23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa Teksti Benjamin Helander Kuva Nissan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pixo tarjoaa kaupunkisähköautoa etsivälle Renault Twingon pirteyden Nissan-tvisteillä ja pikseliteemalla. Renaultin kolmas uusi, pirteä täyssähköinen retromalli on nyt monistettu, kun Dacia on tehnyt sen pohjalta uuden Springin, omien sanojensa mukaan alle 20 000 euron sähköauton, ja tänään Nissan lanseerasi siihen perustuen Pixon. Kyseessä on tietenkin Renault Twingo E-Tech, joka näille molemmille malleille oman perustansa jakaa. Pelkästään kopiokoneen käytöstä Nissania ei tosin voi Pixon kohdalla syyttää, sillä Nissan kertoo olleensa allianssikumppaninsa Renaultin kanssa varhaisista vaiheista alkaen suunnittelemassa mallia, josta tuli ensin Renault Twingo E-Tech ja nyt myös Nissan Pixo. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Nissan käyttää mallinimeä Pixo. Ensimmäinen kerta oli 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, kun Suzuki Alto lainattiin Nissan Pixoksi, ja lopputuloksena oli halvin uutena ostettava automalli ainakin Isossa-Britanniassa. Nyt kun tuo halpamalli, perusautojen perusauto on sopivasti painunut unholaan, upouusi Pixo haluaa olla sitä inspiroivampi tuote. Uusi Pixo on suunnattu erityisesti eurooppalaisasiakkaille, jotka etsivät saavutettavamman pään täyssähköautoa eritoten kaupunkikäyttöön, mutta joita pienet erottuvuustekijät eivät haittaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sisätilat pyritty maksimoimaan Nissan Pixo on nykymittapuulla varsin kompaktin kokoinen auto, mutta autojen koon kasvusta kertoo jotain se, että vielä kymmenisen vuotta sitten se ei olisi ollut "varsin" kompaktin kokoinen. 3,78 metrin kokonaispituudellaan Pixo asettuu meikäläiseen A-segmenttiin ja selvästi uusimman Nissan Micran alapuolelle. Kuitenkin mittojen vertailu paperilla paljastaa sen lahjomattoman tosiasian, että Pixo on vuonna 2010 lanseerattua, viimeistä edellisen sukupolven Micraa joka suunnassa suurempi. Ja onhan Micran edeltäjä, vanha kunnon Datsun Cherry, meikäläisittäin 100A, vain 3,66-metrinen auto, ja sitä sentään pidettiin Suomessakin 1970-luvulla perheautona. Pixossa on Twingo E-Techin tapaan tehty se viisas päätös, ettei takapenkeille ole lähdetty mahduttamaan viidettä istuinta, vaan kyseessä on nelipaikkainen auto. Näin ollen taakse mahtuu kaksi järkevän kokoista istuinta, joita on vieläpä mahdollista liikuttaa erikseen toisistaan, maksimoiden tarpeen mukaan joko takamatkustajien tiloja tai tavaratilaa. Pixossa pyörät ovat sähkövoimalinjan mahdollistamana aika lailla nurkissa, mikä on totta kai auttanut tekemään sisätiloista niin suuret kuin niistä tämänkokoisen auton pinta-alalla on voitu saada. Tavaratila on maksimissaan 356-litrainen takapenkkien ollessa käytössä mutta etummaisessa asennossaan. Takapenkit kaadettuna autoon voi lastata jopa 2 metriä pitkiä esineitä. Nissan muistaa mainita myös, että Pixo tarjoaa 18 litran edestä säilytystiloja auton matkustamossa. Tarkoitettu kaupunkioloihin Nissan Pixon pitäisi olla eniten kotonaan paikallispäästöttömässä ajossa kaupunkialueilla, jossa sen nykyautojen mittapuulla kompaktit mitat sekä auttavat puikkelehtimaan ahtaissa paikoissa että säästävät parkkitilaa. Sadan metrin kadunpätkälle mahtuu useampi Pixo kuin melkein mikä tahansa muu nykyauto. Pixossa on myös varusteita ja ominaisuuksia, jotka tukevat nimenomaan kaupungin liikenneoloissa operoimista. Esimerkiksi auton adaptiivinen vakionopeudensäädin on sitä pisimmälle vietyä mallia, jossa auto osaa pysähtyä ja lähteä taas liikkeelle liikennevirran mukana. Myös niin sanottu yhden polkimen ajotila on käytettävissä, ja se jarruttaa pysähdyksiin asti. Parkkeerauksessa puolestaan avustaa muun muassa Hands-Free Parking -pysäköintiavustin. Kääntöympyrän halkaisija on maltilliset 9,9 metriä. Voimalinja Pixossa on luonnollisesti sama kuin Twingo E-Techissä, ja senkin ominaisuudet painottavat enemmän kaupunkipyörittelyä kuin mökkimatkoja yhden perjantai-iltapäivän aikana pääkaupunkiseudulta Savoon. Puhumme siis 27,5 kilowattitunnin LFP-akusta, 259 kilometrin WLTP-toimintamatkasta, 50 kilowatin pikalatauskapasiteetista ja 60 kilowatin eli noin 82 hevosvoiman huipputehosta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ensimmäisenä A-segmenttiläisenä Gemini käyttöön Nissan Pixossa kuljettaja katselee tietoja 7-tuumaiselta digitaalimittaristolta, ja lisäksi käytössä on 11 tuuman tietoviihdenäyttöruutu, joka toimii sisäänrakennetun Googlen voimalla, mikä taas mahdollistaa monenlaisia toimintoja alkaen Google Mapsin laadukkaina pidetyistä kartastoista. Googlen tekoälyavustaja eli Gemini on tulossa Pixoon ja Twingo E-Techiin ensimmäisinä meikäläisen A-segmentin pikkuautoluokan edustajina. Nissan Pixo ehtii Suomeen ensi kevään puolella, suunnilleen samoihin aikoihin ensimmäisten Pohjoismaiden oloihin varustettujen Twingo E-Techien kanssa. Molempien mallien hinnat saamme tietää lähempänä paikallista markkinalanseerausta, mutta on syytä olettaa hintojen alkavan alle 20 000 eurosta. Lähde: Nissan Lue lisää Kaikki artikkelit 25.4.2026 Ajoneuvot Tässä on esimakua tulevasta, täyssähköisestä Nissan Jukesta – suunniteltu Euroopassa, vaikka näyttääkin ihan origamilta 11.3.2026 Ajoneuvot Naisten Vuoden Auto Maailmassa on Nissan Leaf – kategoriavoittajina viisi muuta automallia 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 26.6.2025 Ajoneuvot Nissan Qashqai e-Power päivittyy: luvassa pienempi kulutus ja sähköisempi ajettavuus 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 27.3.2025 Ajoneuvot Nissan luovii hankalien aikojen läpi – jo tänä vuonna Leafista tehdään crossover ja Micra muuttuu täyssähköiseksi Renault R5:n DNA:lla 5.11.2024 Ajoneuvot SEMA Show 2024: Nissanilla sangen perinnerakkaat setit Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel