Salve – viimeinen merimieskapakka

Kansankuppila, turistirysä, taiteilijaravintola ja herkuttelijoiden vaelluskohde. 120-vuotiaasta on ollut moneksi.

Jos ravintola on selvinnyt kahdesta maailmansodasta, yhdestä kapinasta, kieltolaista, keskioluen vapautumisesta ja kolmesta lamasta, on sillä paikkansa ihmisten sydämissä ja pääkaupungin ravintolakartalla. Salve on kantapeikkojensa rakastama korttelikapakka, joka on ansainnut myös tulla ikuistetuksi kovien kansien väliin.

Tänään julkistettu toimittaja Sakari Nupposen Ravintola Salve – 120-vuotias merimieskapakka Helsingin Hietalahdessa (Siltala), tekee kunniaa silakanystävien sitkeästi sinnitelleelle ravintolalle.

– Kirja on kunnianosoitus Salvelle, mutta myös kuvaus tämän alueen ja ravintola-alan kehityksestä. Synkkä lama-aika 1990-luvun alussa olisi voinut viedä toiseenkin lopputulokseen, eikä Salve olisi selviytynyt, tietokirjailija Sakari Nupponen pohdiskeli julkistustilaisuuden puheenvuorossaan.

Kirja kertoo ravintolan lisäksi Hietalahden telakan ja panimon hallitseman alueen muutoksesta.

– On myös hienoa, että aikanaan Salven perustamisen aikoihin syrjäinen kaupungin laita on nyttemmin kaupungin keskeisintä ja eläväistä ydintä, jossa on virinnyt paljon uutta toimeliaisuutta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Surullinen päivän leike

Kirja ei ole ylistyslaulu, sillä se käy läpi raadollisesti myös ravintolan alennusvaiheet, jolloin näytti vääjäämättömästi siltä, että ravintolan taru oli päättymässä. Esimerkiksi 1990-luvun alkupuolen lamavuosina ravintola-ala oli vaikeuksissa. Kirjassa kuvataan, kuinka Salvessakin keittiön aukiolo supistettiin siten, että arkipäivisin kokki lähti kotiin jo kello 18–19.30.

”Kaiken kukkuraksi Salven iltavuoron tarjoilijat opastettiin paistamaan ”päivän leike” -tyyppinen annos tyydyttämään ruokakysyntää. Aika pitkä matka on siis tultu aallonpohjasta nykyhetkeen, jolloin Salve tunnetaan nimenomaan ruokaravintolana.”

Kirja nostaa Salven henkiinjäämistaistelun sankarittareksi ansaitusti ravintolapäällikkö Marjatta ”Jatta” Heinon, josta tuli ravintolan sielu yli vuosikymmeneksi. Hän ymmärsi, että ravintolaan veti väkeä uteliaisuus, jossa houkuttimina olivat kuvataiteilijat ja muut boheemit.

Ohittamattomat silakat

Silakat ovat Salven ydin, kaiken syy ja seuraus. Paistetut silakat ovat ohittamaton osa ravintolan historiaa – ja nykyisyyttä.

Jos rapeat silakat saavat herkkusuun ahmimaan lautasen tyhjäksi, saa tuore tietokirja lukijansa ahmimaan sivun toisensa jälkeen. Kerronta on letkeätä ja mutkatonta. Kirjan rakenne on helppolukuinen. Aiheet etenevät kertojansa mukaan, mutta myös aikajanalla.

Sakari Nupponen tuo hauskasti esiin, että Salven asiakas ei todellakaan ole keskivetosuomalainen, joka syö vain 300 grammaa silakkaa vuodessa.

”Tuo silakkakiintiö menee hänellä rikki jo yhdellä vierailukerralla, koska lautasella on 250 grammaa silakoita (koosta riippuen 12–14) ja 300 grammaa perunamuhennosta.”

Silakoiden salaisuus selviää

Kirjasta selviää sekin, että kun Ilta-Sanomat kysyi vuonna 2005 suomalaisilta, mikä on klassisinta ravintolaruokaa, pärjäsi Salve helsinkiläisravintoloista parhaiten. Äänestyksen kärkeen ylsi tamperelaisen Saludin pippuripihvi, seuraravina tulivat turkulaisen Pippurimyllyn pippuripihvi, turkulaisen Denniksen pitsat, kuopiolaisen Sampon muikut, Salven paistetut silakat ja tamperelaisen Tillikan pyttipannu.

Mutta mikä on silakoiden salaisuus. Nupposen kirjassa sekin paljastetaan, vaikka alun perin tekotapa tulikin julki jo vuonna 2005 Viisi tähteä -lehdessä.

Salven kokki Peter Holmbergin mukaan voisula lisätään 260-ateiselle parilalle vasta silakoiden päälle, ja mausteeksi tulee aromisuola-tilliseosta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kossua silakoiden päälle

Kirjassa kerrotaan niin hauska tarina, että sen todenperäisyyden penäävät ovat tosikkoja.

Yhden Salve-legendan mukaan eräs merikapteeni tilasi aina sata silakkaa vadilta ja pullon Koskenkorvaa. Mies napsi silakoita pitkän illan mittaan, kunnes pää ja maha eivät enää vetäneet.

Leski kaatoi loput Koskenkorvat silakoiden päälle, ja sitten loput silakat paketoitiin kotiin vietäväksi.

”Missä vaiheessa vaimosta tuli leski, sitä tarina ei kerro.”

Turisteja ja julkkiksia

2000-luvulla Salven löysivät niin julkkikset kuin turistitkin. Ensimmäisenä paikan äkkäsivät espanjalaiset, sitten japanilaiset, kiitos japanilaisen tv-yhtiön kuvaussession. Julkkiksista Salvessa on nähty muusikoista niin Paula Koivuniemi, Kari Tapio, Matti Oiling kuin lähistöllä useaan otteeseen asunut Ville Valokin.

Kanta-asiakkaita on ollut myös sanoittaja Vexi Salmi, jonka 60-vuotisjuhlat vietettiin Salvessa syksyllä 2002, muutamaa kuukautta myöhemmin kuin Jyrki ”Jyräys” Hämäläisen 60-vuotispäiviä.

Myös yritykset löysivät Salven. Pankki- ja pukumiesten vierailut eivät kuitenkaan Sakari Nupposen mukaan tehneet samaa karhunpalvelusta kuin joillekin muille boheemiravintoloille, joiden noussut hintataso ”karkottivat niin kantikset kuin taviksetkin”.

Korttelikuppiloiden ahdinko

Hietalahdenrannan Salven kaltaisia konstailemattomien, tuhtien ruoka-annosten ja mutkattoman ilmapiirin ravintoloita on toki muitakin kuten Kapteeninkadun Sea Horse (rapeat silakat, pyttipannu, sipulipihvi!) ja Liisankadun Ravintola Kolme Kruunua (lihapullat, läskisoosi, paistetut silakat!).

Salven kaltaisilla on uskollisista kanta-asiakkaistaan huolimatta sinnittelemistä nykyisessä ravintolamaailmassa, jossa ketjuohjaus ja tiukka konseptointi yhdenmukaistaa ravintoloiden tyyliä ja ruokalistoja.

Omistajansa HOK-Elannon sisällä Salvella on erityinen asema, josta kielii esimerkiksi se, että HOK-Elannon toimitusjohtaja vaihtuu Salvessa. Pois lähtevän toimitusjohtajan viimeinen virkatehtävä on nimittäin syödä Salven silakat.

HOK-Elanto ei kuitenkaan ole perinteiden vaalija vaan liikevoittoa tavoitteleva toimija, joka on myynyt useita perinteisiä lähiö- ja korttelikapakoita kuten Meilahden Kuusihokin ja Munkkiniemen Ukko-Munkin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pakkomuutto kadun toiselle puolen

Salve on sijainnut Hietalahdenranta 11:ssä kivitalon rakentamisesta lähtien eli 89 vuotta. Sijainti on ollut merimieskapakaksi otollinen, onhan ravintolasta ollut suora näköyhteys satamalaitureille.

Ravintola joutui kuitenkin muuttamaan syksyllä 2016 kadun toiselle puolen Hietalahdenranta 5 C:hen. Taustalla oli taloyhtiö, joka irtisanoi Salven vuokrasopimuksen.

Muutto uusiin tiloihin on aina riski. Ja harmi kyllä julkisivulautakunta ei hyväksynyt vanhan kaltaisia markiiseja, jotka olivat kiinteä osa Salven brändiä.

Salven entisiin tiloihin avautuu keskiviikkona ravintola Hieta. Ravintolatila on uusiutunut sitten Salven aikojen, eikä valkoseinäisenä ja sisustukseltaan minimalistisena muistuta aiempien aikojen hämärähköä korttelikapakkaa. Ja hyvä niin, vaikka Hieta on nostanut silakat näkyvästi ruokalistalleen, on uuden ravintolan raivattava oma polkunsa.

Sakari Nupponen: Ravintola Salve – 120-vuotias merimieskapakka Helsingin Hietalahdessa 132 sivua, Siltala.

Teksti ja kuvat: Marko Jokela