4.10.2021

Ajatuksia autoista: Jyväskylän MM-ralli palasi välivuoden jälkeen ohjelmaan – mitä jäi mieleen?

Jyväskylän MM-ralli

Vehreänä tunnettu Jyväskylän MM-ralli sonnustautui tänä vuonna poikkeuksellisesti kullankeltaiseen syysasuun.

Vuosi 2020 aiheutti kaiken muun ikävän lisäksi välivuoden MM-rallin ajamiselle Keski-Suomen vauhdikkailla teillä. Tämänkin vuoksi maailman parasta kilpailua ja Suomen suurinta tapahtumaa odotti ehkä innokkaammin kuin koskaan. Erinomaisesti valikoidulla erikoiskoekattauksella riitti näyttäviä katselupaikkoja moneen makuun, joten omat pätkävalinnat tehtiin pitkälti sen ehdoilla miten ehtisi näkemään kärkiautot mahdollisimman monessa eri paikkaa ilman kaahailua tai intervallijuoksuharjoitusta. Suunnitelmaan kuului Vesala, Moksi, Ässämäki, Oittila, Kakaristo, Patajoki ja Ruuhimäki. Alun perin ralliviikolle ennustettu vesisadekin ehti vaihtua kuivaan ja aurinkoiseen keliin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kilpaa pimeässä

Jyväskylän MM-ralli

Vaikka lopputulos oli suomalaisesta näkökulmasta hienoinen pettymys, oli itse ralli vähintään yhtä upea kuin ennenkin. Lehtipuut olivat värjäytyneet parhaimmilleen läpikotaisin keltaiseksi, mikä tuntui olevan ulkomaalaisille katsojille erityisen hieno lisä.

Aamuhämärissä sorateiden tallustelussa oli oma tunnelmansa ja iltaerikoiskokeet tarjosivat ensimmäistä kertaa aikoihin mahdollisuuden seurata metsäpätkiä pimeän aikaan. Viileässä syysillassa WRC-autojen äänet tuntuivat kaikuvan aiempaakin komeammin – tai sitten tunne johtui yli kahteen vuoteen venähtäneestä rallitauosta ja siitä aiheutuneista vieroitusoireista.

Jyväskylän MM-ralli

Mahdollisesti syksyisen ajankohdan vuoksi myös ainoastaan janojuomiin keskittyneet porukat loistivat poissaolollaan ja paikoilla keskityttiin selvästi normaalia enemmän rallin seuraamiseen. Kääntöpuolena katsojien fiiliskään ei ainakaan kannustushuutojen vähäisyydestä päätellen ollut aivan katossa, mutta tähän saattoi toki vaikuttaa myös suomalaisten puute voittotaistelusta.

Jyväskylän MM-ralli

Tämän vuoden Suomen MM-rallin kävijämääriä ei ole vielä julkaistu, mutta ainakin erikoiskokeilla tuntui että porukkaa oli selvästi vähemmän. Tästä huolimatta joillekin erikoiskokeille kertyi jopa kilometrien jonoja, joten erilaiset kansainväliset rajoitukset huomioiden kävijöitä oli varmasti kiitettävästi.

Kurittomuutta yleisössä

Jyväskylän MM-ralli

Näppituntumalta yleisöä vaikutti olevan aiempia vuosia enemmän kielletyillä, ja suorastaan idioottimaisilla paikoilla. Pikaisella silmäyksellä Twitteristä löytyi useita aivan tien reunassa kuvattuja videoita kovavauhtisissa paikoissa ja WRC:n onboard-videoistakin oli helppo huomata katsojia vaarallisista kohdista. Kovasta rallihuumasta huolimatta pätkillä tulisi aina priorisoida turvallisuus ja muistaa että auto voi livetä tieltä helpoissakin paikoissa, ja lähes kahden markan tuntinopeudella lähestyvää autoa on mahdotonta väistää ilman riittävää etäisyyttä tiestä.

Jyväskylän MM-ralli

Suurin osa yleisöstä kuitenkin kunnioitti sääntöjä eikä yhtään erikoiskoetta jouduttu nytkään perumaan katsojien vuoksi. Pienemmistä yleisötungoksista huolimatta keskustelut rallifanien kanssa olivat yhtä antoisia kuin ennenkin ja kylmyydestä selvisi perinteisellä kerrospukeutumisella. Kaikkiaan syyspukuinen Keski-Suomi tarjosi nykyisille, ehkä historiaan kaikkien aikojen nopeimmiksi jääville WRC-autoille kauniit jäähyväiset, sillä ensi vuodesta alkaen kuvioissa on jo seuraavan sukupolven hybridikilpurit.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen

Luetuimmat