5.2.2020 Ajoneuvot Sähköauto Renault Zoe sai hinnat – hankintatuella alkaen 27 390 euroa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomeen rantautuneen uuden Renault Zoen valtteina ovat pikalataus ja liki 400 kilometriin kasvanut toimintamatka. Uudistunut sähköauto Renault Zoe on saanut Suomen hinnat. Hintahaarukka on malli- ja moottoriversiosta riippuen 29 390–32 990 euroa, joista hinnoista uuden täyssähköauton ostaja voi laskea hyväkseen valtion myöntämän 2 000 euron hankintatuen.Autoja on jo saatavissa alle, eikä toimitusajat ole pahat, sillä omin varustetoivein tilattunakin maahantuoja lupaa auton alle toukokuuksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPaljon uuttaMaahantuoja puhuu uutuuden yhteydessä Zoen kolmannesta sukupolvesta, joka perustuu vuonna 2012 esitellyn pikkuauton akkukohennukseen vuonna 2016.Niin tai näin, tarjolla on paljon uutta. Muotoilun osalta suurin muutos on kokenut auton keula, jossa uutta ovat muodot ja puskurit. Uutta on myös vakiona jo alimmalta varustetasolta tulevat ledvalot. Sisällä uutta on aiempaa laadukkaammissa pintamateriaaleissa, luvatusti kohentuneessa äänieristyksessä, josta kiitos kuuluu muun muassa akustiselle tuulilasille. Ja kyllä, lyhykäisen koeajon perusteella pikkuauto vaikuttaa mukavan hiljaiselta myös suomalaisilla usein rokonarpisilla asvalttiteillä.Uutta Zoessa on myös kymmentuumainen digitaalimittaristo, jonka näkymät ovat räätälöitävissä.Kaksi moottoritehoaTarjolle tulee kaksi moottoria, tehoiltaan 109 ja 135 hevosvoimaa. Varustetasoja on tarjolla kolme.Tulokkaan vahvimpia valtteja on uusi 52 kilowattitunnin ilmajäähdytteinen akku, jonka kapasiteetin kasvu on saavutettu parantamalla akkukemiaa ja arkkitehtuuria. Akun fyysistä kokoa ei ole tarvinnut kasvattaa.Latausvaihtoehtoina tarjolla on tuttu 22 kilowatin (3 x 32 A) Type 2 -vaihtovirtalataus.Nyt sen rinnalle tulee odotettu lisävarusteinen 50 kilowatin CCS-pikalataus. Hintaa lisävarusteelle tulee autoverolliset 1 190 euroa.Pienempimoottoriselle versiolle luvataan WLTP-toimintamatkaa jopa 395 kilometriä. 22 kilowatin lataustavalla tunnissa luvataan latautuvan 120 kilometriä toimintamatkaa, ja 50 kilowatin lataustavalla puolessa tunnissa jopa 150 kilometriä toimintamatkaa.Teksti ja kuvat: Marko Jokela Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa