13.5.2016 Ajoneuvot Nissan ostaa määräävän aseman Mitsubishistä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tuttu yhteistyökumppani ryntää kulutuslukemasuossa tarpovan Mitsubishin avuksi. Viime aikoina Japanin kotimarkkinoiden kulutusmittausongelmien kanssa kamppaillut Mitsubishi Motors on saanut apua Nissanin noin 1,9 miljardin euron investoinnista, jonka vastineeksi Nissan saa määräävän 34 prosentin aseman Mitsubishistä. Kaupan avulla Nissan nousee Mitsubishi Motorsin suurimmaksi osakkaaksi ohi muiden Mitsubishi-ryhmittymän yritysten. Yhteisessä lehdistötilaisuudessa yhtiöiden toimitusjohtajat kertoivat, että kaupan ensimmäisten askelten pitäisi toteutua jo toukokuun 25. päivä. Tällöin Nissan ehdottaa neljää edustajaa Mitsubishin hallitukseen. Nissanilla on myös vuosi aikaa valita hallitukselle uusi puheenjohtaja. Mitsubishin toimitusjohtajan Osamu Masukon odotetaan jatkavan Mitsubishin kapteenina myös kaupan jälkeen.Kauppa toteutuu yhtiöiden mukaan pikavauhtia kiitos Mitsubishin avoimen suhtautumisen yhtiössä vallinneiden kulutusmittausongelmien suhteen. Kriisi sai alkunsa juuri Nissanin huomautettua Mitsubishin valmistamien kei-miniautojen kulutuslukemien epäselvyyksistä. Ennen kriisin alkua Nissan olisi joutunut käyttämään noin kaksinkertaisen summan määräävän osakeaseman saavuttamiseksi.Uusi yhteistyökuvio on hyödyllinen molemmille valmistajille. Yhteistyössä toteutetut alihankinnat, yhteiset pohjalevyt, yhteinen valmistus ja yhteinen kehitystyö tuovat säästöjä molemmille yrityksille. Mitsubishin myymäläverkosto Kaakkois-Aasiassa tarjoaa Nissanille mahdollisuuden markkina-alueelle, jossa sillä on aiemmin ollut vaikeuksia. Nissan puolestaan lainaa yrityskulttuuriaan ja hallintoaan Mitsubishille kuluttajien luottamuksen palauttamiseksi. Luottamuksen palauttaminen on viime kädessä Mitsubishin työ, mutta Nissan on valmis tukemaan valmistajan pyrkimyksiä. Myös yhtiöiden yhteistyö kei-miniautojen osalta on merkittävää, yhteistyöyrityksen hallitessa noin 40 prosenttia Japanin markkinoista.Asiantuntijat arvioivat, että Mitsubishi saattaa joutua maksamaan jopa miljardin dollarin korvaukset Japanin miniautojen verohelpotuksista ja aiheutuneista polttoainekustannuksista.Lähde: Automotive NewsMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”