29.1.2016 Ajoneuvot Se oli siinä: viimeinen Land Rover Defender valmistui Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Instituutioksi kasvaneen maastoauton perintö elää automerkin lisäksi Solihullin tehtaalla. 68 vuotta ja 2 016 933 autoa myöhemmin Land Rover Defenderin (omaa sukua Series) valmistus on lopultakin päättynyt Solihullissa. Kuvissa näkyvän viimeisen auton lähtöä seurasi yli 700 tehtaan nykyistä ja entistä työntekijää. Vuonna 1948 tehtaalla aloitettiin ensimmäisen sukupolven Land Roverin tuotanto. Sodanjälkeisen Britannian kärsiessä teräspulasta valikoitui uuden ajoneuvon korimateriaaliksi alumiini. Spencer ja Maurice Wilksin suunnittelema auto oli tarkoitettu maanviljely- ja tiluskäyttöön, joten maailmanlaajuinen suosio tuli yllätyksenä. Vuosien varrella Land Rover jatkoi kehittymistään, huippuvuoden ollessa 1971, jolloin valmistui 56 000 autoa. Aluksi pelkästään akselivälin pituudella ja Series-sukupolvinumerolla tunnettu maasturi sai nimen Defender vuonna 1990, sillä tuolloin Land Roverin mallistoon saapui Range Roverin lisäksi myös Land Rover Discovery. Solihullin tehtaalla myös työntekijöiden tarinat kulkevat samoilla urilla Defenderin historian kanssa. 40 vuotta Land Roverilla työskennellyt, 55-vuotias Tim Bickerton kertoo, että hänen isänsä ja isoisänsä lisäksi myös hänen tyttärensä ja poikansa ovat liittyneet Defenderin valmistajien joukkoon. Hänen mukaansa Defenderistä onkin tullut "osa perhettä". 37 vuotta Defenderin parissa työskennellyt David Smith kommentoi, että Defenderin rakentaminen on todellista käsityötä. – Se täytyy kyetä tuntemaan, me kutsumme sitä 'tuntumaksi' ja se kestää kuukausia oppia. Siinä on kyse työn tekemisestä ripeällä tahdilla, se on kova yhdistelmä eri taitoja. Vuosien varrella työntekijöille kehittyi myös omia lempinimiä auton osille. Defenderin tunnusomaiset ovisaranat tunnetaan "sian korvina" ja auton kojelauta on "lampaankare". Auton valmistaminen käsin 7 000 osasta vaatiikin 56 työtuntia, kun taas uudempi ja monimutkaisempi Discovery Sport valmistuu 48 työtunnissa. Valmistuksen päättymisen kunniaksi Land Rover avasi uusia palveluita Defender-historian säilyttämiseksi. Defender Journeys -karttapalveluun kerätään merkittäviä Defenderillä suoritettuja matkoja, ja virtuaalikierroksen tuotantolinjasta saa sille omistetulta verkkosivulta. Samalla yhtiö kertoi aloittavansa Heritage Restoration -ohjelman, jossa joukko entisiä Defender-tuotantolinjan työntekijöitä alkaa entisöidä kaikkein vanhimpia Land Rovereita. Ensimmäisten ajoneuvojen odotetaan saapuvan myyntiin kesällä 2016. Aikaisemmin Land Rover juhlisti Defenderin historiaa erityisellä No 2,000,000 -juhlayksilöllä, jonka myyntihinta kohosi huutokaupassa 550 000 euroon. Näkemiin, ja kiitos kaloista. Lähde ja kuvat: Land Rover, Bonhams Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan