25.12.2024 Ajoneuvot Valtionpäämies vaihtoi sähköautoon – yhdellä latauksella pääsisi noin 52 kertaa hänen valtakuntansa tieverkon läpi Teksti Benjamin Helander Kuva Mercedes-Benz Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pyhä Istuin uusi alkavan riemuvuoden kunniaksi maailmankuulun paavimobiilin, joka on nyt ensi kertaa sähköinen. Paavi Fransiskus I ylläpitää samanaikaisesti roolia koko maailmanlaajuisen Katolisen kirkon johtajana, Rooman piispana ja lisäksi maailman pienimmän itsenäisen valtion päämiehenä. Monissa asioissa Vatikaanivaltio on kokoistaan valtavan paljon suurempi, ja esimerkiksi tänään, joulupäivänä, paavin perinteistä Urbi et Orbi -siunausta kuunteli Pietarinkirkon aukiolla noin sata kertaa Vatikaanivaltion väkilukua vastaava määrä ihmisiä sekä lisäksi sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa tiedotusvälineiden kautta.Usein paavi niin sanotusti jalkautuu myös kansan pariin Pietarinkirkon aukiolle ihmisiä tervehtimään ja siunaamaan. Niitä hetkiä varten olemassa on aivan erityinen kulkuneuvo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMercedes-Benz on paavimobiilin hovitoimittajaNykyinen, vuodesta 2013 Pyhää Istuinta hallinnut paavi Fransiskus on tunnettu ylenpalttisuuden vastustamisesta toiminnassaan, ja esimerkiksi tavallisilla automatkoilla ei ole enää hänen aikanaan käytetty edustusautoja, vaan esimerkiksi Ford Focusta ja Fiat 500L:ää. Argentiinalaissyntyinen paavi on lisäksi itse ajanut Vatikaanivaltion sisällä erään italialaisen papin lahjoittamalla vanhalla Renault 4:llä. Erikoistilanteet ovat kuitenkin erikoistilanteita, ja silloin kuvaan astuu paavimobiili. Se on arvokkaan ja täysin spesiaalin näköinen auto, joka on varta vasten suunniteltu paavin jalkautumiseen kansan pariin. Valtiovierailuille usein tehdään oma paavimobiili, missä roolissa on nähty jos jonkinlaista autoa Dacia Dusterista Toyota Miraihin ja Jeep Wrangleriin.Aivan paavillisen autolaivueen kruununjalokivi on kuitenkin paavimobiili, jota käytetään Pietarinkirkon aukiolla. Sen on jo kaukaa Johannes Paavali II:n ajoista lähtien toimittanut Mercedes-Benz, ja se on perustunut G-sarjan maasturiin. Mercedes-Benz on toimittanut autoja Vatikaaniin jo vuodesta 1930 lähtien. Ensimmäinen niistä oli paavi Pius XI:lle toimitettu Nürburg 460 Pullman 94 vuoden takaa. Mercedes-Benz 300 Landaulet oli puolestaan Johannes XXIII:n virka-auto 1960-luvulla, ennen kuin Paavali VI pisti paremmaksi 600 Pullman Landauletilla ja 300 SEL Landauletilla. G-sarjalaisten aikakausi käynnistyi 1980-luvulla, ja väistyvä yksilö, 463-sarjan G 500, on vuodelta 2002, ja se ehti kuljettaa kolmea paavia, Johannes Paavali II:n lisäksi Benediktus XVI:tä sekä Fransiskusta. Se saa nyt seuraajan, jonka käyttövoima poikkeaa edeltäjistään täysin.Väistyvä paavimobiili päätyy mahdollisesti johonkin museoon. Entisiä paavillisia Mersuja on esillä sekä Mercedes-Benzin omassa museossa Saksan Stuttgartissa että Vatikaanin ikiomassa auto- ja hevosvaunumuseossa Vatikaanin museoiden yhteydessä.Paavillinen G 580 oli vuoden mittainen projektiUuden sukupolven paavimobiiliksi on siis valikoitunut tämän vuoden uutuus, väkevän tehokas Mercedes-Benz G 580 with EQ Technology, niin kuin komeuden koko nimi tunnetusti kuuluu. Paavillisen, täyssähköisen Geländewagenin tekeminen on aloitettu jo ennen auton julkistusta, sillä siihen kului aikaa kokonainen vuosi. Auton rakentamisesta vastasi kolmen tiimin kokonaisuus, kolmessa eri kaupungissa ja kolmessa eri maassa.G-sarjan Mercedeksen valmistuspaikassa Itävallan Grazissa on luonnollisesti valmistettu auton perusta, ja tätä paavillista käyttötarkoitusta varten säädetty sen neljä sähkömoottoria niin, että auto on parhaimmillaan kävelyvauhdissa, jolla sitä tavallisesti liikutetaan. Saksan Sindelfingenissä, joka tunnetaan S-sarjan Mercedeksen kotina, on puolestaan käsin valmistettu paavimobiilin hyvin paljon tavallisesta G-sarjalaisesta poikkeavat elementit. Paavimobiili poikkeaa kaupasta saatavasta G 580:sta ylivoimaisesti eniten B-pilarin takapuolella. Sinne, ikään kuin lavalle, on rakennettu huomattavan korkealla sijaitseva paavin istuin. Lavalla on myös kaksi muuta istuinta alempana. Lisäksi siellä on kaiteet ja punainen matto. Sateen sattuessa auton päälle voidaan asentaa korkea kate. Kolmantena Roomaan tukeutunut tiimi koordinoi koko projektia.Paavi kutsui kaikki auton suunnitteluun ja rakentamiseen osallistuneet henkilökohtaisesti vierailulle Vatikaaniin. Uusi auto otetaan käyttöön heti ensi vuonna, kun koittaa paavi Johannes Paavali II:n aikoinaan julistama riemuvuosi. Toimintamatkasta se ei jää kiinniSähköautoja ei vielä ole monellakaan valtionpäämiehellä virka-autona, todennäköisesti johtuen toimintamatkaan ja lataukseen liittyvistä epävarmuustekijöistä. Tässä tehtävässä täyssähköisyydestä ei liene mitään muuta kuin hyötyä. Itse asiassa, jos tuijotetaan teoreettisesti Mercedes-Benz G 580:n WLTP-toimintamatkaa, joka on 473 kilometriä, voidaan laskea kuinka monta kertaa autolla pääsisi yhdellä latauksella "Vatikaanivaltion ympäri".Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n listauksen mukaan Vatikaanivaltion tieverkon laajuus on 9 kilometriä eli yksi akullinen riittäisi tämän laskentatavan mukaan karkeasti 52 kertaan Vatikaanin koko tieverkon läpi. Lähde: Mercedes-BenzMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 19.2.2025 Uutinen Yksi maailman tunnetuimmista ja plagioiduimmasta tavaramerkeistä syntyi 100 vuotta sitten 14.1.2025 Ajoneuvot Päivän kuva: tasavallan presidentin entinen virka-Mercedes kuljettaa nyt muiden maiden päämiehiä 10.12.2024 Ajoneuvot Mercedes-AMG Purespeed tuo tunnelmavalaistuksen formuloiden halo-turvakaareen 250 kappaleen tuotantoerässä 18.8.2024 Ajoneuvot Mercedes-Maybach SL 680 Monogram Series – kun avokattoisesta superautosta tuli Maybach ja toisinpäin 1.7.2024 Ajoneuvot 1 164 newtonmetrin edestä vääntävä täyssähköinen Mercedes-Benz G580 sai Suomi-hinnat – tulee olemaan ylivoimaisesti halvin G-sarjalainen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: "Mummo Ankan" Detroit Electric 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”