31.1.2018 Ajoneuvot Tribaalitatska ja tavaramerkki: sporttinen Cupra itsenäistyy Seatista Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Seatin Cupra liittyy nyt DS:n ja Abarthin seuraan, kun erikoismallit kasvavat omiksi brändeikseen. Elokuussa uutisoimme, että Seat harkinnee Cupran eriyttämistä muusta mallistosta, sillä Cupralle oli haettu oma tavaramerkki, johon liittyi myös kulmikas logo. Tänään suunnitelmille saatiin vahvistus, sillä Seat kertoi Cupran kohoavan omaksi brändikseen Fiatista erkaantuneen Abarthin ja Citroënista erkaantuneen DS:n tavoin.Seat ei kertonut Cupran tulevista suunnitelmista paljoa, mutta merkki kertoo suunnitelmiaan helmikuun loppupuolella. Ensimmäiset uudet Cupra-ajoneuvot nähdään puolestaan heti maaliskuun alussa Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä. Kaikki uudet Cuprat saavat merkin uuden tribaalityylisen pinsettilogon. Värinä materiaaleissa on kupari, jota nähtiin myös Leon Cupran pirteimmässä Cupra R -versiossa.Samalla Seat julkaisi Cupran imagovideon sekä paljasti merkin oman Instagram-tilin @cupra_official. Brittiläisen CAR Magazinen mukaan Cupran brändimuutoksen takaa löytyy merkin johtaja Luca de Meo, jonka kynästä lähti myös Abarthin uusi tuleminen erillään Fiatista.Markkinointiponnistusten takana lienee kuitenkin tarkoitus tuoda tarjolle lisää suorituskykyisiä automalleja, joten odotamme mielenkiinnolla pinsettimerkin tulevaisuutta.Lähteet: Seat, CAR Magazine Kuvat: Seat / CupraMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLue myös:Seat Leon Cupra R – R niin kuin raju ja rajoitettu Cupra ja Kankkunen jääradalla – Seat 4Driven ABC Seat Leon Cupracer EVO 17 – tehokkain Seat saa seuraa Koeajo: Seat Leon ST Cupra 300 4Drive – Voima herää Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa