20.4.2021 Ajoneuvot Jyväskylän MM-ralli siirtyy lokakuun alkuun – syynä kesän yleisörajoitukset Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Päätös Suomen MM-rallin juhlakisan siirtymisestä oli odotettu, sillä järjestäjien mukaan tapahtuma vaatii yleisöä toimiakseen. Suomen MM-rallin 70-vuotisjuhlaa päästään juhlimaan yleisön kera vasta syksyn korvilla 30.9.–3.10., kun Jyväskylän sorateiden grand prix siirretään lähes alkuperäiseen ajankohtaansa. Syy on kuitenkin uusi, sillä AKK Sportsin mukaan Rally Finlandin siirtämisellä haluttiin varmistaa yleisön pääsy juhlaralliin kesän koronarajoitusten jälkeen. Myös rokotusohjelman edistyminen mainittiin syynä lykätä tapahtumaa kahdella kuukaudella. Nyt käynnissä ovat reitin viimeistelytyöt tapahtuman juhlistaessa 1951 Suurajoista alkanutta taivalta. Vaikka reitin yksityiskohtia hiotaankin, nähdään lokakuussa Jyväskylän Paviljongissa tuttuun tapaan kosolti rallitoimintaa messu- ja kongressikeskuksen ollessa jälleen Rally Finlandin keskuspaikkana. Alun perin Rally Finland oli sijoitettu kalenterissa heinäkuun loppuun (29.7.–1.8.), mutta AKK Sports halusi lyödä jo lukkoon tapahtuman vaihtoehtoisen järjestämisajankohdan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yleisölle tehty – Haluaisimme totta kai, että Suomen MM-ralli ajettaisiin kesällä, mutta vallitsevan koronaviruspandemiatilanteen takia emme voineet jatkaa tapahtuman valmisteluja sellaisessa tilanteessa, jossa yleisön mahdollisuus osallistua tapahtumaan on epävarmalla pohjalla, kommentoi AKK Sportsin toimitusjohtaja Riku Bitter. – Toisin kuin helmikuussa menestyksekkäästi järjestetty Arctic Rally Finland, Suomen MM-ralli on hyvin pitkälti katsojille räätälöity tapahtuma, ja me tarvitsemme rallifaneja onnistuneen tapahtuman luomiseen. Vaikka vielä ei olekaan täyttä varmuutta siitä, voimmeko toivottaa katsojat tervetulleiksi lokakuussakaan, toivomme että rokotusohjelman saaminen hyvään vauhtiin voi edesauttaa asiaa, Bitter jatkaa. – Suomi on yksi rallin MM-sarjan alkuperäisistä osakilpailuista – historiallinen tapahtuma, joka upeine metsämaisemineen sekä huippunopeine, vuoristoratamaisine sorateineen on niin sanotusti pakko kokea. Meille oli tärkeää olla joustavia ja harkita kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja varmistaaksemme sen, että tapahtumalle löytyisi paikka tämän vuoden MM-kalenterissa, pandemian aiheuttamista, yhä jatkuvista ongelmista huolimatta. On mielenkiintoista nähdä tämä muutos, että tapahtuma siirtyy lokakuun alkuun ja varmasti hieman erilaisiin sääolosuhteisiin – toivottavasti katsojien kera, kommentoi puolestaan kansainvälisen autoliitto FIA:n rallipomo Yves Matton. – Uskomme, että Suomen MM-rallin päivämäärämuutos heinäkuun lopusta lokakuun antaa faneille parhaat mahdollisuudet päästä liittymään seuraamme Jyväskylän seudun erikoiskokeilla. Suomalaisten rallifanien intohimo ja innostuneisuus ovat kerrassaan legendaarisia – ja niiden luoma tunnelma meiltä on tämän pandemian aikana valitettavasti puuttunut – joten hyödynnämme kaikki mahdollisuudet voidaksemme toivottaa suomalaiset fanit turvallisesti takaisin seuraamme, sanaili osaltaan WRC Promoterin tapahtumajohtaja Simon Larkin. Vuosikaudet Rally Finlandin pääsponsorina ollut Neste luopui tapahtuman nimikumppanuudesta viime vuoden loppupuolella. Lähde: Rally Finland Kuva: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 20.9.2026 Käyttötesti käytetyllä 3D-tulostetut puslat palauttivat käytetyn Alfa Romeo 147:n vaihteiston herkkyyden 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan