17.11.2018 Liikenne Poliisi valvoo tehostetusti pikkujoululiikennettä tulevina viikonloppuina Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pikkujoulukausi saa juhlakansan liikkeelle, mutta paluu juhlista on syytä tehdä muuten kuin itse autoilemalla. – Ravintolaan tai muuhun juhlapaikkaan lähdettäessä auto on syytä jättää kotiin ja käyttää esimerkiksi julkisia kulkuvälineitä, jos aikoo juhlistaa pikkujouluja alkoholilla, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta muistuttaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyValvontaa illalla, yöllä – ja aamullaPoliisi valvoo tehostetusti pikkujoululiikennettä marraskuun tulevina kahtena viikonloppuna eli 16.–18. ja 23.–25. marraskuuta.Raittiina pikkujoululiikenteessä -teemaisen valvontajakson aikana poliisi järjestää puhallusratsioita etenkin illalla ja yöllä. Kuljettajien ajokunto voidaan tarkastaa myös lauantain ja sunnuntain aamuliikenteessä.Rattijuopumusonnettomuuksissa on tänä vuonna tammi–syyskuun aikana kuollut tai loukkaantunut yhteensä 398 ihmistä. Viime vuosina juuri marraskuu on ollut vakavien rattijuopumusonnettomuuksien suhteen tarkasteltuna vuoden synkimpiä kuukausia.Näkyvä valvonta vaikuttaaRattijuopumusvalvonnan ohella poliisi valvoo myös yleistä järjestystä ja turvallisuutta etenkin anniskelupaikkojen läheisyydessä.– Näkyvä valvonta ravintoloiden ja baarien lähettyvillä ennalta estää myös päihtyneenä ajoon lähtemistä, Ajaste toteaa.Teksti: Marko Jokela, kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa