20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kiuruvesi on houkutellut kuluvana kesänä turisteja usean eri tapahtuman voimin. Suomen haulikko- ja nautatihein kunta Kiuruvesi on kunnostautunut tänä vuonna erityisesti karavaanareiden houkuttelemisessa paikkakunnalle. 7.7. pohjoissavolaisessa pikkukaupungissa alkoi Pohjoismaiset Karavaanipäivät, ja niistä siirryttiin lennosta 11.–14.7. kestäneisiin SF-Caravan Ry:n 60-vuotisjuhlaviikonloppuun. Paikkakunnalla viihtyi tuona aikana useita satoja karavaanareita.Osa karavaanareista on saanut itselleen paikan järven tai joen rannalta.Jatkoa seurasi heti perään, kun 15.7. alkoi paikkakunnan perinteinen Iskelmäviikko, joka ohitti viime vuonna Ylen mukaan Seinäjoen Tangomarkkinat kävijämäärässä, kun konserteissa vieraili yhteensä 65 000 kävijää. Karavaanialueilla majoittui yli 800 matkailuajoneuvokuntaa.Karavaanareita on sijoitettu ympäri keskustan aluetta. Karavaanialueena hyödynnetään muun muassa puistoalueita, jalkapallokenttää ja lukion pysäköintipaikkoja. Varsinaista leirintäaluetta Kiuruvedellä ei ole, joten vieraiden paikoittamiseen on pitänyt käyttää luovuutta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.7.2025 Matkailu Matkailuilmiö: Pintaa pitkin -matkailu kasvussa 6.7.2025 Matkailu Tšekkoslovakian suurin ghetto ja keskitysleiri saa miettimään ihmisten epäinhimillisyyttä 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin 1.7.2025 Matkailu Ahvenanmaan elämykset: viiniä, fine diningia ja glamping-unelmia saaristossa 30.6.2025 Matkailu Lähes 30 Rolls-Royce -autoa pian esillä Fiskarsissa – mukana useita harvinaisuuksia 29.6.2025 Matkailu Kivisen tien Karoq ja tehtävä Balkanilla: etsi Euroopan upeimmat maisemat 29.6.2025 Matkailu Sähköautotehtaat nousseet turistikohteiksi Kiinassa – tuhannet jonottavat kierroksille 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 26.6.2025 Matkailu 60 vuotta täyttävä Kolmården on paljon muutakin kuin eläinpuisto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Koeajo Koeajo: DS N°8 – epämukavinta autossa on mallinimen kirjoittaminen 7.7.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: kuljetuskoneyhteensopiva Mercedes-Benz Unimog -matkailuauto tekee jopa useimmat sveitsiläiset karavaanarit kateelliseksi 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 4.7.2025 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz CLA – Vantaalta Kuusamoon lataamatta 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen