13.5.2026 Ajoneuvot Osuisiko Onni kohdalle? – OnniBus antaa kokonaisen bussin kilpailun voittajalle Teksti Lauri Siltala Kuva OnniBus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä OnniBus antaa yhden heidän vanhoista busseistaan luovaan uusiokäyttöön kilpailun voittajalle. Kaukobussipalvelu OnniBus käynnisti perjantaina 8.5. kilpailun, jossa etsitään uutta omistajaa ja käyttökohdetta liikenteestä poistuvalle, vuosimallia 2013 olevalle kaksikerrosbussille. Vaikkakin noin kaksi ja puoli miljoonaa kilometriä ajanut bussi eläköityy matkustajaliikenteestä, ei siitä tarvitse luopua kokonaan. Kilpailun tarkoituksena on löytää bussille uusi ja luova tarkoitus paikallaan olevana kohteena, oli se sitten työtila, kahvila, yhteisöllinen tila tai aivan jotain muuta. OnniBusin asiakaskokemus- ja brändijohtaja Henna Ojala-Merikoski kertoo tiedotteessa kannustavansa osallistuja erityisesti luoviin ja yhteisöllisiin toteutuksiin, joista olisi mahdollisimman monelle iloa. Hän myös toivoo näkevänsä erityisesti nuorten yrittäjien, yhdistysten, yhteisöjen ja startupien ideoita eri puolilta Suomea. – Voisiko paikallaan oleva kaksikerrosbussi toimia esimerkiksi kahvilana, pakohuoneena, taidegalleriana tai vaikka elokuvanäytösten tapahtumapaikkana? Haluaisimme erityisesti nähdä myös nuorten yrittäjien, yhdistysten, yhteisöjen ja startupien ideoita eri puolilta Suomea, Ojala-Merikoski kertoo. Kilpailu on käynnissä vielä 24.5.2026 asti, joten jos ideoita bussivanhuksen tulevaisuudelle heräsi, voit käydä jättämässä ehdotuksesi perusteluineen annetaanbussi.fi-sivustolle. OnniBusin tuomaristo valitsee ehdotuksista kuusi finalistia, joiden joukosta yleisö äänestää lopullisen voittajan. Voittaja julkaistaan Helsingin Narinkkatorilla 25.6.2026. Ennen kampanjan aukeamista Annetaanbussi.fi-sivusto mainosti hieman kryptisesti varsin perinteisin menetelmin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 27.6.2026 Ajoneuvot Ajoavustinsyynissä ”tipaton Rellu” eli Renault 4 E-Tech Electiric 23.6.2026 Hyötyajoneuvot Stellantiksen hyötyajoneuvokokoonpano laajenee – kuljettajalle käytännöllisempi ja jopa 3000 euroa halvempi 19.6.2026 Ajoneuvot Auton turvajärjestelmät: miten selviää Škoda Elroq tarkasta syynistä? 18.6.2026 Ajoneuvot Audi A6 on jälleen sovitettu kaikille teille – uusi, levee A6 Allroad tulee saataville lataushybridinä tai V6-dieselinä 18.6.2026 Konsepti Onko tässä tuleva täyssähkö M3? – i3:n isosisko ajaa BMW M:n sähkön aikakaudelle 17.6.2026 Ajoneuvot Tältä näyttää Suomessa ensikertaa piipahtanut Scania Irizar PHEV 16.6.2026 Ajoneuvot Diesel tekee paluun – pyöreitä täyttävä Citroën Berlingo saa kokoonpanoonsa dieselversion Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 30.6.2026 Uutinen Uusi risti viisi – BMW X5 luottaa jättiakkuun, polttomoottoreihin ja ruksivaloihin 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 23.6.2026 Päivän kuva Muistatko miksi Renault 4:sta kutsuttiin ”Tipparelluksi”? 26.6.2026 Matkailu Länkipohjassa sijaitsee suuri muistomerkki, joka on asetettu hyvinkin erikoiseen paikkaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä