Tutkat näyttävät väärin – sakkoja laillisesta nopeudesta

Laillista nopeutta ajaneille on jaettu sakkoja jopa 20 km/h -ylinopeudesta. Sakon on voinut saada myös ihan eri auto, kuin mille tutka on nopeuden mitannut. Kukaan ei tiedä, moniko autoilija on joutunut aiheettoman rangaistuksen uhriksi. Juuri julkaistu kirja antaa nopeusvalvonnan menneisyydestä hyvin epäluotettavan kuvan.

Paljastus perustuu eläkkeellä olevan entisen liikkuvan poliisin ylikomisarion Olavi Lempisen uunituoreeseen kirjaan Poliisin pimeä puoli. Tietyissä olosuhteissa tutkat näyttävät ylinopeuksia, joita vastaan tulevien ajoneuvojen kuljettajat eivät aja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaksoisheijastuma antoi väärän tuloksen

Vuonna 1958 poliisi sai käyttöönsä ensimmäiset tutkat. Laitteeseen kuului noin 20 x 20 x 30 cm:n suuruisen laatikon sisään sijoitettu antenni, hieman kookkaampi kirjoitin ja pieni viisaritoiminen nopeusnäyttö.

Liikennevalvontatutkan toiminta perustui ns. Doppler-ilmiöön. Tutka lähettää kohti ajoneuvoa radioaaltoja, jotka heijastuvat takaisin. Ajoneuvon liike aiheuttaa värähtelytaajuuden muutoksen. Siitä tutka tunnistaa ajoneuvon käyttämän nopeuden.

Laitteissa oli yksi heikkous, ns. kaksoisheijastuman mahdollisuus. Palaava radioaalto ei sataprosenttisella varmuudella tullutkaan tutkaan takaisin suoraan, vaan heijastui jonkun metallipinnan kautta. Tähän vedoten korkein oikeus antoi vuonna 1966 päätöksensä II 84. Se tunnettiin nimellä ”Tapaus Saalasti”. Ylinopeussakko kumottiin koska ”olosuhteet mittausta toimitettaessa olivat saattaneet aiheuttaa ns. kaksoisheijastuman”.

1960-luvulla poliisi sai muutaman ruotsalaisen tutkan täydentämään kalustoaan. Seuraavalla vuosikymmenellä markkinoille ilmestyi suomalainen, insinööritoimisto Ylisen tutka LTX. Sen toimi ympäripolarisaatio-periaatteella. Mahdollisuus kaksoisheijastumaan hävisi.

Mikä auto se oli?

Uusilla laitteilla nopeuksia voitiin mitata jopa kilometrin päästä. Mutta mitä pitempi matka, sitä suuremmaksi eräs tietty vaara kasvoi. Valtion teknillinen tutkimuslaitos kirjoitti raporttiinsa: ”Pitkää mittausetäisyyttä käytettäessä syntyy normaaliliikenteessä usein epäselviä tilanteita, jolloin on mahdotonta sanoa, mistä ajoneuvosta signaali on tullut”, eli siis minkä ajoneuvon nopeudesta oli kysymys.

Myös ajoneuvojen kokoero muodosti yksilöintiongelman. Kummanko nopeutta laite näytti, jos matka henkilöautoon oli lyhyempi kuin kauempana olevaan isoon kuorma-autoon? Sekin sotki asiaa, jos nuo ajoneuvot kulkivat eri suuntiin. Tätä tutka ei pystynyt erottamaan.

Nopeuslukema alkoi myös heittää alaspäin, jos tutkan vei kauemmas tien sivuun. Kymmenen asteen kulma merkitsi noin kahta prosenttia todellista pienempää nopeuslukemaa.

Avainnippuja tutka-antennin edessä heiluttelemalla laite meni sekaisin, mutta ei enää, jos etäisyys kasvoi yli metriin. Autoon kiinnitetyt maata viistävät ketjut eivät tutkan toimintaa häirinneet, vaikka niitä myytiin yhdessä vaiheessa melkoiset määrät.

Käytännössä suurimman ongelman tutkamittauksille muodostivat useampikaistaiset tiet. Kun kaksi rinnakkaisella kaistalla ajavaa ajoneuvoa lähestyi tutkaa, kummako ajoneuvon nopeutta laite mittasi?

Tutkamiehistöjä alettiin perehdyttää näihin ongelmiin ja niistä aiheutuviin oikeusturvakysymyksiin. Eräästä yhteenvedosta ilmeni, että sadasta tutkan näyttämästä ylinopeuslukemasta viisi oli sellaisia, joista ketään ei pysäytetty. Puuttui varmuus siitä, mille ajoneuvolle ylinopeuslukema oli.

1980-luvulla poliisikäyttöön alkoi ilmestyä kevyitä yhdellä kädellä käytettäviä tutkia. Niitä alettiin kutsua pistoolitutkiksi. Huonona puolena oli se, että niistä puuttui kirjoitinosa. Lukemat ilmestyivät näyttöruutuun, josta ei jäänyt kirjallista dokumenttia.

Ylinopeus kerrottuna kahdella

Vuosi 1987 mullisti koko nopeusvalvonnan. Lehdistö alkoi hehkuttaa uutta laitetta nimellä ”ihmetutka”. Se oli muutoin kuin tavallinen pistoolitutka, mutta se pystyi mittaamaan poliisiauton liikkuessa vastaan tulevien ajoneuvojan nopeuksia. Laitteen virallinen nimi oli Kustom HR-12. Se oli helposti kiinnitettävissä magneetin avulla poliisiauton kojetauluun.

Ihmetutka otettiin innolla käyttöön heti kun se oli läpäissyt Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen testit. Partiovuoron alussa testinapilla varmistettiin laiteen toimintakelpoisuus. Kustom HR-12 käyttö oli periaatteessa yksinkertaista. Tutkalla varustettu auto ajoi edellä ja sakkoja jakava partio jonkin matkan päässä takana.

Valvonta oli helppoa ja tehokasta. Tutkan koko ajan liikkuessa autoilijatkaan eivät pystyneet varoittamaan toisiaan.

Uusia ihmetutkia tuli koko ajan lisää. Nopeusvalvonta tehostui samaa tahtia. Tutkat kehittyivät. Uusimmat pystyivät mittaamaan jopa takaa tulevien ajoneuvojen nopeuksia.Valtion teknillinen tutkimuslaitos tyyppihyväksyi ja vuositarkasti laitteet.

Vuonna 2000 paljastui kuitenkin erittäin vakava asia. Tutkat antoivat tietyissä olosuhteissa vääriä lukemia. Sen olivat varmaankin jotkut poliisimiehet havainneet aikaisemminkin, mutta ihmettely oli jäänyt kahvipöytäkeskusteluihin.

Tilanne alkoi siitä, kun liikkuvan poliisin Helsingin yksikössä palveleva konstaapeli havaitsi GSM-puhelimen käytön pienentävän näyttöruudussa poliisiauton omaa nopeutta ja samalla lisäävän tuon kilometrimäärän vastaan tulevan auton nopeuteen – kerrottuna kahdella!

Asiaa alettiin selvittää. Sama vika todettiin olevan muissakin laitteissa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sakkoja perutaan

Toinen konstaapeli Turusta lähetti liikkuvaan poliisiin johdolle Helsinkiin sähköpostin. Hän oli havainnut, että Stalker Dual tutka voi tietyissä olosuhteissa näyttää poliisiauton omaksi nopeudeksi 60 km/h, vaikka se oli 70 km/h. Tällöin tutka näytti vastaantulevan nopeudeksi 90 km/h, vaikka se todellisuudessa oli 70 km/h.

Konstaapelin sähköpostin mukaan tutka ei tehnyt sitä aina, vaan harvoin. Virhenäyttämien syitä alettiin etsiä. Niitä paljastui yli kymmenen, mm. voimakas vesi- tai lumisade, jopa tuuli. Epäselväksi jäi kuinka voimakas?

Vavahduttava lopputulos oli se, että liikkeessä mitattaessa – ei paikaltaan – tutka saattaa näyttää poliisiautolle alinopeutta ja lisätä tuon lukeman kaksinkertaisena vastaantulijalle ylinopeutena. Nyt olisi pitänyt herätä vakava kysymys: kuinka moni autoilija oli saanut sakon ylinopeudesta, vaikka oli käyttänyt laillista nopeutta?

Sen verran tilanteeseen reagoitiin, että ongelmaan perehtynyt ylikonstaapeli lähetettiin kiertämään Suomea ja kertomaan poliisiyksiköille tilanteesta. Vuodet kuluivat, julkisuudessa tutkien virhenäyttämistä oltiin hiljaa. Helsingin Sanomat julkaisi 18.7.2008 artikkelin, jossa Liikkuvan poliisin partio oli rajoitusalueella 80 km/h kirjoittanut Heinäveden ja Liperin välisellä tiellä sakon autoilijalle nopeudesta 122 km/h. Myöhemmin he olivat käyneet perumassa sen ”väärin mitanneen tutkalaitteen vuoksi”.

Viime vuoden syksyllä Helsingin hovioikeus kumosi henkilön saaman ylinopeussakon. Todistajana kuullun konstaapelin lausuman mukaan tutka näyttää ”täysin mahdottomia lukemia”.

Poliisilla oli 80-luvun lopussa vastaantulevien nopeuksia mittaavia tutkia 26 kpl. Nykyisin niitä on yli 800.

Onko virhe edelleen mahdollinen?

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan valvonnan asiantuntijoilla on ollut jo pitkään tiedossa, että ilman riittävää perehtyneisyyttä tutkan ominaisuuksiin voidaan saada epäluotettavia mittaustuloksia.

Kaikkiaan liikenteen valvontavälineiden laadunvarmistusta ostetaan vuosittain reilulla 500 000 eurolla.

Tutkakalustoa on uusittu, nykyiset mallit toimivat poliisin mukaan selvästi aikaisempia luotettavammin.

Tutkan käytöstä on koulutusaineisto, jossa opastetaan sen ominaisuudet, luotettava käyttö sekä mahdolliset mittausta häiritsevät tekijät. Samalla korostetaan myös sitä, että tutka on valvonnan apuväline ja ylinopeus tulee olla myös silmämääräistesti havaittavissa, lisäksi epäselvissä tilanteissa seuraamusmenettelyyn ei tule ryhtyä.

Kaikissa partioautoissa on nykyään tallentava videovalvontajärjestelmä. Järjestelmän yhteydessä on oman ajonopeuden näyttö, jonka informaatio saadaan varmennettua useasta lähteistä. Tämä mahdollistaa poikkeavan tutkan toiminnan havaitsemisen liikkeestä mitattaessa. Lisäksi videovalvontajärjestelmästä voidaan tarvittaessa ottaa mittaustilanteesta kuvatallenne talteen asian perusteellisempaa selvittämistä varten.

Teksti: Moottorin toimitus Kuvat: Moottorin arkisto

Juttu perustuu eläkkeellä olevan liikkuvan poliisin ylikomisario Olavi Lempisen juuri ilmestyneeseen kirjaan ”Poliisin pimeä puoli”. Kirjassaan Lempinen kertoo olleensa itse vahvasti mukana artikkelissa mainittujen tutkien hankinnassa, niin kuin kaikissa muissakin tuon kirjan seikkailuissa.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Apu-lehti.