Päivän kuva: erikoisvarusteltu Erkkola

1970- ja 80-luvuilla Erkkoloita näkyi katukuvassa päivittän.

Mobilistihenkisenä autoharrastajana olen jäsenenä Wanhat Masiinat Ry:ssä, joka on Nurmijärvellä vuonna 2000 perustettu yhdistys. Tämän, kuten monen muunkin vastaavan yhdistyksen tai järjestön toiminnan tarkoituksena on edistää jäsenistönsä harrastusta vanhojen ajoneuvojen, laitteiden, työkoneiden yms. parissa.

Yhtenä vuoden kohokohtana Wanhat Masiinat Ry järjestää kerran vuodessa, elokuussa, Nurmijärvi-ajon. Tänä vuonna harrastajat kokoontuivat ensin Klaukkalan jäähallille, jonka pysäköintialueella halukkailla oli mahdollisuus tutustua kalustoon ennen varsinaisen ajotapahtuman alkua. Itse ajotapahtuma kiersi Nurmijärven kauniissa maisemissa Klaukkalasta Lepsämän, Perttulan ja Rajamäen kautta Nurmijärven kirkonkylään.

Jokaiselle jotakin

Kuten aina ennenkin, Nurmijärviajossa oli mukana taas valtava määrä toinen toistaan hienompia, museoikäisiä, harrasteajoneuvoja. Vanhaa kalustoahan jokainen harrastaja voi harrastaa haluamallaan tavalla – kaikille museointi ei ole se juttu vaan pääasia on, että vanhat vehkeet liikkuvat ja ovat ihmisten nähtävillä.

Ajotapahtuman starttia odotellessa tuli kierreltyä ja tutustuttua Klaukkalan jäähallin pihalla olevaan kalustoon. Hienosti puunattujen kiiltävien museoautojen joukosta kameran muistikortille taltioitui tällä kertaa vanha Erkkola-invamopo, joka erikoisvarustelunsa vuoksi ansaitsee oman tilansa Päivän kuva -palstalla. Tuo käyttämäni ”invamopo” nimitys ei ole virallinen eikä siitä pidä kenenkään pahoittaa mieltään – sellaisiksi noita härveleitä kuitenkin lapsuudessani kutsuttiin ainakin silloisessa kotikaupungissani Porissa. Uskoisin, että nimi kumpuaa siitä, että Erkkola-mopon ostajat olivat aikanaan paljolti sotainvalideja.

Perheyrityksen ideoima

Erkkolan kehittivät Koskenkorvalla (tässä yhteydessä paikkakunta – ei juoma) isä ja poika, Eino ja Matti Erkkola. Erkkolan invalidimopoissa oli kolme pyörää, yksi edessä ja kaksi takana. Etupyörällä hoidettiin ohjaaminen ja moottorin tuottama liike taas johdettiin pyörittämään toista takapyörää. Moottori oli kuljettajan vieressä vasemmalla ja se käynnistettiin – mallisarjan loppupäätä lukuunottamatta – ruohonleikkurimaisesti vetonarusta kiskaisemalla. Eri väriversioiden valmistusmääristä minulla ei ole tietoa, mutta pääasiassa muistan näiden invamopojen olleen sinisiä tai oransseja, kuten Päivän kuvassa esiintyvä yksilökin on. Näistä kahdesta väristä ainakin katukuvassa näkymisen perusteella rohkenisin väittää, että sininen oli oranssista yleisempi värivalinta.

Erkkoloiden valmistus loppui 90-luvun alkupuolella ja liikenteessä niitä näkyi aktiivisesti – näin omaan muistikuvaan luottaen – vuosituhannen vaihteen paikkeille saakka.

Kiinnostuitko Erkkolasta?

Mikäli Erkkolan haluaa itselleen, näyttää niitä tälläkin hetkellä olevan muutama myytävänä muun muassa Nettimoto-sivustolla. Nopeasti hintatasoa tarkastellen vaikuttaisi siltä, että  saadakseen ajokuntoisen laitteen, on käteen kahmaistava taskun pohjalta ainakin 1000 euron verran kahisevaa.