26.12.2024 Päivän kuva Päivän kuva: katedraali sherrylle Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Katedraalirakennuksessa ei ole kyse pelkästään palvonnasta, sillä taustalla ovat myös järkisyyt. Jerezissä on vaikea viettää päivä ilman, että puhe tulee sherrystä. Kaupungin keskustassa oleva Fundador on alueen vanhin toimija, valmistaen sherryä ja brandyä 1700-luvulta saakka. Mittakaavan takia lienee parempi puhua tehtaasta, sillä Fundadoriin kuuluu koko joukko rakennuksia. Tässä yhteydessä heitellään myös sanaa bodega, kellari. New Yorkissa kulmakaupat tunnetaan nimellä bodega, mutta ei Fundadorin kohdalla ole oikein puhua kellaristakaan. Ällistyttävät katedraalityyliset kypsyttämöt vaikuttavat aluksi ylilyönniltä, mutta niiden taustalta paljastuvat järkisyyt.Korkea katto antaa nimittäin rakennukseen ilmatilaa ja rakennus on suunnattu siten, että kuuma itätuuli jää seinien ulkopuolelle. Ikkunat voidaan avata viileälle Atlantilta tulevalle länsituulelle. Albero-hiekkapohja pitää kosteutta itsessään ja kesän huipulla saatetaan suihkuttaa vettäkin kostean ilman ylläpitämiseksi. Kolmikerroksinen tynnyristö puolestaan toimii siten, että alimmalla tasolla on vanhin sherry, jota voidaan ottaa enintään kolmannes tynnyrin tilavuudesta. Puuttuva osa täydennetään ylemmästä kerroksesta ja se puolestaan ylimmästä kerroksesta. Niinpä ikä on vähän suhteellinen kysymys.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Yleinen Päivän kuva: latauspaikat vähentävät pysäköintiruutuja 26.5.2025 Matkailu High Chaparral – tämän lähemmäs seikkailua villissä lännessä et enää pääse 25.5.2025 Matkailu Kauheata – ja ihanaa: tässäkö on Euroopan tulevaisuus? 24.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mikä on ”Hellannuppi-Becker”? 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: noin 2 000 Porsche 911:tä liikkuu Suomen teillä kesäisin, nyt myös 992.2 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 22.5.2025 Lentokoneet Päivän kuva: Helsinki-Vantaan 2-kiitotien remontti on suuremman kokoluokan urakka 21.5.2025 Laivat Yltäkylläinen risteily Välimerellä – Espanja, Ranska, Italia ja Malta yhdellä reitillä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”