16.10.2019 Liikenne Suurin riskiaika hirvikolariin käsillä – Traficom muistuttaa liikennekäyttäytymisen vaikutuksista hirvikolaririskiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hirvikolaririski on suurimmillaan syksyisin. Onnettomuusriskin pienentämiseen voi vaikuttaa omalla ajokäyttäytymisellä, muistuttaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Vuosittain Suomessa tapahtuu noin 1 800 hirvionnettomuutta. Syksy on suurinta riskiaikaa hirvikolareille, sillä hirvet liikkuvat poikkeuksellisen paljon johtuen syksyyn ajoittuvista hirven kiima-ajasta, metsästyksestä ja hirvien muuttoliikkeistä talvilaitumille, tiedottaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.Hirvikolareiden ehkäisemiseksi voidaan rakentaa teiden varsille aitoja ja yli- tai alikulkupaikkoja. Kehitystä on tapahtunut myös hirvistä varoittavien teknisten laitteiden saralla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAjokäyttäytyminen tärkeintä– Kuitenkin jokainen kuljettaja voi pienentää riskiä omalla ajokäyttäytymisellään; olemalla tarkkaavaisena erityisesti aamu- ja iltahämärässä ja pudottamalla ajonopeutta erityisesti hirvivaara-alueilla, Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen huomauttaa.Lähde: Traficom Kuvituskuva: Moottorin arkisto Suomessa on noin 200 000 metsästäjää, joista noin puolet osallistuu hirvenpyyntiin. Tulevalle metsästyskaudelle Riistakeskus on myöntänyt 50 385 hirvenkaatolupaa, joka on noin 8 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Hirvenmetsästyksellä on tarkoitus säädellä hirvikannan kokoa ja rakennetta hirvitalousalueilla tavoitetason mukaisesti. Suomen tavoitekanta on 68 000–85 000 yksilöä. Hirvijahti on alkanut 1. syyskuuta osassa Pohjois-Suomea ja muuallakin maassa vahtimismetsästyksen muodossa. Parhaimpaan vauhtiin hirven metsästyksen kiihdyttää kuitenkin ajoketju- ja koiran kanssa metsästäminen 12.10. alkaen. Lähde: Suomen Metsästäjäliitto Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”