25.10.2019

PSA:lta useita sähköpakuja ensi vuonna – tarjolle myös kaksi akkuvaihtoehtoa

Ranskalaiskonserni PSA:n suosikkipakettiautot saavat sähköiset voimalinjat ensi vuoden puolella. Autoja tulee tarjolle kahdella eri toimintamatkalla: 200 tai 300 kilometriä.

Tästä vuodesta lähtien kaikista uusista PSA-yhtiön malleista on saatavilla sähköistetty voimalinjavaihtoehto, joko ladattava hybridi tai täysin sähköinen. Yhtiön tavoitteena on saattaa markkinoille sähköistetyt versiot kaikista henkilö- ja pakettiautoista vuoteen 2025 mennessä.

Ensi vuonna lähipäästöttömät versiot esitellään Peugeot Expertistä, Citroën Jumpystä, Opel Vivarosta, sekä Vauxhall Vivarosta.

PSA:n pakettiautojen uusi sukupolvi on suunniteltu EMP2-pohjaratkaisun ympärille lähipäästöttömän liikkumisen takaamiseksi henkilöautolla matkustavien lisäksi myös tavaraliikenteelle.

Kaikki mallit tulevat saataville kahdella eri akkuvaihtoehdolla. 50 kilowattitunnin akulla uuden mittaustavan mukaiseksi tomintamatkaksi on saatu 200 kilometriä ja 75 kWh:n akku riittää jopa 300 kilometrin taipaleeseen.

Yhtiö kertoo myös johtavansa kevyiden hyötyajoneuvojen markkinoita Euroopassa 24,7 prosentin markkinaosuudella vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla. Erityyppisten pakettiautojen täyssähköiset versiot mahdollistavat PSA:n markkinaosuuden kasvattamista entisestään.

Neljän eri merkin kaikki sähköiset pakettiautot tullaan valmistamaan Ranskassa Hordainin tehtaalla, mutta sähköisten voimalinjojen asennukset autoihin tapahtuu toisella puolen Ranskaa, Trémeryssä.

Lähde ja kuva: PSA

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat