10.8.2026

Oliko sinun autokoulusi luokassa vastaava ”valotaulu”?

Kuva Teppo Vesalainen
Tämä valotaulu on tehty autokoulun tarpeisiin 1970-luvulla.

Näin mobilistina tulee haalittua itselle kaikenlaista tähdellistä tavaraa periaatteella ”toisen romu on minun aarre”. Tällä kertaa Päivän kuvana esittelen valotaulun, jonka pelastin autotalliini Nurmijärveltä, Autokoulu Hakala Ky:n jäämistöstä.

Aikanaan velvoitettiin, että autokoulun opetustilasta tulee löytyä tämän kaltainen taulu, jossa esitellään ajoneuvoista löytyvät erilaiset valot toimintaperiaatteineen. Käsittääkseni näitä joku ihan valmistikin, koska muistan monessa autokoulussa nähneeni keskenään täsmälleen samanlaisia toteutuksia. Tämä kyseinen yksilö on kuitenkin ns. omavalmiste, jonka Autokoulu Hakalan silloinen yrittäjä on tehnyt itse joskus 1970-luvulla.

Ajovalot eli lähi- ja kaukovalot ovat erittäin todennäköisesti peräisin kolaroidusta Isuzu Belletistä.

Taulu ei ollut täysin toimintakuntoinen minulle tullessa, mutta kaikki sen osat olivat tallella. Asensin mukana tulleen, mutta irrotetun, hälytysajoneuvon vilkun paikoilleen, vaihdoin muutaman palaneen polttimon ja herkistelin jumiutuneen vilkkureleen, jonka jälkeen koko komeus alkoi taas toimia suunnitellusti.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Osia kolariautoista

Vaikuttaisi siltä, että taulun rakentamiseen on aikoinaan haalittu osat ainakin osittain kolariautoista, koska valaisimien kromiosissa näkyy todennäköisistä kolaritilanteista aiheutuneita skraiduja.

Samankaltaisia pyöreitä takavaloja käytettiin ainakin Simca ”tonnissa” ja Fiat 850:ssä.

Yhdessä auto-orientoituneiden ystävieni kanssa selvittelimme, minkä auton valaisimia taulun rakentamisessa on käytetty ja päädyimme siihen, että ajo- ja kaukovalot ovat Isuzu Belletistä. Potentiaalisena takavalojen luovuttajana saattaa olla Fiat 850 tai Simca 1000. Täyttä varmuutta asiasta ei ole.

Toimintaperiaate todenmukainen

Kytkennät on tehty pääsääntöisesti kuten kuuluukin eli esimerkiksi keltaiset huomiovalot vaativat syttyäkseen ”parkit”, mutta sammuvat, mikäli ajovalot kytketään päälle. Sen sijaan takasumuvalon kytkennän olen mielessäni kyseenalaistanut. Se vaatii nimittäin taulussa palaakseen ajovalot päälle – mielestäni ”parkkien” pitäisi kuitenkin tähän riittää, kuten ne riittävät myös etusumuvalojenkin syttymiseen. Näiltä osin pääsen siis vielä hyvällä syyllä askartelemaan sähköjen parissa jonain sopivana siivouspäivänä.

Myös jarruvalot toimivat ja jarruvalokatkaisimen virkaa hoitaa jousipalautteinen painonappi. Taulun päällä, keskellä, on pyöreä ruskeankeltainen ns. ”rekkavalo” eli vetoauton tunnusvalaisin. Niiden historia on kirjava: ne ovat olleet eri ajan jaksoina sallittuja, pakollisia tai kiellettyjä. Tiettynä aikana ne ovat olleet sallittuja vain Venäjälle suuntautuvassa liikenteessä.

Kaiken kaikkiaan tämä oli hieno löytö, joka ansaitsi tulla pelastetuksi. Tarkemmin ajatellen, tällainen pitäisi olla jokaisessa autotallissa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat