12.6.2023 Ajoneuvot Uunituore sopimus: MM-ralli pysyy Jyväskylässä ainakin vuoteen 2026 saakka Teksti Rikhard Wacker Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jyväskylästä kuuluu mieluisia ralliuutisia. MM-rallia ajetaan Keski-Suomen sorateillä ainakin vuoteen 2026 saakka. Jyväskylän kaupunginhallitus hyväksyi AKK:n ja Jyväskylän kaupungin välisen sopimuksen, jossa sovitaan rallien MM-osakilpailun järjestämisestä Jyväskylässä vuosina 2024-2026. Nykyinen sopimuskausi olisi päättynyt tämän vuoden rallin jälkeen.Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että MM-ralli pysyy jatkossakin Jyväskylässä ja Keski-Suomessa. Viimeiset kaksi vuotta nimellä Secto Rally Finland tunnetun tapahtuman juuret ovat vuodessa 1951. Rallia on ajettu Jyväskylässä joka vuosi, joskin koronapandemia sai aikaan yhden välivuoden kesällä 2020.Jyväskylän MM-ralli on ollut Suomen tunnetuimpia tapahtumia maailmalla. Se on myös yleisömäärässä mitattuna yksi Pohjoismaiden suurimpia vuosittaisia yleisötapahtumia. Vuosi sitten tapahtuma ilmoitti neljän kilpailupäivän keränneen Keski-Suomen alueelle peräti 230 000 katsojaelämystä. Katsojien lisäksi Keski-Suomen metsiin tiensä on löytänyt 400 median edustajaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySopimuksen ehto: vuosittaisia kaupunkierikoiskokeitaTapahtuman varsinaisen järjestämisen lisäksi uudessa sopimuksessa on sovittu tulevan kolmevuotiskauden yhteistöistä, oikeuksista ja velvoitteista, jotka koskevat itse osakilpailua ja sen virallisten oheistapahtumien järjestämistä.Uusi sopimus pitää sisällään pykälän, jonka mukaan AKK sitoutuu järjestämään sopimusvuosittain tapahtumassa vähintään yhden kaupunkierikoiskokeen. Tämän ohella Jyväskylän kaupunki toimii yhtenä tapahtuman virallisena pääyhteistyökumppanina.Vuodesta 2014 asti Suomen MM-rallin yleisöerikoiskoe on ajettu kaupunkiolosuhteissa Jyväskylän Harjulla. Viime rallissa elokuussa 2022 Harjulle pakkautuikin ennätysyleisö, eli peräti 19 500 katsojaa.Rallissa liikkuu isoja rahojaYhteistyösopimus on Jyväskylän kaupungille myös rahallinen panostus ja sopimuksen kustannustaso nousee jonkin verran vuoden 2023 sopimustasosta. Kustannusten kasvaminen johtuu Jyväskylän kaupungin mukaan kansainvälisen sarjan lisenssimaksujen noususta sekä yleisestä kustannustason noususta.Jyväskylän kaupungin kustannus vuonna 2024 palveluista, alueista ja tiloista on noin 205 000 euroa. Käteiskorvaus lupamaksuista on vuorostaan 150 000 euroa ja kaupunkierikoiskokeesta 168 000 euroa. Myös kaupungin yhteistyökumppanit osallistuvat rallin kustannuksiin 60 000 eurolla.Näin ollen kaupungin nettokustannus ralleista on vuonna 2024 on 463 000 euroa. Vertailun vuoksi vuonna 2021 alkaneen nykyisen sopimuskauden vastaava summa oli 450 000 euroa.Rallilla on kuitenkin iso taloudellinen vaikutus Jyväskylälle ja muullekin Keski-Suomen alueelle. Viime syksynä julkaistun Salmi Eventlizer -digitaalisella menetelmällä tehdyn analyysin mukaan tapahtuman välitön matkailutulo Jyväskylän seudulle ja Keski-Suomeen oli 17,5 miljoonaa euroa.– Yli 17 miljoonan euron talousvaikutus on iso Jyväskylän seudulle, mutta myös mittava koko valtakunnan tasolla. MM-ralli tuo merkittävän tulon sadoille yrityksille puhumattakaan paikallisten yhdistysten ja seurojen elinvoimaisuuden tukemisesta, AKK Sports Oy:n talous- ja hallintojohtaja Markus Häkkinen kommentoi marraskuussa 2022.Rahan lisäksi ralli tuo Jyväskylälle ja Suomelle paljon kansainvälistä näkyvyyttä. Vuosi sitten Secto Rally Finlandin televisiointi levisi kaikkiaan yli 155 markkina-alueelle. Secto Rally Finlandin omissa digikanavissa tapahtuma tavoitti ralliviikon aikana lähes kahdeksan miljoonaa käyttäjää.Lisäksi Ylen tv-lähetykset tavoittivat tapahtuman aikana 1,6 miljoonaa suomalaista, ja Yle Areena -palvelussa rallia seurattiin kaikkiaan 5,5 miljoonaa tuntia.Seuraava Secto Rally Finland ajetaan tuttuun tapaan Jyväskylässä 3.-.6. elokuuta 2023.Teksti: Rikhard Wacker Lähde: Jyväskylän kaupunki Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 19.3.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Golf R – jäähyväiset teho-Golfille 17.3.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G9 – onko tässä markkinoiden paras kiinalaisauto? 18.3.2025 Koeajo Koeajo: BYD Sealion 7 – laatu vakuuttaa, mutta karkaako hinta? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija