3.9.2017 Ajoneuvot Nanoselluloosasta seuraava hiilikuitu? Japanilaistutkijat uskovat puuhun Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Japanilaisen Kioton yliopiston ja Toyotan alihankkijoiden yhteinen tutkimushanke lupailee tuovansa kevyet ja jäykät selluloosan nanokuidut autovalmistajien sarjatuotantoon. Digiajasta huolimatta perinteinen selluloosa on pitämässä pintansa vielä pitkälle tulevaisuuteen, sillä autovalmistajat etsivät jatkuvasti uusia materiaaleja ajoneuvojen keventämiseksi. Nyt Reuters raportoi Kioton yliopiston tutkijoiden ja autoalan alihankkijoiden kehittäneen prosessin, jolla kotoisasta puukuidusta saadaan kevyt mutta luja korvike jopa teräkselle autoteollisuudessa. Japanilaistutkijoiden mukaan selluloosasta valmistettu nanokuitu painaa vain viidesosan teräksestä ja materiaali voi olla jopa viisi kertaa terästä vahvempaa. Selluloosakuidut hienonnetaan muutaman sadasosamikrometrin kokoisiksi, yhdistäen ne sen jälkeen muovien kanssa. Nanosellua on käytetty jo pidempään muun muassa läpinäkyvistä näytöistä erilaisiin musteisiin. Materiaalia ja sen lähes rajattomia käyttökohteita on tutkittu laajasti Suomessakin aina yliopistoista yrityksiin ja valtion tutkimuslaitoksiin. Nyt Japanissa kehitetyssä niin sanotussa Kioton prosessissa kemiallisesti käsitellyt puukuidut vaivataan osaksi muoveja samalla, kun ne pilkotaan nanokuiduiksi. Menetelmän ansiosta nanosellun valmistuskustannukset tippuvat noin viidesosaan muista vastaavista menetelmistä, joten materiaalin tulevaisuudessa häämöttävät sarjatuotantomahdollisuudet. – Tämä on matalahintaisinta ja parhaiten suoriutuvaa käyttöä selluloosan nanokuiduille, ja siksi keskitämme sen käytön auto- ja ilmailuteollisuuden komponentteihin, kommentoi Kioton yliopistossa tutkimusta johtava professori Hiroaki Yano. Inspiraatio tutkimustyöhön tuli miljonääri Howard Hughesin puisesta "Spruce Goose" -lentoveneestä, joka kirjasi nimiinsä maailman suurimman lentokoneen tittelin vuonna 1947. – Ajattelin, että jos Howard Hughes löysi keinon käyttää puuta massiivisessa lentokoneessa, miksei voisi käyttää puuta teräksen lujuisen materiaalin kehittämiseen, Yano kommentoi tutkimushankettaan. Kioton yliopiston lisäksi mukana hankkeessa ovat mukana Toyotan suurin alihankkija Denso sekä Toyotalle ja Mazdalle alihankintaa suorittava DaikyoNishikawa. – Olemme käyttäneet muoveja korvikkeena teräkselle ja toivomme, että nanoselluloosa laajentaa näitä mahdollisuuksia, kommentoi DaikyoNishikawaa edustava Yukihiko Ishino. Autovalmistajille painonsäästö on tärkeä osa varsinkin sähköautojen kehitystyötä. Säästöillä tasapainotetaan akustojen tuomaa painokuormaa, mutta samalla parannetaan autojen taloudellisuutta, vähentäen myös akkujen tarvetta. Esimerkiksi BMW luottaa i3-sähköautonsa korirakenteessa CFRP-hiilikuitupolymeeriin ja baijerilaismerkki onkin panostanut voimakkaasti hiilikuituosaamiseensa viime vuosina. – Kevyet rakenteet ovat jatkuva kulmakivi meille. Meidän täytyy kuitenkin ratkaista myös korkeat sarjatuotantokustannukset ennen kuin näemme lisää uusia keveitä materiaaleja sarjatuotantoautoissa, kommentoi Toyotan korisuunnittelusta vastaava projektipäällikkö Masanori Matsushiro. Viime vuonna Toyota esitteli perinteisemmin puuta hyödyntävän Setsuna-konseptiauton, jonka ajatuksena oli juhlia puun muuttuvaa luonnetta ja tavoitella autolla kulutusesineen sijaan perintökalun asemaa. Valmistajan visioissa ikääntyvä puuauto paranisi vanhetessaan ja saavuttaisi ehkä lopulta oman viisauden tsukumogami-uskomuksen mukaisesti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sarjatuotantomahdollisuudet horisontissa Tällä hetkellä kilogramma nanoselluloosaa on valmistuskustannuksiltaan noin 9 dollaria, mutta Yano työryhmineen tähtää hinnan puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Autoteollisuuteen materiaalia kaavaillaan 2020 tienoilla. Kilpailu on silti kovaa, sillä yhä laajemmin käytetyn hiilikuidun hinnaksi saataneen noin 10 dollaria kilolta 2025 mennessä. Vertailun vuoksi nykyisin yleiset teräs ja alumiini maksavat kilogrammalta vain 2 dollaria. Analyytikkojen mukaan suurlujuusteräs ja alumiini ovat vielä lähivuosina kuitenkin uusia materiaaleja suositumpia. Edullisuuden lisäksi suurlujuuteräs ja alumiini ovat myös helposti kierrätettäviä materiaaleja. Sarjatuotantoympäristössä materiaalien käyttöön vaikuttaa myös tuotantolinjojen suunnittelu metallityöskentelyn mukaan sekä se, että nanosellun tapaiset uudet materiaalit täytyy voida kiinnittää myös auton muihin osiin. Lux Researchin materiaalianalyytikko Anthony Vicarin mukaan olisi iso juttu, jos Yanon tutkimusryhmän ennusteet käyvät toteen. Toistaiseksi analyytikon mukaan ilmassa leijuu kuitenkin iso "jos". Lähteet: Reuters, VTT, Biotalous Kuvituskuvat: Aake Kinnunen, Toyota Lue lisää Kaikki artikkelit 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita