13.8.2022 Ajoneuvot Teslan lupaama isompi akku olisi pitänyt olla jo täyttä häkää tuotannossa – toisin kävi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Teslan pääjohtaja Elon Musk lupasi pari vuotta sitten, että uusi isompi 4860-akku olisi tuotannossa parissa vuodessa. Akun tuotannon myöhästyminen on todennäköinen syy myös sille, miksi Tesla Cybertruck on myös viivästynyt. Kaksi vuotta sitten Teslan toimitusjohtaja Elon Musk astui esittelemään mullistavan uuden akun. Uuden akkuteknologian on suunniteltu lisäämään Teslojen kantamaa merkittävästi, alentamaan tuotantokustannuksia ja samalla mahdollistaa Teslan tulevaisuuden tuotteet, kuten Teslan jo vuoden 2019 lopussa esittelemän Cybertruck-konseptin.Teslan uusi akku kantaa 4860-nimeä sen koon mukaan, akku on 48 millimetriä leveä ja 60 millimetriä korkea. Akku on valmistettu yhteistyössä Panasonicin kanssa ja sen akkukenno on viisi kertaa suurempi kuin nykyisessä akkuteknologiassa. Pelkästään uuden akun pitäisi lisätä sähköautojen kantamaa 16 prosenttia nykyisestä. Teslalla myös uskotaan, että kun autojen teknologiaa parannetaan ja akkumateriaalit paranevat entisestään, uuden akun myötä autojen toimintasäteet voivat parantua jopa 56 prosenttia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTodennäköinen syy Cybertruckin viivästymiseenVuonna 2020 Musk sanoi, että uusi akku olisi tuotannossa parissa vuodessa ja sen pitäisi vuoden 2022 aikana olla täyttä häkää tuotannossa ja tarjoavan voimanlähteen jopa miljoonaan sähköautoon. Toisin kuitenkin kävi.Akku on kyllä tuotannossa, mutta tuotantomäärät eivät ole sitä luokkaa, mitä Musk ennusti pari vuotta sitten. Tällä hetkellä akkua pystytään tuottamaan noin 1000 kappaletta tämän vuoden loppuun mennessä.Koska akun tuotantomäärä on vielä niin pieni, tämä on luultavasti myös syy siihen, miksi Cybertruckin tuotanto on viivästynyt. Cybertruckin piti olla tuotannossa alunperin jo vuonna 2021.Teslan 4860-akku on myös välttämätön sen vuoksi, että Cybertruckin äärimmäinen suorituskyky ja toimintasäde vaativat sen, Cybertruck ei toteudu Teslan nykyisellä akkuteknologialla. Tällä hetkellä uudet akut riittävät Teslan Austinin tehtaalla valmistettavien Tesla Model Y:n tarpeisiin.Teslan Elon Musk ei ole kuitenkaan huolissaan asiasta. Hän sanoi Automotive Newsille, että he pysyvät tämän vuoden tuotantosuunnitelmissa hyvin.– Mutta on syytä korostaa, että meillä on tarpeeksi 2170-akkua saavuttaaksemme kaiken ajoneuvotuotannon loppuvuoden ajan. Emme siis ole riippuvaisia 4680-akusta. 4680-akku on tärkeä ensi vuonna, Musk sanoi.Lähde: Automotive News Europe Lue lisää Kaikki artikkelit 1.6.2025 Koeajo Koeajo: Ford Puma Gen-E – töpselihäntä ja puuman geenit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Testit Moottori 100 vuotta: väärin kuormattu peräkärry oli väistökokeessa hengenvaarallinen 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”