4.10.2021 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Jyväskylän MM-ralli palasi välivuoden jälkeen ohjelmaan – mitä jäi mieleen? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vehreänä tunnettu Jyväskylän MM-ralli sonnustautui tänä vuonna poikkeuksellisesti kullankeltaiseen syysasuun. Vuosi 2020 aiheutti kaiken muun ikävän lisäksi välivuoden MM-rallin ajamiselle Keski-Suomen vauhdikkailla teillä. Tämänkin vuoksi maailman parasta kilpailua ja Suomen suurinta tapahtumaa odotti ehkä innokkaammin kuin koskaan. Erinomaisesti valikoidulla erikoiskoekattauksella riitti näyttäviä katselupaikkoja moneen makuun, joten omat pätkävalinnat tehtiin pitkälti sen ehdoilla miten ehtisi näkemään kärkiautot mahdollisimman monessa eri paikkaa ilman kaahailua tai intervallijuoksuharjoitusta. Suunnitelmaan kuului Vesala, Moksi, Ässämäki, Oittila, Kakaristo, Patajoki ja Ruuhimäki. Alun perin ralliviikolle ennustettu vesisadekin ehti vaihtua kuivaan ja aurinkoiseen keliin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kilpaa pimeässä Vaikka lopputulos oli suomalaisesta näkökulmasta hienoinen pettymys, oli itse ralli vähintään yhtä upea kuin ennenkin. Lehtipuut olivat värjäytyneet parhaimmilleen läpikotaisin keltaiseksi, mikä tuntui olevan ulkomaalaisille katsojille erityisen hieno lisä. Aamuhämärissä sorateiden tallustelussa oli oma tunnelmansa ja iltaerikoiskokeet tarjosivat ensimmäistä kertaa aikoihin mahdollisuuden seurata metsäpätkiä pimeän aikaan. Viileässä syysillassa WRC-autojen äänet tuntuivat kaikuvan aiempaakin komeammin – tai sitten tunne johtui yli kahteen vuoteen venähtäneestä rallitauosta ja siitä aiheutuneista vieroitusoireista. Mahdollisesti syksyisen ajankohdan vuoksi myös ainoastaan janojuomiin keskittyneet porukat loistivat poissaolollaan ja paikoilla keskityttiin selvästi normaalia enemmän rallin seuraamiseen. Kääntöpuolena katsojien fiiliskään ei ainakaan kannustushuutojen vähäisyydestä päätellen ollut aivan katossa, mutta tähän saattoi toki vaikuttaa myös suomalaisten puute voittotaistelusta. Tämän vuoden Suomen MM-rallin kävijämääriä ei ole vielä julkaistu, mutta ainakin erikoiskokeilla tuntui että porukkaa oli selvästi vähemmän. Tästä huolimatta joillekin erikoiskokeille kertyi jopa kilometrien jonoja, joten erilaiset kansainväliset rajoitukset huomioiden kävijöitä oli varmasti kiitettävästi. Kurittomuutta yleisössä Näppituntumalta yleisöä vaikutti olevan aiempia vuosia enemmän kielletyillä, ja suorastaan idioottimaisilla paikoilla. Pikaisella silmäyksellä Twitteristä löytyi useita aivan tien reunassa kuvattuja videoita kovavauhtisissa paikoissa ja WRC:n onboard-videoistakin oli helppo huomata katsojia vaarallisista kohdista. Kovasta rallihuumasta huolimatta pätkillä tulisi aina priorisoida turvallisuus ja muistaa että auto voi livetä tieltä helpoissakin paikoissa, ja lähes kahden markan tuntinopeudella lähestyvää autoa on mahdotonta väistää ilman riittävää etäisyyttä tiestä. Suurin osa yleisöstä kuitenkin kunnioitti sääntöjä eikä yhtään erikoiskoetta jouduttu nytkään perumaan katsojien vuoksi. Pienemmistä yleisötungoksista huolimatta keskustelut rallifanien kanssa olivat yhtä antoisia kuin ennenkin ja kylmyydestä selvisi perinteisellä kerrospukeutumisella. Kaikkiaan syyspukuinen Keski-Suomi tarjosi nykyisille, ehkä historiaan kaikkien aikojen nopeimmiksi jääville WRC-autoille kauniit jäähyväiset, sillä ensi vuodesta alkaen kuvioissa on jo seuraavan sukupolven hybridikilpurit. Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia 18.8.2026 Sähköautot Audi A2 e-tron seuraa edeltäjänsä renkaanjäljissä – tuleva malli rikkoo nyt jo ennätyksiä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja