15.8.2025 Matkailu O´ahu – lomalla Tyynenmeren paratiisisaarella Teksti Kari Martiala Kuva Kari Martiala Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Oahun, havaijilaisittain O´ahun, saaresta on moneksi. Siellä voi viettää kaupunkilomaa, tutustua historiallisiin kohteisiin, seikkailla luonnossa tai viettää aikaa komeilla aurinkorannoilla. Monille tunnetuin kohde Oahulla on suurten hotellien alueella Honolulussa sijaitseva Waikiki Beach, yksi maailman suosituimmista aurinkorannoista. Waikiki on meille suomalaisille tuttu jo 1950-luvulla saarella vierailleiden suomalaisten merimiesten lähettämistä postikorteista. Monessa merimiesperheessä osattiin haaveilla jo tuolloin matkasta Havaijille. Kaislahame ja lei oli tuolloin suosittu tuliainen. Uimaranta Ala Moanassa. Honolulussa on jatkuvasti rakenteilla uusia korkeita asuintaloja. Yhdysvaltojen Havaijin osavaltioon kuuluva Havaijisaaret muodostuu tuliperäisistä, koralliriuttojen ympäröimistä saarista. Saariryhmän pääsaaret ovat Big Island, Maui, Kahoolawe, Lanai, Molokai, Oahu, Kauai ja Niihau. Oahu on saarista kolmanneksi suurin ja siellä sijaitsee osavaltion pääkaupunki Honolulu. Oahulla vierailee vuosittain noin viisi miljoonaa matkailijaa. Saarten välillä ei ole säännöllistä laivaliikennettä, joten lentäminen on ainoa tapa liikkua saarelta toiselle. Niin mekin olemme aina saapuneet Oahulle: lentokoneen matkassa Mauilta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Henkeäsalpaavan upea luonto Havaijisaarissa on eroja. Kauai on säilyttänyt parhaiten perinteisen havaijilaisen ilmeensä, ja Big Islandilla käydään ihailemassa toimivaa tulivuorta, joka sylkee laavaa ympärilleen, Maui on moderni lomaparatiisi ja Oahu upea ja monipuolinen yhdistelmä ison kaupungin tunnelmaa sekä koskematonta luontoa. Oahulla on runsaasti upeita rantoja, trooppisia metsiä ja vehreitä vuoria. Sotahistoriallinen Pearl Harbor Noin parinkymmenen kilometrin päässä Honolulun keskustasta sijaitsee Yhdysvaltain laivaston sotilasalue Pearl Harbor. Helpoimmin alueelle pääsee Pearl Harbor -shuttlebussilla, joka vie matkailijat suoraan laivastoalueelle Honolulun keskustasta. Pearl Harbor on merkittävä historiallinen museokohde, jossa muistellaan Japanin hyökkäystä saarelle 7. joulukuuta 1941. Massiivisessa hyökkäyksessä menehtyi 2 300 ihmistä, ja se johti tuolloin Yhdysvaltojen liittymiseen toiseen maailmansotaan. Moni varmasti muistaa samannimisen, vuonna 2001 valmistuneen amerikkalaisen elokuvan. Hiljattain kunnostettu Pearl Harbor -vierailukeskus tarjoaa laajoja Tyynenmeren sotaan liittyviä näyttelyitä ja järjestää opastettuja veneretkiä laivaston ylläpitämälle USS Arizona -muistomerkille. Laivasto myös koordinoi erilaisia tapahtumia ja tukee historiallisia tutkimusaloitteita. Pearl Harborissa on mahdollista tutustua muun muassa USS Bowfin sukellusvenemuseoon ja puistoon, jossa säilytetään toisen maailmansodan aikaista sukellusvenettä. Vierailijat voivat kierrellä USS Bowfinissa ja tutkia interaktiivisia näyttelyitä. Taistelulaiva Missourin muistomerkki muistuttaa kohteesta, jossa Japani virallisesti antautui ja päätti toisen maailmansodan. Muistomerkki korostaa aluksen roolia sodassa ja sitä seuranneissa konflikteissa tarjoten vahvan yhteyden rauhan ja sovinnon historiaan. Pearl Harbor -ilmailumuseo kertoo kävijöille ilmailun merkittävästä roolista toisessa maailmansodassa säilyttämällä historiallisia lentokoneita ja tarinoita niitä lentäneistä rohkeista miehistä ja naisista. Museossa näimme toisen maailmansodan aikaisia lentokoneita, ja interaktiiviset näyttelyt kertovat sodan vaikutuksista ilmailuun. Teksti: Kari Martiala Kuvat: Hawaii Tourism Authority (HTA) / Tor Johnson Parhaiten saareen tutustuu, kun varaa lennon joltakin paikalliselta helikopteriyritykseltä. Lintuperspektiivistä kaikki näyttää vieläkin ihmeellisemmältä ja parhaassa tapauksessa lentäjä tekee välilaskun kohteeseen, jonne ei muuten pääse. Uimarannoilla saattaa kohdata suuria merikilpikonnia, ja hieman etäämmällä rannasta melovat tai suppaavat voivat saada seurakseen delfiinejä. Kauempana merellä voi kohdata rauskuja, haita tai valaita. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel