2.8.2019

Neste Ralli 2019: Jari-Matti Latvala ajaa uransa jatkamisesta

Kankean alkukauden kokenut Jari-Matti Latvala aloitti Suomen MM-rallin perjantain vauhdikkaasti. Suomalaiskonkarin tulevaisuudesta spekuloidaan jatkuvasti, ja mies itsekin tiedostaa uransa olevan päättymisuhan alla, jos parempia tuloksia ei tule.

Jari-Matti Latvala kertoi keskiviikkona ennen Suomen MM-rallin alkua, että Neste Ralli vaatii alusta lähtien täydellistä suoritusta – niin autolta kuin kuljettajaltakin.

– Tänä vuonna kilpailu on kiristynyt entisestään. Erot autojen välillä ovat koko ajan pienempiä, mikä tarkoittaa, että jo kilpailuun tultaessa täytyy olla sataprosenttisesti motivoitunut ja keskittynyt. Kymmenen vuotta sitten pystyi kirimään palkintosijoille vaikka hieman löysäilemällä, mutta tänä päivänä se ei enää onnistu. Viiden joukkoonkin pitää olla todella skarppi, Latvala kuvailee.

Tuntuuko siltä, että luotto on nyt löytynyt?

– Kyllä se nyt tuntuu, että luottoa on. Etenkin keväällä oli vaikeampi ajanjakso, mutta välissä oli nyt hyvä tauko, jonka aikana on päässyt hyvin nollaamaan.

Miten Suomen ja Saksan MM-rallit vaikuttavat urasi tulevaisuuteen?

– Se nyt vaan on fakta, että kyllä ne vaikuttavat. Viime aikoina on ollut vaikeaa, mutta uskon, että olemme vauhdin puolesta olleet viimeiset viisi kisaa hyvässä vauhdissa, mutta tuloksia ei ole tullut. Niitä kuitenkin tarvitaan, kun ajopaikkaa haetaan. Olen kuitenkin ollut samassa tilanteessa aikaisemminkin. Sitä ei kannata miettiä tässä vaiheessa liikaa, vaan pitää lähteä antamaan kaikkensa. En usko, että taito on mihinkään kadonnut.

Oletteko tehneet isoja muutoksia autoon?

– Kyllä, niitä on tehty suhteessa enemmän kuin esimerkiksi edellisvuonna – myös jousitukseen, mutta isommassa roolissa on tällä kertaa voimansiirto. Olen tehnyt aikaisemmin liikaa töitä auton kääntyvyyden kanssa ja pakottanut autoa liikaa, joka on johtanut muita nopeampaan renkaiden kulumiseen. Sitä kautta olen nyt keskittynyt kehittämään nimenomaan kääntymistä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lupauksien lisäksi myös kokemukselle on kysyntää

Kiivaasti käynnissä olevissa tallien kuljettajaspekulaatioissa Kalle Rovanperää on tuotu isompaan WRC-luokkaan, ja Ott Tänak on ilmoittanut olevansa avoinna kaikille ehdotuksille. Latvala uskoo kuitenkin, että myös hänelle löytyy vielä paikka rallin MM-sarjasta.

– Ott on tämän hetken kuumin kuljettaja ja kaikki haluavat hänet, se on aivan selvää. Kuljettajapuolella asiat alkavat ratketa, kun hän tekee sopimuksen ensi kaudesta. Kuulemani mukaan Kalle on erittäin vahvoilla päästä ajamaan ensi kaudella WRC-autolla, ja tietenkin tiimit haluavat nuoria kuljettajia ja satsata tulevaisuuteen. Meitä huipulla olevia iältään kolmissakymmenissä olevia kuljettajia on tällä hetkellä aika monta, mutta myös kokemusta tarvitaan auton kehittämiseen. Tiedostan faktat, olen ollut joskus itsekin nuori ja on positiivinen asia, että uusia kuljettajia tulee. Nyt pitää osoittaa olevansa oman työn arvoinen.

Entä jos joku muu talli kuin Toyota kaappaa Tänakin?

– Minullehan se olisi upea tilanne. Haluaisin jatkaa täällä ja jos Kalle hyppää WRC-auton puikkoihin, hän tarvitsee siitä kokemusta. Olen sanonut, että WRC:hen siirtyessä tarvitsee kaksi vuotta kokemusta, että saa käytyä kaikki kilpailut läpi. Kolmantena vuonna pystyy jo haastamaan muita, mutta tarvitset kuitenkin sen kokemuksen WRC-autolla ajamisesta, että voit ajaa tuloksista.

Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Aake Kinnunen

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat