Kiinassa italialaista suunnittelua olevia mopoja Garellin nimellä. Toiminta kuitenkin epäonnistui ja viimeinen Garellin nimeä kantanut yhtiö asetettiin konkurssiin vuonna 2012.

Jutun kuvituksena oleva Garelli 70 on nähtävillä Suomen Moottoripyörämuseossa.

Teksti: Petri Suuronen Kuvat: Roman Razinkov