29.3.2021 Ajoneuvot Uusi Subaru Outback Eurooppaan – pahempien paikkojen peli Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusi Subaru Outback saadaan Eurooppaan vielä tämän kevään aikana. Tämä on ilouutinen monelle merkin vannoutuneelle kannattajalle. Uusi Subaru Outback on julkistettu ja saadaan Eurooppaan kevään aikana. Subaru Europe kertoo auton ilmestyvän lasipytinkeihin huhtikuusta eteenpäin ja Suomessa maahantuoja mainitsee sivuillaan ensiesittelyn tapahtuvan 8. toukokuuta. Ensimmäinen Outback esiteltiin vuonna 1995 ja se on siitä lähtien ollut unohdettu ja rakastettu. Mallin myyntiosuus on Euroopassa varsin pieni moneen tavalliseen farmariin verrattuna, mutta se on suosittu haastavilla alueille esimerkiksi Alppien ympäristössä tai muuten vaikeakulkuisilla alueilla. Omistajat tuntuvat usein olevan kovasti kiintyneitä omiin yksilöihinsä. Tietyllä tapaa Outbackia voidaan ajatella jonkinlaisena crossoverin edelläkävijänä, mutta tämä on ehkä hieman kaukaa haettua. Se kuitenkin yhdistelee perinteisen farmarin ja SUV-korin hyviä puolia yhteen pakettiin. Vuosien varrella Outbackista on tullut Subarun lippulaivamalli ja tästä syystä sen nyt esiteltävä 6. sukupolvi on erityisen merkittävä. Valmistaja lupailee yhdistää turvallisuutta, mukavuutta, käytettävyyttä ja luotettavuutta yhteen pakettiin. Lisäksi uutuuden tulisi olla yhtä aikaa hauska – lyhyesti valmistaja väittää kaiken olevan aiempaa paremmin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uusi Subaru Outback Japanilaisvalmistajan mahdollisimman maasturimainen farmariauto haluaa olla turvallisin, tilavin, kyvykkäin ja silti hienostunein koskaan valmistettu Outback. Tähän tavoitteeseen tähdätään yhdistämällä jatkuva S-AWD-nelivetojärjestelmä, Subarun vastaiskumoottori sekä portaaton CVT-automaattivaihteisto. Subarun 2,5-litraisessa bokserimoottorissa on yhä neljä sylinteriä, mutta puristussuhdetta on kasvatettu hiomalla noin 90 prosenttia moottorin osista. Moottorin tehoa ei kuitenkaan vielä paljastettu. Myös vaihteistoa on hienosäädetty ja se sisältää 8 pykälää perinteisen vaihteiston tuntumaa jäljitelläkseen. Hydraulipuolen muutoksilla on saavutettu peräti 22 prosenttia aiempaa pienempi tehohävikki. Nelivetojärjestelmän kerrotaan hallitsevan torque vectoring, eli voimanjako yksittäisille pyörille. Nelivetojärjestelmän hyödyntämistä auttaa uutuuden 213 millimetrin maavara, sekä noin 20-asteen luokkaa olevat lähestymis- ja jättökulmat. Vetokykyä riittää jopa 2000 kilogrammaa. Korin ja alustan muutoksilla kerrotaan minimoidun mikrokarheuden ja värinöiden välittymistä kuljettajalle. Koria ja apurunkoja onkin jäykistetty noin 50 - 100 prosenttia kohteesta riippuen. Myös äänieristystä on parannettu ja edessä lasipinnoista löytyy ääntä eristävä kalvo. Luonnollisesti korin kallistelua ei ole unohdettu ja tässä suhteessa parannuksen kerrotaan olevan 50 prosenttia. Samoihin ajettavuuteen liittyviin teemoihin luetellaan myös erinomainen suuntavakaus sekä aiempaa nopeampi ja lineaarisempi ohjausvaste. Myös Subaru seuraa tämän päivän trendejä ajotiloilla, jotka tunnetaan nimellä SI-Drive. Lisää tilaa ja käytettävyyttä Tulevaisuus kehittyy ja kasvaa eikä Outback tee poikkeusta. Uutuus on edeltäjäänsä tilavampi, sillä tavaratilaa on 10 litraa lisää (522 litraa) ja lastausaukko on aiempaa suurempi. Takana on myös hieman lisää jalkatilaa. Tavaratila on mahdollista avata käyttämällä kyynärpäätä takapään logon lähettyvillä, jonne on piilotettu anturi. Tavaratilan puolella on runsaasti verkkoja ja koukkuja. Kattokiskot ovat vakiovaruste. Kuudennessa sukupolvessa Outback tarjoaa vakiovarusteena 11,6-tuumaisen kosketusnäytön tietoviihdejärjestelmän hallintaan, joka tukee myös Android Auton ja Apple CarPlayn tuoreita versioita. Samaa kautta on mahdollista valita X-Mode eli käskyttää ajonvakautusjärjestelmää toimimaan haastavissa olosuhteissa kuten lumessa ja mudassa. Pienelle joukolle toukokuun ensiesittely tulee olemaan erittäin merkittävä, mutta ehkä useamman kannattaisi tiedostaa Outbackin olemassaolo. Kuvat ja lähde: Subaru Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan