27.7.2023 Liikenne Poliisin tehovalvonnan tulos – raskaassa liikenteessä runsaasti ylikuormia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla. Valvontaan osallistuivat kaikki Suomen poliisilaitokset ja ajoneuvoja tarkastettiin yli 1 200. Suomen kaikki poliisilaitokset valvoivat viime viikolla tehostetusti raskasta liikennettä. Ajoneuvoja poliisilaitokset tarkastivat tehovalvontaviikon aikana kaikkiaan 1206.Valvontaviikolta löytyi huomautettavaa, mutta myös positiivista kehitystä.– Tällä kertaa valvonnan tuloksissa kiinnitti erityisesti huomiota se, että ajo- ja lepoaikarikkomusten määrä oli merkittävästi vähäisempi kuin aiemmin, kertoo poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.Kallio on tyytyväinen tulokseen, sillä positiivista kehitystä on ollut havaittavissa. Kaikissa tänä vuonna tehdyissä valvonnoissa rikkeitä on ollut aiempaa vähemmän. Ajo- ja lepoaikoihin kohdistuvia rikkomuksia paljastui viimeisimmän valvontaviikon aikana 73 kertaa, mikä on jopa poikkeuksellisen vähäinen määrä suhteessa tehtyjen tarkastusten määrään.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYlikuormia runsaastiPoliisin valvonnassa todettujen raskaan liikenteen ylikuormien määrä oli kohtuuttoman suuri suhteessa tarkastettujen ajoneuvon kokonaismäärään. Valvontajaksolla tarkastettiin 1 206 raskasta ajoneuvoa. Ylikuormia todettiin yhteensä peräti 45:ssä ajoneuvossa.– Muutosta parempaan ei ole edelleenkään tapahtunut toivotulla tavalla, Kallio sanoo.Poliisin tehovalvonnan aikana kuljettajille määrättiin kokonaisuudessaan 264 eri seuraamusta. Seuraamusten määrä oli hieman pienempi suhteessa tarkastusmääriin kuin vastaavalla valvontajaksolla vuosi sitten. Osalle kuljettajista sai poliisilta seuraamuksen useammasta kuin yhdestä rikkeestä. Poliisin tarkastamista ajoneuvoista Tnoin 14 prosenttia oli ulkomaalaisia.Ylikuormien ja työ- ja lepoaikasäädösten lisäksi poliisi tarkisti, että raskaan liikenteen kuljettamat kuormat on varmistettu oikein. Puutteellisten kuormanvarmistusten vuoksi seuraamuksia määrättiin useita, kaikkiaan 64 tapauksessa. Ajoneuvojen epäkuntoisuuksien takia seuraamuksia määrättiin 46 tapauksessa. Näistä ajoneuvoista viiden matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan. Huomautuksia erinäisistä pienemmistä rikkeistä poliisi kirjoitti kaikkiaan 242 kappaletta.Poliisin valvonnan tavoitteena oli liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta. Valvontaa kohdennettiin aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeisiin epäkohtiin, kuten ylikuormiin, ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon.Lähde: Poliisi Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: paisuneet palkit – lisää kolariturvallisuutta, mutta myös katveita 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa