17.4.2022 Ajoneuvot Sähköautojen hankintatuelle 9,5 miljoonan euron lisärahoitus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hallituksen antamaa lisärahoitusta voidaan pitää kaivattuna. Täyssähköisten yksityisautojen lisäksi oman tukensa saavat sähkö- ja kaasukäyttöiset pakettiautot. Yksityiskäyttöön hankittaviin sähköautoihin on vuodesta 2018 lähtien saanut valtion myöntämää hankintatukea. Tuelle oli tälle vuodelle budjetoitu noin 7,5 miljoonan euron määräraha, josta on tällä hetkellä varattu jo 80 prosenttia. Hankintatukien budjetoinnissa piilee markkinahäiriön riski, sillä tuet ohjaavat väkisinkin ajoneuvohankintojen ajoittumista. Hallituksen vastikään päättämä 9,5 miljoonan euron lisärahoitus mahdollistaa tuen saumattoman jatkumisen. Lukujen valossa se mahdollistaa tuen yli 4 500 täyssähköisen henkilöauton hankintaan.Yksityishenkilölle voidaan myöntää tukea 2 000 euron edestä täyssähköauton hankintaan joko ostamalla tai liisaamalla. Auton kokonaishinta saa tällöin olla enintään 50 000 euroa, eli muun muassa keskustelupalstoilta tutut ”sadan tonnin Teslat” eivät siitä nauti. Sen sijaan valikoimaltaan jatkuvasti kasvavat edullisemman pään täyssähköautot ovat viime syksystä lähtien nauttineet tuen lisäksi myös vapautuksesta autoverosta. Tarkoituksena on osana hallituksen vihreän siirtymän tavoitteita kasvattaa sähköautojen määrää ja osuutta uusien autojen rekisteröinneissä. Keskimäärin sähköautot ovat uutena edelleen noin 20 000 euroa polttomoottoriautoja kalliimpia. Tässä tilastossa ovat toki mukana kaikki sadan tonnin Teslat ja kahdensadan tonnin Porschet, joita sähköautoissa on suhteellisesti enemmän.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPakettiautot saavat oman osuutensaVain 3,2 prosenttia pakettiautoista on täyssähköisiä, mutta sen ennakoidaan kasvavan kuluvan vuoden aikana jo noin kuuteen prosenttiin. Sähkö- ja kaasukäyttöisten pakettiautojen hankintatuki on 2 000–6 000 euroa auton koosta ja käyttövoimasta riippuen. Tukea voivat hakea yritykset ja yksityishenkilöt. Sähkö- ja kaasupakettiautoille alun perin varatusta 1,5 miljoonan euron budjetista on varattu jo noin 40 prosenttia. Hallituksen tälle vuodelle linjaama 3 miljoonan euron lisärahoitus pakettiautojen hankintatukeen mahdollistaa tuen jatkumisen vuoden loppuun asti.Fiat Ducato Electric on yksi markkinoiden tuoreimpia täyssähköisiä pakettiautomallejaKaikki mainitut hankintatuet on tarkoitettu laajentamaan myös käytettyjen ja sitä kautta vieläkin saavutettavampien sähköautojen tarjontaa.Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 1.6.2025 Koeajo Koeajo: Ford Puma Gen-E – töpselihäntä ja puuman geenit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 1.6.2025 Matkailu 85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”