15.7.2017 Ajoneuvot Opel Finland: kaasuversiot kiinnostavat auton ostajia yhä enemmän Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kiinnostus Opel-malliston kaasuversioihin kasvaa, mutta perinteisten polttomoottorien haastamisesta ollaan vielä kaukana. – Kiinnostus kaasuautoja kohtaan on kasvanut ihan viime kuukausien aikana varsin voimakkaasti. Kuluttajien tietoisuus vaihtoehtoisista polttoaineista on lisääntynyt, ja olen saanut jälleenmyyjiltämme viestiä, että he saavat yhä enemmän tiedusteluja bio- ja maakaasumalleistamme, kertoo toimitusjohtaja Rami Kittilä Opelilta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kittilä uskoo, että laajeneva tankkausasemaverkosto, edullinen polttoainehinta ja erilaiset kampanjat lisäävät kuluttajien tietoisuutta entisestään, mikä puolestaan kasvattaa kaasuversioiden kysyntää. Varsinaisesta tilausvyörystä ei ainakaan toistaiseksi ole kyse, mutta hiljaisen vaiheen jälkeen virinnyt kiinnostus otetaan maahantuojan leirissä vastaan tyytyväisenä. – Kaasuauton polttoainekulut ovat varsin pienet. Meillä on tällä hetkellä mallistossamme kaksi kaasuautoversiota, mutta tulevaisuudessa valikoimamme laajenee entisestään. Mallistosta löytyy erinomainen vaihtoehto niin yksityis- kuin yritysasiakkaillekin, Kittilä lupaa. Gasum panostaa tankkausverkostoon – Kaasuautojen määrä on Suomessa ennätyksellisessä kasvuvauhdissa ja panostamme kaasuautoiluun laajentamalla tankkausasemaverkostoa sekä tarjoamalla kotimaista biokaasua 89 euron kiinteällä kuukausihinnalla vuodenvaihteeseen asti, sanoo Gasumin biokaasuliiketoiminnan myynnin yksikön päällikkö Jani Arala. Kesäkuussa Gasum avasi kaasutankkausasemat Hämeenlinnassa ja Porissa. Myöhemmin kesällä avautuvat uudet asemat myös Vantaalle ja Jyväskylään. Yhtiön mukaan lisää on suunnitteilla. 25 kiloa kaasua ja 14 litraa bensiiniä Opelin valikoimassa kysyntä kohdistuu lähinnä seitsemänpaikkaisena saatavan, 1.6-litraisen (150 hv) Zafiran kaasuversioon, jossa voi käyttää joko bio- tai maakaasua. Maahantuoja kertoo, että auton neljään kaasusäiliöön mahtuu yhteensä 25 kg kaasua. Sen pitäisi riittää yli 500 kilometrin toimintasäteeseen kaasukäytöllä, jonka kulutukseksi ilmoitetaan 4,7 kg/100 km. Maakaasulla ajettaessa 100 kilometrin polttoainekuluksi muodostuu varsin maltillinen 5,40 euroa (1,15 €/kg). Kaasusäiliöiden lisäksi Zafirassa on 14 litran bensiinitankki, jonka turvin matka jatkuu ainakin tovin kaasun loputtuakin. Opelin tavara-automalleista kaasuversio löytyy Combo-mallistosta. Siinä on neljä kaasusäiliötä, joihin mahtuu yhteensä 16,5 kg paineistettua kaasua. Pitkäkoriseen Combo Vaniin voi tilata lisävarusteena myös viidennen säiliön, jolloin kaasua voi tankata kerralla 22,1 kg. Tuolloin Combo Vanin toimintamatka kaasulla ajettaessa on kutakuinkin 450 km (kulutus 4,9 kg/100 km). Kaasusäiliöiden lisäksi Combossa on 22 litran bensiinitankki, joka pidentää kokonaistoimintasädettä 290 kilometrillä ainakin laskennallisesti. Lähde ja kuva: Opel Finland Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”