3.6.2022 Ajoneuvot Uusia autoja rekisteröitiin myös toukokuussa edellisvuotta vähemmän – ja jälleen tutusta syystä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien autojen kasvava tilauskanta purkautunee vähitellen vuoden 2023 aikana. Toukokuussa rekisteröitiin edelleen selvästi edellisvuotta vähemmän uusia autoja, vaikka toukokuun ensirekisteröintiluvut ovatkin huomattavasti maalis-huhtikuuta korkeammat. Toukokuussa rekisteröitiin 7941 uutta henkilöautoa, mikä on 20,3 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten toukokuussa. Maalis-huhtikuussa viime vuodesta jäätiin peräti 27–28 prosenttia, joten toukokuussa ensirekisteröinnit kasvoivat selvästi.Toukokuussa rekisteröidyistä henkilöautoista 12,5 prosenttia oli täyssähköautoja ja 20,2 prosenttia ladattavia hybridejä. Täysähköautojen osuus tänä vuonna kaikista ensirekisteröidyistä autoista on ollut 13,3 prosenttia ja ladattavien hybridien osuus tasan 20 prosenttia.Rekisteröintitilastoja ylläpitävästä Autoalan tiedotuskeskuksesta ei kuitenkaan uskota, että toukokuun parantunut rekisteröintitilanne kertoisi komponenttipulan lieventymisestä. Toukokuun osalta rekisteröintien kasvaminen uskotaan johtuvan ennemminkin Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamien välittömien komponenttien saatavuusongelmien tasaantumisesta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTilauskanta kasvanut edelleenUusien autojen tilauskanta on edelleen kasvanut, ja autojen kysyntä on hyvällä tasolla – asiakastilaukset rullaavat selvästi viiden vuoden keskiarvoa korkeammissa lukemissa. Tilauskannan uskotaan purkautuvan vaiheittain vuoden 2023 aikana.Pakettiautoja rekisteröitiin toukokuussa 856, joka on 26,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavaan aikaan. Tammi-toukokuun aikana pakettiautoja on rekisteröity kaikkiaan 4632 kappaletta, joka on 22,8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.Käytettyjen henkilöautojen kauppa on myös ollut hiljaisempaa kuin vuosi sitten, mutta maalis-huhtikuuhun nähden kuitenkin vilkaampaa. Autoliikkeiden kautta kulkevien käytettyjen henkilöautojen myynti väheni noin viidellä prosentilla ja koko käytettyjen kauppa noin kahdeksan prosenttia viime vuoden toukokuuhun nähden.Kokonaistuotanto laskee merkittävästiAutoalan tiedotuskeskuksesta arvioidaan, että komponenttipulan ja Venäjän aloittaman sodan vuoksi koko autotuotanto vähenee globaalisti noin 2–3 miljoonalla autolla. Ennen koronapandemiaa globaali autotuotanto oli noin 94 miljoonaa autoa vuonna 2018, kun tänä vuonna se jää noin 80 miljoonaan autoon. Ensi vuonna tuotannon arvioidaan yltävän noin 90 miljoonaan autoon. Tämä vaikuttaa myös ensirekisteröinteihin.– Ensirekisteröinnit ovat vähentyneet koko Euroopassa, mutta erityisesti Pohjoismaissa. EU-alueella ensirekisteröinnit jäivät tammi-huhtikuussa 14,4 prosenttia viime vuoden tasoa alemmas. Tanskassa rekisteröinnit ovat jääneet 23,8 prosenttia ja Ruotsissa 18,7 prosenttia viime vuoden tasostaan”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.Kriisitilanne nostaa muun muassa autoteollisuuden komponenttien, kuten teräksen ja muiden raaka-aineiden hintoja ja luo epävakautta energiamarkkinoille.Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa