2.2.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Nissan Juke auttoi tekemään Infinitistä Kiinassa tunnetun Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nissanin luksusmerkki Infiniti valitsi hieman yllättäen pikku-crossover Juken esiliinakseen pyrkiessään Kiinan markkinoille. Tuloksena oli Infiniti ESQ. Kokonaan uudelle markkina-alueelle ei välttämättä kannata suunnata heti koko paletilla. Tunnustellaan puolin ja toisin, miten asiakkaat vastaanottavat tuotteen ja konseptin. Voidaan käyttää myös sisäänheittotuotteita. Esimerkiksi kiinalainen SAIC Motor käyttää Maxuksen sähkömallistoa jonkinlaisena käyntikorttina meikäläisille markkinoille.Infinitiä ei myyty Kiinassa ennen vuotta 2013. Päämarkkina-alueen Yhdysvaltojen lisäksi merkillä oli edustusta paikoin Euroopassa ja Lähi-idässä. Alkuun myynti oli kansantasavallassa vaatimatonta, joten tietynlaiselle sisäänheittotuotteelle oli kysyntää. Siispä piti saada jotain erottuvaa ja värikästä, muttei liian kallista. Sopiva tuote löytyi emomerkin mallistosta, Nissan Juke, tarkemmin sanottuna Juke Nismo. Lue myös: Nimi muutettu: meille Infiniti Q30 on ventovieras, mutta sitä olisi voitu valmistaa Uudessakaupungissa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyInfiniti ESQJuken yksinomaan Kiinaan tarkoitettu Infiniti-painos lanseerattiin vuonna 2014, perustuen faceliftiä edeltäneeseen Juke Nismo -sporttimalliin. Infiniti ESQ vaikuttaisi löytyvän Kiinan-mallistosta edelleen.Auton ulkonäössä monikaan asia ei ole Juke Nismoon verrattuna muuttunut, oikeastaan vain maski sekä merkki- ja mallitunnukset ovat mainittavasti erilaiset. Auton mallinimi on erikoisesti päätetty laittaa maskiin perinteisen merkkikoristeen sijaan. Myös moottorin kopassa lukee ESQ. Takaakin Infinitin logo puuttuu, sillä siellä tämä lukee kirjoitettuna. Ratin keskiöstä sentään löytyy muun muassa edessä avautuvaa tietä kuvaava Infinitin logo.Moottorina ESQ:ssa on aina Juke Nismon 1,6-litrainen ahdettu bensiinimoottori, joka tuottaa mukavat 200 hevosvoimaa, jatkeena portaaton automaatti ja neliveto. Näillä eväin nollasta sataan päästään 7,8 sekunnissa ja huippunopeus on 215 kilometriä tunnissa.ESQ:n ja muutaman muun mallin lanseerauksen myötä Infiniti on saanut hyvin jalansijaa hurjasti kasvavilla Kiinan automarkkinoilla. Jalansijaa on tullut jopa niin hyvin, että Infiniti on lakkauttanut edustustaan muun muassa useissa Euroopan maissa ja keskittynyt Kiinaan, Yhdysvaltojen ohella.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Autocar, Infiniti Kuvat: InfinitiLisää aiheestaNimi muutettu: Aston Martin Cygnet – kenen mielestä tämä oli hyvä idea? Nimi muutettu: Dacia, Samsung, Venäjä, Korea, Ranska ja kaksi vähän erilaista Renault Arkanaa Nimi muutettu: Citroën C-Crosser on japanilais-ranskalainen katumaasturi, jonka taustalla oli monikansallinen sekamelska Nimi muutettu: Jatka klassikkoautojen suoraa: Buick Regal, Holden Commodore, Opel Insignia… Nimi muutettu: Kolmannen polven Nissan Terrano kertoo viimeistään, ettei Dacia ole mikään heittopussi Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 1.6.2025 Matkailu 85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”