26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa Teksti Rikhard Wacker Kuva Rikhard Wacker Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kun liikenne laitetaan tietyön takia poikki, silloin kaikki odotavat - myös superautot. Joskus liikenteessä tekee erikoisia bongauksia, ja joskus näin pääsee käymään silloin, kun sitä vähiten odottaa. Näin kävi Pihtiputaalla, jossa tietyö oli katkaissut nelostien vähän pidemmältä matkalta, ja matkanteko jatkui työmaan läpi saattoauton saattelemana.Tilanne on sinänsä Suomessa varsin arkipäiväinen näin lumettomalla kaudella. Sen sijaan saattoauton tuloa saatiin odotella tavallista harvinaisemmassa seurassa, sillä tulevan saattueen paalupaikalta löytyi auto, jota ei bongaa tien päältä aivan joka päivä. Letkan kärkenä kulki punainen Lamborghini Diablo. Takaluukun VT-mallimerkintä tietää kertoa auton olevan nelivetoversioinen. Kuten auton rekisterikilpikin viittaa, Diabloa eli "paholaista" liikuttaa noin 500-hevosvoimainen V12-moottori. Lamborghini Diablo oli tuotannossa vuodet 1990-2001, jonka jälkeen sen korvasi Lamborghini Murciélago. Suomessa Lamborghini Diablo muistetaan erityisesti vuosituhannen IT-huumasta, kun Rytsölän veljekset Antti ja Jaakko saivat paljon palstatilaa, nimenomaan Lamborghini Diablojen vauhdittamana.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.4.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Italian poliisi ehtii tehtäville henkiä säästävän rivakasti 25.5.2025 Moottoriurheilu Härkien taistelussa – Lamborghini Super Trofeo World Final 21.2.2025 Matkailu Täällä valmistetaan unelmia – Automobili Lamborghinin tehdas ja kotimuseo 8.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: poiminnat alle miljoonan, mutta yli 50 000 euron hinnalla huutokaupattavista klassikkoautoista 17.8.2024 Ajoneuvot Lamborghini Temerario jatkaa V10-Lambojen sukulinjaa pudottamalla pois kaksi sylinteriä, mutta lisäämällä kolme sähkömoottoria ja kaksi turboahdinta 25.4.2024 Ajoneuvot Lamborghini Urus SE kulkee 60 kilometriä sähköllä – ja pauhaa 800 hevosvoiman edestä 4.4.2024 Klassikko Klassikko: Lamborghini Countach 25th Anniversary – Pedon viimeinen karjaisu 14.10.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Lamborghini Urraco on arkihärkäilyä 1970-luvulta 30.9.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – David Beckhamin entinen Lamborghini Gallardo 28.6.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: Cizeta-Moroder V16T: tältä Lamborghini Diablon olisi pitänyt suunnittelijansa mielestä näyttää – 16 sylinterin kera Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”