7.11.2022

MM-ralli toi Jyväskylään 17,5 miljoonaa euroa ja 230 000 katsojaelämystä

Kuva Moottorin arkisto
Ott Tänak Secto Rally Finland 2022
Ott Tänak on kritisoinut Hyundain suorituskykyä kovin sanakääntein, mutta onnistunut voittamaan silti kolme MM-rallia. Tänak on kuluvan syksyn avainhenkilö, kun kuljettajamarkkinat vähitellen pääsevät vauhtiin.

Vaikka kaikista kirkkain urheilullinen suomalaismenestys jäikin Secto Rally Finland 2022 -tapahtumassa saamatta, oli ralli kuitenkin monilla mittareilla menestys parin nihkeän vuoden jälkeen.

Suomen MM-ralli ajettiin parin vuoden tauon jälkeen totuttuun tapaan Jyväskylässä elokuun alussa. Tänä vuonna tapahtuma pääsi toteutumaan pitkästä aikaa varsin normaaleissa olosuhteissa, eikä koronapandemia vaikuttanut enää rallin järjestämiseen.

Viimeksi Jyväskylässä ajettiin normaaleissa olosuhteissa vuonna 2019. Vuonna 2020 rallin oli tarkoitus juhlia 70. juhlavuottaan, mutta koronapandemian vuoksi tapahtuma jouduttiin perumaan kokonaan. Vuotta myöhemmin ralli päästiin ajamaan yleisörajoituksista johtuen poikkeuksellisen myöhään, vasta lokakuun puolella.

Lue myös: Ajatuksia autoista: Jyväskylän MM-ralli palasi välivuoden jälkeen ohjelmaan – mitä jäi mieleen?

Kuluva vuosikymmen on tuonut tapahtumalle suuria muutoksia myös kulissien puolella. Tapahtumaa 25 vuoden ajan sponsoroinut Neste jättäytyi pois yhteistyöstä, minkä takia rallin nimi meni uusiksi. Viimeiset kaksi kertaa Suomen MM-ralli on järjestetty Secto Rally Finlandin nimellä.

Vuonna 2021 Suomen MM-ralli ajettiin ajankohdasta johtuen poikkeuksellisissa maisemissa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Harjulla rikottiin yleisöennätyksiä

Tällä hetkellä urheilutapahtuman tilanne näyttäisi olevan kuitenkin selvästi paranemaan päin. Secto Rally Finland julkaisi marraskuun alussa elokuiseen rallin liittyviä lukemia, joiden valossa tapahtuma näyttää rikkoneen erilaisia kävijäennätyksiä.

Kaikkiaan neljä kilpailupäivää kokosi Keski-Suomen alueelle 230 000 katsojaelämystä. Vertailua aiempiin vuosiin on vaikea tehdä, sillä tapahtuma on julkaissut lukemia vain harvakseltaan. Tästäkin huolimatta voidaan todeta, että vuoden 2022 kilpailu keräsi erikoiskokeille erittäin hyvin katsojia.

Yksi suurimpia onnistumisia nähtiin Harjun yleisöerikoiskokeella, jota saapui seuraamaan Jyväskylän keskustaan peräti 19 500 katsojaa. Aiempi Harjun yleisöennätys oli kolmen vuoden takaa, jolloin yleisöerikoiskoetta saapui katsomaan 18 000 katsojaa.

Harjun erikoiskoe keräsi elokuussa 2022 ennätysyleisön: peräti 19 500 katsojaa.

Paluu urheilutapahtumien eliittiin

Myös tapahtuman taloudellinen vaikutus Jyväskylälle ja muullekin Keski-Suomelle on merkittävä. Salmi Eventlizer -digitaalisella menetelmällä tehdyn analyysin mukaan tapahtuman välitön matkailutulo Jyväskylän seudulle ja Keski-Suomeen oli 17,5 miljoonaa euroa.

Salmi Eventlizer on digitaalinen menetelmä, jolla kerätään tietoa suoraan tapahtumakävijöiltä. Menetelmän avulla selvitettiin tänä vuonna tapahtuman välitöntä matkailutuloa alueelle ja kävijöiden tyytyväisyyttä tapahtumaan. Kyselyyn vastasi 4 825 tapahtumakävijää.

- Tulokset ovat erinomaisia vaikeiden koronavuosien jälkeen. Palasimme nyt hienosti takaisin suurtapahtumien joukkoon ja yleisön suosikiksi, kommentoi AKK Sports Oy:n talous- ja hallintojohtaja Markus Häkkinen.

- Yli 17 miljoonan euron talousvaikutus on iso Jyväskylän seudulle, mutta myös mittava koko valtakunnan tasolla. MM-ralli tuo merkittävän tulon sadoille yrityksille puhumattakaan paikallisten yhdistysten ja seurojen elinvoimaisuuden tukemisesta.

Myös Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto kommentoi tyytyväisenä mennyttä rallia.

- Taloudellinen vaikutus on alueemme yrityksille merkittävä ja kaupungin saama palaute yrittäjiltä on ollut erittäin myönteistä, Koivisto summaa tiedotteessa.

Eurojen lisäksi paljon näkyvyyttä

Yleisömäärien ja taloudellisten asioiden lisäksi Secto Rally Finland oli menestys myös näkyvyyden osalta. Ylen panostus rallin MM-sarjaan mahdollisti lukuisia erilaisia lähetyksiä radiossa, Yle Areena -suoratoistopalvelussa ja tv-lähetyksissä.

Secto Rally Finlandin mukaan rallin aikana Yle Areenassa tehtiin kaikkien aikojen katseluennätyksiä, sillä MM-rallia katsottiin kisaviikonlopun aikana yli 5,5 miljoonaa tuntia. Myös perinteiset Ylen tv-lähetykset tavoittivat kilpailun aikana 1,6 miljoonaa suomalaista. Suurin suosio osui rallin päättävälle Ruuhimäen Power Stagelle, jota seurasi keskimäärin yli puoli miljoonaa katsojaa.

Suomen MM-ralli on kansainvälinen tapahtuma. Tästä osoituksena MM-ralli keräsi tänä vuonna paikalle 400 akkreditoitunutta median edustajaa. Näistä median edustajista 65 prosenttia tuli ulkomailta.

Tapahtuman lisäksi näkyvyys on tärkeä asia myös sponsoreille ja yhteistyökumppaneille.

- Kaupungille iso arvo on myös tapahtuman aikana saatu kansainvälinen näkyvyys, joka tänä vuonna kasvoi entisestään, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto huomauttaa.

Esapekka Lappi Secto Rally Finland 2022

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tunnelma korkealla - vaikkakin kirkkain suomalainen rallimenestys jäi uupumaan

Rallin yleiskilpailussa ei päästy juhlimaan sitä kaikkein suurinta, eli suomalaisten voittoa, sillä podiumilla korkeimmalle korokkeelle nousi kolmatta kertaa Viron Ott Tänak. Suomalaiset eivät jääneet kuitenkaan täysin tyhjin käsin, sillä Kalle Rovanperä ajoi hienosti toiseksi sekä Esapekka Lappi sijoittui kolmanneksi.

Etenkin Lapin hurja taistelu jäi monien rallifanien mieleen. Rallin aikana Lappi antoi todellakin kaikkensa, mikä ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta - vähiten siitä syystä, että maalissa kuljettajan autosta puuttuivat niin ikkunat kuin kattokin.

Suomalaiskuskien paluu mestaruustaisteluun Kalle Rovanperän muodossa on piristänyt selvästi myös suomalaista rallikansaa. Sen lisäksi että rallifanit löysivät paikalle Suomen MM-ralliin, myös tunnelma paikan päällä oli korkealla.

- Kävijäpalautteissa nousi jälleen voimakkaasti esille tapahtuman loistava tunnelma merkittävänä vetovoimatekijänä, Markus Häkkinen summaa.

Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Moottorin arkisto

Luetuimmat