28.2.2023 Ajoneuvot Peugeot 508 ottaa muun malliston kiinni uudella leijonalla ja muilla päivityksillä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lippulaivamalli näyttää nyt taas viimeisimmän huudon Peugeotilta. Kyseessä on melko perinteinen facelift. 508:n uudistuksissa näkyy paitsi Peugeotin uusi, radikaalisti muuttunut leijona-logo, myös 308:n ja kaikkein tuoreimpana uutena mallina 408:n piirteet. Tuloksena on entistäkin hurjempi keulailme autossa, jota pidetään yleisesti eräänä luokkansa tyylikkäimmistä, eikä syyttä. Uuden ilmeen saaneen maskin ja uuden logon lisäksi myös ajovaloihin on tehty muutoksia. Itse pääumpiot ovat nyt aikaisempaa ohuemmat, mikä tuo niihin lisää särmää. Umpioiden ulkoreunoilta alas lähtee nyt kolme led-nauhaa, jotka toimivat päiväajovaloina. Varsinaiset ajovalot edustavat matrix LED -tekniikkaa. Niin ikään takavalojen kuviot ovat hieman muuttuneet, vaikka ne operoivatkin edelleen samojen umpioiden sisällä. Ulkonäön personointiin on tullut kolme uutta värivaihtoehtoa, jotka tottelevat nimiä Titanium Grey, Eclipse Blue ja Okenite White. Varustetasoista huipulla jatkaa premiumsportin ovia kolkutteleva, monipuolisesti tasokas PSE, Peugeot Sport Engineered, jonka vakiorengastukseen Peugeot on lisännyt suorituskykyisiin autoihin suunnitellut Michelin Pilot Sport 4S -kumit. Peugeot 508:n uudistukset ulottuvat faceliftin lisäksi parilla tavalla myös auton sisälle. Kojelaudan keskeltä löytyy nyt päivitetty 10-tuumainen tietoviihdejärjestelmän näyttö. Toinen näkyvä uudistus löytyy keskikonsolista, nimittäin 8-vaihteisen automaattilaatikon vaihteenvalitsin, joka on nyt aikaisemmasta vipuratkaisusta poiketen toteutettu pelkillä napeilla. Voimalinjat on muutoin jätetty muutosten ulkopuolelle, paitsi että kaksivetoisiin lataushybridivoimalinjoihin on lisätty 225-hevosvoimaisen alapuolelle uusi 180-heppainen versio. Siinä 110 kilowatin bensiinimoottorin kanssa yhteistyötä tekee 81-kilowattinen sähkömoottori. Ja koko malliston huippumallinahan toimii jatkossakin 360 hevosvoiman Hybrid4, tehokkain sarjatuotanto-Peugeot kautta aikain. Uudistettujen Peugeot 508:n ja 508 SW:n on määrä edetä Ranskan Mulhousen tuotantolinjoille niin, että mallien myynti alkaisi Euroopassa kesän koittaessa. Lähde ja kuvat: Peugeot Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Lentokoneet Planeetan kahden suurimman lentoyhtiön yhdistymistä on nyt väläytetty - tuloksena olisi ylijättiläinen 2 800 lentokoneella ja yhteensä 200 vuoden historialla 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin