5.3.2020 Ajoneuvot PSA selvittää tämän vuoden päästörajat – kiitos sähkön ja dieselin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä PSA-ryhmän toimitusjohtaja Carlos Tavares on toistaiseksi tyytyväinen vuoden kulkuun. Automerkki on selvittämässä tämän vuoden päästörajat ilman sakkoja, sillä dieselien myynti on vakiintunut painajaisia paremmalle tasolle. Vaikka kuluvaa vuotta on mennyt vasta kaksi täyttä kuukautta, on PSA-ryhmää luotsaavalla Carlos Tavaresilla hyviä uutisia. Kuukausimyyntien perusteella ranskalaistaustainen autokonserni on selvittämässä Euroopan unionin kiristyvät päästörajat tältä vuodelta ilman sakkoja. Tavaresin mukaan tavoitteisiin päästään, sillä myynnistä 6 prosenttia koostuu täyssähköisistä ja lataushybrideistä. Muutama vuosi sitten tavoite oli kuitenkin 7 prosenttia. – 7 prosentin myyntiosuutta oltaisiin tarvittu pahimmassa tapauksessa, jossa dieselin osuus Euroopassa olisi romahtanut 10 prosenttiin. Meidän dieselmyyntimme on vakiintunut noin 30 prosenttiin, joten selvitämme päästörajan noin 6 prosentin sähköistettyjen myyntiosuudella, Tavares kertoi Geneven autonäyttelyn sijaan järjestetyssä verkkotapaamisessa. Tänä vuonna PSA:n kohdalla tavoite on 93 grammaa per kilometri, ensi vuoden rajan ollessa 91,6 grammaa hiilidioksidiä per kilometri. Analytiikkayhtiö PA Consulting on aiemmin arvioinut, että PSA jäisi noin 4 grammaa vajaaksi ensi vuoden tavoitteesta, merkiten 938 miljoonan euron sakkoja. PSA-ryhmään kuuluva DS on puolestaan kertonut, että DS 7 Crossback -katumaasturin myynnistä kolmannes on lataushybridiversioita ja DS 3 Crossback -crossoverin myynnistä vajaa viidennes on täyssähköversiota. DS-mallien käyttämää tekniikkaa nähdään myös Peugeot e-208:ssa, e-2008:ssa, 508 hybridissä, Citroën C5 Aircrossissa, sekä Opel Corsassa ja Grandland X:ssä. Lähde: Automotive News Kuva: Citroën Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.4.2026 Kuluttajat Auton maalipinta alkoi kukkia ja toistuvat maalaus- ja ruostekorjaukset epäonnistuivat – autokorjaamo ja kuluttaja kiistelivät työn laadusta 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa