2.12.2019 Ajoneuvot Suvunvaihto tuo sähkövoimaa: Opel Vivaro-e saapuu kahdella akkuvaihtoehdolla Opel Vivaro-e Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Opelin sähköistyminen jatkuu pakettiauton muodossa, suositun Vivaron sähkömalli saapuu markinoille vuonna 2020. Kahden sukupolven ajan Renault Traficin ja Nissan Primastarin kanssa saman pohjan jakanut Opel Vivaro siirtyi uudessa sukupolvessa nykyisen emoyhtiönsä PSA:n käyttämään perusrakenteeseen. Jo aiemmin kerroimme PSA-konsernin tuovan vuonna 2020 pakettiautoista sähköversiot kahdella eri toimintamatkalla.Vivaron sähköversion on nimeltään Vivaro-e. Kuten konserni aiemmin lupasi, tarjolle tulee kaksi eri akkuvaihtoehtoa. Pienempi on 50 kilowattituntinen ja WLTP-toimintamatkaltaan 200 kilometriin riittävä, suurempi 75 kilowatin akku venyttää matkan 300 kilometriin.Vivaro-e rakentuu PSA:n EMP2-pohjalevylle, jota käytetään suuren muuntautumiskykynsä ansiosta esimerkiksi tuoreessa Peugeot 208:n sähköversiossa.Opelin tavoitteena on tehdä jokaisesta mallista täyssähköversio vuoteen 2024 mennessä. Ensi vuonna esiteltävää Vivaro-e:tä tulee seuraamaan vuonna 2021 sähköversiot Combo Lifesta, Combo Cargosta ja Zafira Lifesta.– Sähköiset pakettiautot ovat erityisen tärkeitä kaupunkialueilla niin ihmisten kuin tavaroiden kuljettamisessa. Siksi olen erittäin iloinen siitä, että Vivaro-e saapuu markkinoille ensi vuonna, Opelin pääjohtaja Michael Lohscheller kertoo.Lähde ja kuva: OpelMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Opel Vivaro vaihtaa sukua – ensimmäiset kuvat uutuudesta julki Sähkökärjellä perinteet muistaen: Opel Corsa-e ja vuoden 1987 Corsa GT Täyssähköinen Opel Corsa-e sai hinnat Suomessa – alkaen 33712 euroa Lue lisää Kaikki artikkelit 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen ”kunnon nimet” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 27.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesärenkaat tekivät käytetystä Toyota Priuksestamme aivan eri auton 28.5.2025 Koeajo Maistiainen: Smart #5 – viisikko ja jäähyväiset pikkuautoimagolle 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää