2.6.2020 Ajoneuvot Barcelonan tehtaan sulkemisen hinta Nissanille: 1,5 miljardia euroa – saattaisi olla halvempaa jäädä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nissanille aiheutuvat kulut Barcelonan tehtaan sulkemisesta ovat noin tuplaten sen, mitä yhtiö itse arvioi viime viikon tiedotustilaisuudessa. Viime viikolla Nissan julkisti lähivuosien kuntokuurinsa, johon kuuluu useiden tuotantolaitosten sulkeminen ylikapasiteetista kärsivässä yhtiössä. Euroopassa isku kohdistuu Navara-avolavaa ja e-NV200-sähköpakua valmistavaan Barcelonan tehtaaseen. Navaran tuotanto siirtyy Etelä-Afrikkaan ja e-NV200:n seuraaja tullaan rakentamaan Renaultin tehtaalla Ranskan Maubeugessa. Tiedotustilaisuuden yhteydessä Nissanin virallinen arvio oli, että Barcelonan tehtaan ja tukilaitosten sulkeminen maksaisi noin 700–800 miljoonaa euroa. Nyt ammattiliitot ovat kuitenkin kertoneet, että kyseinen summa ei riitä edes kaikkien työntekijöiden erorahoihin. Osa on ollut tehtaalla töissä yli 20 vuoden ajan. Kaikkiaan suunnitelma merkitsisi 3 000 työntekijän irtisanomista. Lisäksi Nissanille koituu kuluja itse tehtaan purkamisesta sekä alihankintasopimusten katkaisusta. Barcelonalainen La Vanguardia -sanomalehti kertoikin, että Nissanin sisäiset dokumentit listaavat Barcelonan tehtaan sulkemisen hinnaksi realistisemman 1,45 miljardia euroa. Myös ammattiliitot kertovat, että Nissan on varautunut 1,5 miljardin euron summaan. La Vanguardian mukaan japanilaisvalmistaja arvioi, että työntekijöiden irtisanominen maksaa 600 miljoonaa euroa, taloudellisia kuluja aiheutuu 310 miljoonaa euroa ja Nissan joutunee maksamaan takaisin 100 miljoonaa euroa julkisia tukia. Nissan on arvioinut, että Barcelonan sulkemisesta aiheutuvien kulujen takaisinsaannissa menee lähemmäs seitsemän vuotta. Espanjan hallitus onkin painostanut, että on halvempaa jatkaa tuotantoa 1980-luvulla avatussa Barcelonan tehtaassa kuin sulkea tehdas. Madridista onkin lupailtu apua Barcelonan tehtaan pelastamiseksi. Nissanilla on maassa myös muita tehtaita, joten valmistaja ei ole poistumassa kokonaan Espanjasta. Lähde: Automotive News Kuva: Nissan Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin