28.11.2022 Ajoneuvot Muistin virkistämiseksi: BMW M1 – 45 vuotta ja edelleenkin päivänpolttava Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tasan kaksi kuukautta sitten ensi-iltansa sai ennenkokematon BMW XM, joka astui isoihin saappaisiin huipentaessaan BMW M:n 50. juhlavuoden, ja ollessaan historian toinen M-divisioonan oma malli. XM on saanut hurjasta olemuksestaan paljon kritiikkiä, ja sitä on verrattu yli 40 vuoden takaiseen keskimoottoriseen henkiseen edeltäjäänsä. Muistellaanpa hieman, mistä tässä ikonisessa BMW M1:ssä oli kyse. Entinen BMW Motorsport, nykyisin ytimekkäästi BMW M GmbH, on BMW AG:n tytäryhtiö, ja vastaa sisältä käsin baijerilaisvalmistajan suorituskykyisimmistä malleista. Mihin nimikin aiemmin suoraan viittasi, tytäryhtiö perustettiin vuonna 1972 nimenomaan kullan kiilto silmissä kilpailumenestystä varten. Myöhemmin BMW M:n idea kehittyi enemmän nykyiseen suuntaan, ja rooli on jokseenkin vastaava, kuin AMG:llä Mercedeksen sisällä.Hallo, 2,75-tonninen urheilupanssarivaunu.Kuluvana vuonna BMW on juhlinut arvostetuimman siipensä puolivuosisataista taivalta monin eri tavoin. Kaiken kruunu oli kuitenkin ehkä isolla panoksella tehty superlatiivinen XM. Uutuus on pelkästään M-brändin alla myytävä valtavankokoinen SUV, joka tulee menestymään, mutta enemmän yliampuvalla ökyangstillaan kuin M-divisioonan perustuksista kumpuavilla tekijöillä. Punainen lanka onkin jotenkin monen mielestä nyt hukassa. Näiden monien mielestä kevyt, keskimoottorinen ja nopea ilopilleri olisi ollut niin paljon sopivampi henkinen seuraaja sille M-divisioonan ensimmäiselle omalle hedelmälle, M1.lle.BMW M1:tä valmistettiin vuosina 1978 - 1981.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyBMW M1 on saksalais-italialainen liitto urheiluauton muodossaEräs 1970-luvun suurimmista tarinoista urheiluautojen maailmassa oli monitahoisen ja -vaiheisen suunnittelu- ja toisaalta myös valmistusprosessin tulos. Ennen kuin yhtäkään 460:sta valmistuneesta yksilöstä päätyi tien päälle, paljon oli ehtinyt tapahtua. Nimittäin vaikka valmista tuli vuonna 1978, oli oman aikansa keskimoottoriseen superautoon tähdännyt projekti alkanut jo kuusi vuotta aiemmin, BMW Motorsportin perustamisvuonna 1972. Tavoitteena oli tuolloin luoda Porschelle vastine Länsi-Saksan silloisessa DRM- eli nykyisessä DTM -touringsarjassa.Keulalle tunnusomaista ovat piilolamput sekä BMW:n nykymuotia fundamentaalisesti sirommat munuaiset.BMW:llä ei ollut mitään aiempaa kokemusta keskimoottorisista, joten tietotaitoa lähdettiin haalimaan niiden luvatusta maasta Italiasta, ja projektiin saatiin mukaan suuruuksia Lamborghinista Italdesigniin. Näistä taloista Lambon Gian Paolo Dallaran suunnittelutyön jälkeä on M1:n putkirunko, mutta näkyvimmästä ja näyttävimmästä osasta, korimuotoilusta, vastasi Giorgetto Giugiaro itse.M1:n maksimikorkeus on ainoastaan 1,14 metriä. XM:n kokonaismassa vastaa kahta M1:tä ja ylikin jää vielä 150 kiloa. 280 hevosvoiman rivi-6:lla auto kulki raikkaasti 265 km/h. Tämä teki siitä vuosikymmenensä nopeimman saksalaisen urheiluauton.Jos korisuunnittelu oli käytännössä täysin italialaista, löytyi syvältä sisuksista auton sielun saksalainen osa. Ollakseen nopea, ei kevyt ja virtaviivainen BMW M1 tarvinnut mitään hirviömäistä voimalinjaa. 1 300-kiloisen urheiluauton keskelle sijoitettu moottori oli 3,5-litrainen ahtamaton rivikuutonen. Edistyksestä sillä puolella kertoi neliventtiilitekniikka kahdella kannen yläpuolisella nokka-akselilla ja läppärungoilla. Hienon voimanlähteen jatkeena oli ZF:n 5-vaihteinen käsivaihteisto, ja autohan oli takavetoinen. Yksinkertaisen toimivaa.Käsityön osuus M1:n valmistuksessa oli suuri.BMW M1:n valmistusprosessi oli monimutkainen, ja auton valmistusmaaksi voi mieltää tavallaan sekä Italian että Länsi-Saksan, tai sitten molemmat. Tuotantotaival alkoi Italian Modenasta, jossa kaksi eri yritystä, Italina Resina sekä Marchesi, valmistivat erikseen käsityönä lasikuitukorin sekä rungon. Yhteen nämä liitettiin auton nahkaa ja kangasta yhdistäneen sisustan valmistuspaikassa Torinossa, jossa sijaitsevat auton suunnitelleen Italdesignin tuotantotilat. Italiasta autot kuljetettiin vihdoin BMW:lle Saksan Müncheniin, jossa niihin asennettiin moottori, ja jossa myös lopputarkastus ennen asiakkaille luovuttamista suoritettiin.M1:n perälle pienen mutta tunnistettavan leimansa luovat kaksi BMW-logoa sivuilla. Tämä yksityiskohta lainattiin myös XM:n takalasiin. Kuvassa M1:tä asetellaan Münchenin BMW Museumin kokoelmiin.Suunnittelun lähtökohtaan, DRM:ään, M1 ei lopulta koskaan päätynyt, sillä sarjan säännöt ehtivät muuttua ennen kuin suunnittelussa saatiin aikaan valmista. Tämän vuoksi autot päätyivätkin kuluttajille katukäyttöön. Olihan M1:llä toki myös kilpailullinen puolensa, ja sitä varten syntyi ihan ikioma Procar -rata-autosarjansa. BMW M1 Procarista voit lukea lisää esimerkiksi tästä Moottorin Huutokauppahelmet -juttusarjan osasta.M1 Procar Revival -ajoja vuodelta 2019. M1:t maksavat muutenkin hunajaa, mutta Procareista voi joutua pulittamaan jopa seitsennumeroisia summia.Ei koko totuusJos palataan taas vuoteen 2022 ja 50-vuotisjuhlien tunnelmiin, olisiko BMW M:n kannattanut tässä kontekstissa todella luoda M1:n ja niin ikään tuotannosta väistyneen i8 -hybridiurheiluauton jalanjäljissä baijerilaismerkin historian kolmas keskimoottorinen? Kysymykseen ei voi antaa tyhjentävää vastausta.'22 BMW 3.0 CSLSuhteellisen suurta kontrastia pehmittämään saapui vasta viime viikolla varsin tarkka tulkinta vuoden 1972 3.0 CSL Batmobilesta, samanniminen supercoupé, joka pitää sisällään muun muassa kaikkien aikojen tehokkaimman rivi-6:n, joka BMW:n katulailliseen autoon on asennettu. Tätä 50 kappaleen erää voi vain vaivoin kutsua sarjatuotantomalliksi, mutta alkuperäinen 3.0 CSL on kuitenkin keskeisimpiä nimiä BMW M:n historiassa.Isosti BMW Motorsportin historiaa samassa kuvassa: alkuperäinen "Batmobile" 3.0 CSL poseeraa yhdessä M1:n kanssa.Myös M1 on saanut oman tribuuttinsa. Tämä tapahtui M1 Hommagen muodossa mallin 30-vuotisen taipaleen kunniaksi vuonna 2008. Ja ehkä jotain tällaista on vielä luvassakin.Lähteet: BMW, BMWblog, Hotcars.com Kuvat: BMW Teksti: Benjamin HelanderLisää aiheesta40 vuotta Andy Warholia: BMW M1 Art Car juhlii uusin kuvinMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 24.5.2025 Esittely Koeistuttu: Lexus ES 500e – johtajan mitoille tehty 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 1.6.2025 Matkailu 85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”