22.3.2022 Ajoneuvot Venäjän automarkkina epätietoisuudessa – näin pakotteet näkyvät idässä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Länsimaalaisten yritysten poistuminen Venäjältä laittaa tavalliset venäläiset autonomistajat ahtaalle. Ukrainan sota on vavisuttanut monella tapaa yritysten kaupankäyntiä Venäjän kanssa. Erilaiset talouspakotteet ovat estäneet kaupankäyntiä venäläisten kanssa, mutta yritykset poistuvat Venäjältä myös vapaaehtoisesti – samalla kun venäläisiä yrityksiä vastaan boikotoidaan Venäjän ulkopuolella.Suomessa suurin keskustelu liittyy ymmärrettävistä syistä siihen, miten kotimaiset yritykset pärjäävät Venäjän markkinan salamannopean hyytymisen jälkeen. Pakotteet eivät näy kovin paljoa suomalaisessa katukuvassa, mitä nyt taloudellisten asioiden suhteen ollaan jonkin verran tavallista varautuneempia.Sen sijaan Venäjällä pakotteet ja länsiyritysten poistuminen näkyy monella tapaa arjessa. Monet yritykset ovat jo vähintäänkin poistumassa maasta, elleivät ole ehtineet sitä jo tehdä. Samaan aikaan monet venäläiset kuluttajat pääsevät nyt nauttimaan länsiyritysten palveluista mitä todennäköisemmin viimeisiä kertoja maan rajojen sisäpuolella.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPikaruokaa, huonekaluja tai autoja – kaikki viedään Venäjällä nyt käsistäMonien Venäjältä poistuvien länsiyritysten ympärillä on riittänyt kuhinaa sen jälkeen, kun yhtiöt ovat tiedottaneet Venäjän liiketoimintojensa lopettamisesta. Tieto Venäjän markkinan jättämisestä on saanut monet venäläiset käyttämään viimeisiä kertoja yritysten tuotteita ja palveluita.Osansa tästä yllättävästä suosiosta ovat saaneet mm. huonekalumyymäläketju Ikea ja pikaruokaravintola McDonald’s, joissa on riittänyt paikoittain hyvinkin suuria asiakasruuhkia. Ihmiset hamstraavat ulkomaisia kulutushyödykkeitä kahdestakin syystä. Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, palaavatko yritykset koskaan enää takaisin Venäjälle. Viimeisten asiointikertojen huuman lisäksi tilanne avaa mahdollisuuden trokaamiselle, jossa tuotteista tulee rahanarvoista kauppatavaraa.Sama tilanne koskee myös autokauppaa, joskin kysyntä ylittää tarjonnan myös venäläisten automerkkien kohdalla. Autoalan tilanne oli sirupulasta johtuen haastava jo ennen Ukrainan sotaa, mutta helmikuun lopun tapahtumat ovat vauhdittaneet autokauppaa entisestään. Markkinalla on nyt puutetta sekä uusista, että myös käytetyistä ajoneuvoista. Puute koskee erityisesti länsiautoja, jotka ovat kadonneet markkinoilta lähes kokonaan.Autojen hinnat rajussa nousussaAutojen hinnat ovat Venäjällä kasvaneet roimasti lyhyessä ajassa. Esimerkiksi sotilasajoneuvoista tutuksi tullut autovalmistaja UAZ nosti maaliskuun alussa mallistonsa suositushintoja 2–4 prosentilla. Tämä ei kuitenkaan ollut nähtävästi tarpeeksi, sillä myös uusi hinnasto katosi melko nopeasti autovalmistajan viralliselta verkkosivustolta. Epävirallinen syy hinnaston poistolle piili siinä, että jälleenmyyjät korottivat autojen hintoja oikeasti huomattavasti suositushintoja enemmän.Autojen hinnat ovat nousseet lyhyessä ajassa jopa kymmeniä prosentteja. Kaikista hurjimpien huhujen mukaan jotkut automallit ovat saattaneet hetkessä jopa tuplata hintansa. Hintojen nousun arviota vaikeuttaa se, että yleisen epävarmuuden, komponenttipulan ja suuren kysynnän vuoksi markkina on hiljentynyt, sillä kukaan ei tahdo luopua nyt omasta autostaan.Koska ruplan kurssi on heikentynyt ulkomaisiin valuuttoihin nähden samalla kun inflaatio nostaa jatkuvasti hintoja, monet venäläiset ovatkin hankkineet autoista itselleen jonkinlaista suojaa rahan arvon heikkenemistä vastaan. Raha nähdään olevan pankkitiliä paremmin turvassa neljän pyörän päällä. Kaikista kovimmat kauppamiehet pyrkivät ostamaan autoja mahdollisimman nopeasti, mutta pitkittämään niiden maksamista. Tällä tavoin he voivat hyötyä samaan aikaan autojen hintojen noususta, sekä ruplan arvon laskemisesta.Miten käy auton takuuasioille?Myös auton varaosien hinnat ovat nousseet jyrkästi. Hinnat ovat kasvaneet jopa sellaisella vauhdilla, että jotkut varaosaliikkeet eivät halua myydä tuotteitaan tällä hetkellä asiakkaille. Alati kasvava hintataso yhdistettynä etenkin länsiyhtiöiden varaosien heikkoon saatavuuteen on hiljentänyt markkinan odottavaan tilaan.Varaosien saatavuuden tulevaisuus on tällä hetkellä suuren epävarmuuden peitossa. Venäjältä vetäytyneet autovalmistajat eivät välttämättä toimita jatkossa enää ollenkaan autojensa varaosia maahan. Varaosaongelma ei koske välttämättä pelkästään länsiautoja, vaan myös monet venäläiset autovalmistajat käyttävät autoissaan länsimaalaisia komponentteja, joiden saatavuus voi tulevaisuudessa olla mitä vain.Niin ikään epävarmaksi menee myös uusien autojen takuukorjaukset. Epäselvää on se, kuka vastaa takuuasioista, jos autovalmistajan merkkiedustus on poistunut maasta. Lisäksi takuukorjaukset vaativat onnistuakseen valmistajan alkuperäisiä varaosia, joita ei välttämättä enää saada. Täysin poissuljettua ei ole sekään, että joidenkin autojen takuuasiat raukeavat ennen aikojaan, mutta varmistusta käytännön asioiden sujumiselle ei toistaiseksi ole.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAutoteollisuus kärsii ympäri EurooppaaMyytävien autojen puutteeseen ei ole tulossa kovin nopeaa helpotusta ainakaan uusien autojen markkinoilta, sillä autovalmistajat ympäri maailmaa ovat joutuneet ajamaan tuotantoa väliaikaisesti alas. Venäjän suurin autovalmistaja AvtoVAZ ilmoitti juuri keskeyttävänsä tuotantonsa kolmeksi viikoksi komponenttipulan takia. Ladoja ja Renaulteja valmistavan yhtiön tehtaat sijaitsevat Toljatissa ja Iževskissä.Syy 20 päivän mittaiselle tuotantotauolle johtuu vähemmän yllättävästi komponenttipulasta. Siirtämällä työntekijöiden kesäloman kesältä huhtikuulle AvtoVAZ mahdollistaa varastojen täydentämisen tärkeimpien komponenttien osalta, jotta toiminta yhtiön tehtailla vakautuu.Autoteollisuus on hikisissä paikoissa myös Venäjän ulkopuolella. Komponenttipula jatkuu yhtä myös Euroopan puolella, eikä Ukrainan sota ole ainakaan helpottanut asiaa. Ennen sodan syttymistä saksalainen alihankkija Leoni valmisti autojen johdinsarjoja kahdessa Länsi-Ukrainan tuotantolaitoksessaan työllistäen niissä 7 000 työntekijää.Sodan myötä johdinsarjatuotantoa on alettu siirtämään pois Ukrainasta, mutta tuotantomääriä on jouduttu leikkaamaan, sillä tuotannon siirtäminen vaatii oman aikansa. Tuotanto on jäänyt sen verran pahasti jälkeen, että arvioiden mukaan Euroopan autotuotannosta saattaa leikkautua tänä vuonna jopa 15 prosenttia.Teksti: Rikhard Wacker Kuva Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 22.3.2025 Kotimaanmatkailu Moottori 100 vuotta: Koronakuplassa Ranualla 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa - uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle