2.5.2017 Ajoneuvot Upeasti entisöity Checker-taksi on hyvä syy lähteä Classic Motorshow’hun Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lahden Classic Motorshow'ssa ensiesiteltävä Checker A2 -entisöinti on upea osa suomalaista ja samalla kansainvälistä ajoneuvohistoriaa. Suomalainen autohistoria on täynnä värikkäitä tarinoita autohankinnoista, väärinkäsityksistä ja hyvistä aikeista. Tätä kaikkea edustivat Yhdysvaltain Michiganissa toimineen Checker Motors Corporationin valmistamien taksiautojen hankinta Suomeen 1950-luvulla. Erikoisen autovalmistajan erikoiset autot kohtasivat meillä vähintään yhtä erikoisen kohtalon.Checker Motors valmisti, monien nykyisten erikoisajoneuvovalmistajien tavoin, tuotteensa täsmällisesti tiettyyn käyttötarkoitukseen hyödyntäen alihankkijoiden osavalikoimia. Yhtiön nimi viittasi autojen klassiseen ruutukuvioon, joka on elokuvistakin tuttu merkki taksiautolle. Suurten kaupunkien ripeään liikenteeseen suunnitellut autot elivät yleensä lyhyen, mutta intensiivisen elämän, jonka jälkeen ne päätyivät takaisin valmistajansa hoiviin romutettavaksi. Autoja ei myyty taksiyritysten ulkopuolelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKuin vanha taksiMutta kuka voisi tarvita isoa joukkoa loppuunajettuja takseja 1950-luvun taitteessa? Jos vastasit "Olympialaisiin valmistautuva Suomi", voit antaa itsellesi papukaijamerkin. Sodanjälkeisen Suomen taksikalustosta huolestuivat Helsingin kaupunginjohtaja Erik von Frenckel ja ministeri Onni Hiltunen. Lopulta autoja ostamaan lähti valtuuskunta, joka arveli vain muutaman vuoden ikäisten (vm. 1946–1949) A2-taksien olevan aiottua uudempaa A4-mallia parempi ratkaisu. Kun vielä yhteishankinta sotkeutui entisestään laivauksessa tapahtuneiden vaurioiden vuoksi, oli skandaali valmis. Syyttävien sormien takana maahan saatiin kuitenkin noin 500 Checker A2 -taksia, joilla ammatti- ja siviiliautoiltiin autojen käyttöiän loppuun.Matkalla nähtiin myös koko joukko kotimaisia muunnoksia. Amerikkalaismalliin Checkereissä ei esimerkiksi ollut apukuskin istuinta, vaan kuljettajan viereinen paikka toimi tavaratilana. Ison jenkkisämpylän takakontti puolestaan pysyi tiukasti kiinni ilman peltiseppää, sillä tila kätki vain sisäkautta saavutettavan vararenkaan. Molempia epäkohtia muokattiin, yksilöstä riippuen, suomalaiselle taksarille paremmin sopivaksi.Muhkeasta muodosta huolimatta takaluukkua ei ole, tilan toimiessa ainoastaan varapyöräkotelona.Sinänsä luotettava ja yksinkertainen perustekniikka tukeutui Continentalin valmistamaan rivikutoseen. Checkerin runkorakenne pysyi mallisukupolvista huolimatta pitkälti samanlaisena aina autonvalmistuksen loppuun saakka vuonna 1982. Valmistuksen päättyessä havahtuivat myös keräilijät, joille jäi haltuunsa Yhdysvalloissa lähinnä uudempia malleja. Nyt entisöity A2 on siten arvokas pala historiaa myös kansainvälisesti.Iso jenkkisämpyläHodarimielikuvilta on vaikea välttyä, sillä virheettömästi kevätauringossa kiiltelevä vuosimallin 1948 Checker A2 on kieltämättä notkahtaneen sämpylän näköinen. Checker Ry Finlandin hurmaava joukkohulluus on vihdoin tuottanut tulosta, sillä vuonna 2009 aloitettu entisöintiprojekti on saatu vihdoinkin valmiiksi. Erityistä kiitosta yhdistys antaa Hannu Kyttäselle, jonka ennakoivalla keräilyllä projekti oli mahdollista saattaa valmiiksi. Erikoisvalmistajan ajoneuvon entisöinti noin 70 vuotta myöhemmin toisella puolen valtamerta asettaa huomattavia rajoituksia varaosien saatavuuteen. Niinpä Checkeristit ovat joutuneet tekemään ja teetättämään lukuisia osia ja töitä. Projektiautojen ylämäkisuota tuntevat tietävät, että alihankkijoiden myötä myös potentiaaliset viivästykset kasvavat entisestään. Haasteeksi osoittautui myös taustatutkimuksen myötä tarkentuva tieto auton alkuperäiskunnosta, sillä jo kertaalleen viimeisteltyjä kohtia saatettiin joutua muuttamaan.Yhdistyksen entisöity Checker A2 on maalattu takaisin aitoihin chicagolaisväreihin, mielikuvien keltaisen värityksen kuuluessa elokuvissa nähdylle New Yorkin taksikannalle. Myös ikoninen ruutukuvio on maalattu, automaalarin suureksi riemuksi. Suomalaiseen tyyliin kuulunut apukuljettajan istuinkin on poistettu aitouden nimissä.Lahti Classic Motorshow'ssa esiteltävä entisöity Checker A2 on taustayhdistyksensä mukaan maailman ainut entisöity yksilö. Lisäksi messuilla nähdään vertailun vuoksi Kyttäsen ajokuntoinen Checker A2, joka on jätetty alkuperäiseen asuunsa.Takasohvan lisäksi kuljetuskapasiteettia voitiin kasvattaa esiin käännettävillä istuimilla. Tarinat kertovat myös, miten autoilla on kuljetettu yhtä sun toista – eikä sika tarkoita tässä edes loppuiltojen asiakasta.Lähitulevaisuudessa kiiltelevä Checker saatetaan nähdä myös liikenteessä, sillä katsastuksesta on selvitty ja auton alkuperäinen rekisteritunnuskin oli vapaana, arkistoista löytyneitä alkuperäiskilpiä myöten.Classic Motorshow 6.–7.5.2017Lahden Messukeskuksessa järjestettävä klassikkoautonäyttely Classic Motorshow saapuu jälleen keskuuteemme toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tänä vuonna näyttelyn kattoteemana on 1970-luku, eli "muutosten vuosikymmen". Autojen lisäksi vuosikymmen vaikutti suuresti myös kaksipyöräisten asemaan.– Kaksipyöräisistä teemaosastollamme tulee esille kaksi vertailukokonaisuutta: nuorisopyörät ja mopot, sekä isot japanilaiset. Mopojen rooli muuttui 70-luvulla. Edellisellä vuosikymmenellä ne olivat hyötyajoneuvoja, joilla kuljettiin myös työmatkat. Markkinoille tulivat Supersportit, Helkaman Raisut sekä nuorisolle suunnatut mopot. Samalla markkinoille tulivat myös isot japanilaiset moottoripyörät, vaikkakin silloiset veromuutokset osittain vaikeuttivat kaupankäyntiä, kertoo näyttelyn tuottaja Petri Niemenmaa.Juhlittavaa löytyy myös valmistajista, sillä Ferrari ja Saab täyttävät 70 vuotta, Fiatin ihanainen 500 yhdessä Classic Chevyn kanssa täyttävät 60 v. ja Ahveniston ikoninen moottorirata on sekin jo 50 vuoden kypsässä iässä.Perinteiseen tapaan näyttely toimii kesäkauden avaustapahtumana ja vuosittain vieraita Classic Motorshow'ssa käy lähemmäs 20 000. Classic Motorshow 2017 Lahden Messukeskus, Salpausselänkatu 7, 15110 Lahti. Liput 18€/päivä, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi vanhempien seurassa. Pysäköinti näyttelyvieraille varatuilla paikoilla ilmaista. Ilmainen narikka vaatteille tai vaikkapa ajovarusteille. Auki la 6.5. klo 9.00–17.00, su 7.5. 10.00–17.00. Teksti ja kuvat: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”