5.2.2020 Ajoneuvot Sähköauto Renault Zoe sai hinnat – hankintatuella alkaen 27 390 euroa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomeen rantautuneen uuden Renault Zoen valtteina ovat pikalataus ja liki 400 kilometriin kasvanut toimintamatka. Uudistunut sähköauto Renault Zoe on saanut Suomen hinnat. Hintahaarukka on malli- ja moottoriversiosta riippuen 29 390–32 990 euroa, joista hinnoista uuden täyssähköauton ostaja voi laskea hyväkseen valtion myöntämän 2 000 euron hankintatuen. Autoja on jo saatavissa alle, eikä toimitusajat ole pahat, sillä omin varustetoivein tilattunakin maahantuoja lupaa auton alle toukokuuksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Paljon uutta Maahantuoja puhuu uutuuden yhteydessä Zoen kolmannesta sukupolvesta, joka perustuu vuonna 2012 esitellyn pikkuauton akkukohennukseen vuonna 2016. Niin tai näin, tarjolla on paljon uutta. Muotoilun osalta suurin muutos on kokenut auton keula, jossa uutta ovat muodot ja puskurit. Uutta on myös vakiona jo alimmalta varustetasolta tulevat ledvalot. Sisällä uutta on aiempaa laadukkaammissa pintamateriaaleissa, luvatusti kohentuneessa äänieristyksessä, josta kiitos kuuluu muun muassa akustiselle tuulilasille. Ja kyllä, lyhykäisen koeajon perusteella pikkuauto vaikuttaa mukavan hiljaiselta myös suomalaisilla usein rokonarpisilla asvalttiteillä. Uutta Zoessa on myös kymmentuumainen digitaalimittaristo, jonka näkymät ovat räätälöitävissä. Kaksi moottoritehoa Tarjolle tulee kaksi moottoria, tehoiltaan 109 ja 135 hevosvoimaa. Varustetasoja on tarjolla kolme. Tulokkaan vahvimpia valtteja on uusi 52 kilowattitunnin ilmajäähdytteinen akku, jonka kapasiteetin kasvu on saavutettu parantamalla akkukemiaa ja arkkitehtuuria. Akun fyysistä kokoa ei ole tarvinnut kasvattaa. Latausvaihtoehtoina tarjolla on tuttu 22 kilowatin (3 x 32 A) Type 2 -vaihtovirtalataus. Nyt sen rinnalle tulee odotettu lisävarusteinen 50 kilowatin CCS-pikalataus. Hintaa lisävarusteelle tulee autoverolliset 1 190 euroa. Pienempimoottoriselle versiolle luvataan WLTP-toimintamatkaa jopa 395 kilometriä. 22 kilowatin lataustavalla tunnissa luvataan latautuvan 120 kilometriä toimintamatkaa, ja 50 kilowatin lataustavalla puolessa tunnissa jopa 150 kilometriä toimintamatkaa. Teksti ja kuvat: Marko Jokela Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin