15.9.2021 Liikenne Päihteet usein mukana kuolonkolareissa – yleensä kuolo korjaa kuskin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuosina 2014–2018 päihtyneiden kuljettajien aiheuttamissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa kuoli 320 moottoriajoneuvojen kuljettajaa ja matkustajaa. Onnettomuuksissa kuoli yleensä päihteiden vaikutuksen alaisena ollut kuljettaja. Päihdekuskit ja heidän aiheuttamansa vaaratilanteet huolettavat poliisia. Ongelman otti vastikään esiin myös poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta, joka on käynyt lävitse OTIn eli Onnettomuustietoinstituutin keräämiä tilastotietoja.Niiden mukaan kuolemaan johtaneiden moottoriajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttajista 27 prosenttia oli alkoholin ja joka kymmenes huumeiden vaikutuksen alaisena.Kallio muistuttaa, että usein päihtyneenä ajamiseen liittyy myös hulttiomainen kaasujalan käyttö. Kuolemaan johtaneiden moottoriajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttajista 44 prosenttia ajoi vähintään 10 kilometriä tunnissa ylinopeutta.Liki neljännes kuolonkolarien aiheuttajista oli iältään 24-vuotiaita tai nuorempia. Kuolonkolareista viidennes sattui yöaikaan kello 24–06 välillä.Kallion mainitsemat OTIn keräämät tiedot ovat yhteenvetotietoja vuosilta 2015–2019, eikä luvuissa ole mukana sairaskohtauksen saaneita kuljettajia. Prosentit on laskettu niistä kuljettajista, joista tieto oli saatavilla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKarua luettavaaToistaiseksi tuorein OTI-päihderaportti 2020 on karua luettavaa. Raportti käy lävitse Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien vuosina 2014–2018 tutkimat kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet, joissa moottoriajoneuvon kuljettaja, polkupyöräilijä tai jalankulkija on ollut alkoholin, huumausaineiden tai ajokykyyn vaikuttavien lääkkeiden vaikutuksen alainen.Vuosina 2014–2018 päihtyneiden kuljettajien aiheuttamissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa kuoli 320 moottoriajoneuvojen kuljettajaa ja matkustajaa.Onnettomuuksissa kuoli yleensä päihteiden vaikutuksen alaisena ollut kuljettaja.Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoi syyskuun alun tviitissään havainnon Helsingin taajama-alueella sattuneista liikennekuolemista henkilöautoissa. ”Emme löytäneet koko 2000-luvulta ensimmäistäkään menehtynyttä, kun kuljettaja oli selvin päin, ajoi nopeusrajoituksen mukaan, ja turvavyöt olivat kiinni”, Pasterstein tviittasi.Kolmannes kuolonkoreistaVuosina 2014–2018 päihdekuljettajien eli alkoholin, huumeiden tai ajokykyyn vaikuttavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena liikkuvien kuljettajien aiheuttamia kuolemaan johtaneita moottoriajoneuvo-onnettomuuksia tutkittiin 280. Määrä vastaa kolmannesta kaikista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista.Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat vuosina 2014–2018 yhteensä 198 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta, joissa aiheuttajakuljettajalla oli veressä alkoholia vähintään 0,5 promillea. Tämä on 24 prosenttia kaikista tutkituista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista.Tutkijalautakunnat tutkivat vastaavina vuosina 80 huumeiden vaikutuksen alaisen kuljettajan aiheuttamaa kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.Näissä onnettomuuksissa kuoli 88 henkilöä. Huumeiden vaikutuksen alainen kuljettaja ei ollut yhdessäkään yhteenajo-onnettomuudessa ns. syyttömänä vastapuolena.Huumekuljettajista valtaosalla oli veressä huumausaineen lisäksi ainakin alkoholia ja/tai vähintään ajokykyyn vaikuttavaa lääkettä.Miesten kontollaLiikennevahinkojen määrä Suomessa on laskenut, mutta liikenne on edelleen vakava uhka kansalaisten terveydelle ja omaisuudelle. Liikennevahinkoja ilmoitetaan vakuutusyhtiöille vuosittain noin 100 000. Tuhansia ihmisiä kuolee tai vammautuu liikenteessä joka vuosi.Päihdekuskien joukossa miehet ovat vahvasti edustettuina. Moottoriajoneuvo-onnettomuuden aiheuttaneista rattijuopoista 93 prosenttia oli miehiä. Miehistä 82 prosenttia ja naisista 57 prosenttia ajoi vähintään 1,2 promillen humalassa eli ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.Alkoholirattijuopoista valtaosa eli 80 prosenttia ajoi yksinomaan alkoholin vaikutuksen alaisena.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYlinopeus mukana useinTarkoissakaan jälkikäteisselvittelyissä ei aina aina kaikkien rattijuoppokuskien tai huumepäissään ajaneiden osalta selviä, ovatko he ajaneet onnettomuuden sattuessa ylinopeutta. Tutkitusti tiedossa olevat tapaukset kielivät ylinopeuden olevan erittäin usein osatekijänä onnettomuuksissa.Rattijuopoista 72 prosenttia ajoi onnettomuushetkellä vähintään 10 km/h ylinopeutta ja 47 prosenttia ylitti tien nopeusrajoituksen vähintään 30 km/h:lla.Huumekuljettajista vastaavasti 63 prosenttia ajoi onnettomuushetkellä vähintään 10 km/h ylinopeutta ja 43 prosenttia huumekuskeista ylitti tien nopeusrajoituksen vähintään 30 km/h:lla. Mitä OTI tekee? Onnettomuustietoinstituutti työskentelee ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. OTI koordinoi kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien riippumatonta tutkintaa ja hallinnoi niistä kerättyä tietoa. OTIn keräämän ja analysoiman tiedon avulla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen niin lainsäädännön kuin käytännön toimenpiteiden tasolla. Onnettomuustietoinstituutti luopuu käyttämästä raporteissaan termiä rattijuoppous. Taustana tälle on, että tarkkaan ottaen rattijuopumuksesta voidaan tuomita myös muiden päihteiden kuin alkoholin käyttäjiä – vaikka puhekielessä rattijuopolla tarkoitetaan yleensä alkoholirattijuoppoa. Selkeyden vuoksi OTI pyrkii siis jatkossa raporteissaan käyttämään rattijuopumuksen sijasta täsmällisempiä ilmauksia alkoholionnettomuudet, huumeonnettomuudet ja lääkeonnettomuudet. Teksti: Marko Jokela Kuvat: OTI Lähteet: OTI, Poliisihallitusa:5:{i:0;s:5:"88441";i:1;s:5:"72232";i:2;s:5:"99693";i:3;s:5:"56956";i:4;s:5:"89549";} Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: paisuneet palkit – lisää kolariturvallisuutta, mutta myös katveita 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa