21.10.2016 Ajoneuvot Nyt se on virallista: Mitsubishistä osa Renault-Nissania Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nissanin yritysosto Mitsubishistä on nyt tapahtunut. Samalla yhtiöt kertoivat suunnitelmistaan luotsata synkillä vesillä ajelehtiva Mitsubishi takaisin satamaan. Kesän mittaan tapahtunut yrityskauppa Mitsubishin kohtalosta on saatu päätökseen, Nissanin ostettua itselleen 34 prosenttia kulutuslukemahuijauksen kanssa kamppailevasta japanilaisyhtiöstä. Samalla kolme timanttia liittyi osaksi Renault-Nissan -liittoa ja yhtiön uutena pääjohtajana nähdään, Renaultin ja Nissanin tavoin, Carlos Ghosn.Mitsubishin uutta nousua varten yhtiöt vaihtavat henkilökuntaa uusien työtapojen löytämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa Nissanin avainhahmojen siirtymistä kokonaan tai osittain Mitsubishin pariin. Apua haetaan myös Nissanin uudelleenjärjestelyn veteraaneista. Mitsubishin entinen pääjohtaja Osamu Masuko jää taloon auttamaan uudellenjärjestelyssä, sillä Masuko oli aloittanut Mitsubishin remontoinnin jo ennen kevään miniautojen kulutuslukemaskandaalia.Tavoitteena onkin saada ensi vuonna jo yli 200 miljoonan euron säästöt tuomalla Mitsubishi mukaan Renault-Nissanin yhteistoimintaan aina komponenttien alihankinnasta myymälöiden rahoituspalveluiden keskittämiseen. Vuodesta 2018 säästöä pitäisi kertyä jo yli 500 miljoonaa euroa vuotta kohti.Nyt yhtiöiden tavoitteena onkin järjestellä Mitsubishi uudelleen palauttamalla sen tuotekehitys kilpailijoiden tasolle, hyödyntämällä Nissanin uudelleenjärjestelystä opittuja keinoja ja palauttamalla kuluttajien luotto Mitsubishiin erityisesti Japanin kotimarkkinoilla. Mitsubishille allianssi tarjoaa vakautta ja asiantuntemusta.Mitsubishiin panostamalla Ghosn arvelee, että edessä ovat massiiviset yhteistoimintasäästöt, Mitsubishin kaapeissa mahdollisesti lymyävistä lisäluurangoista huolimatta. Ghosn itse ansaitsi kannuksensa Nissanin uudelleenjärjestelyssä 2000-luvun taitteessa, jolloin hän ansaitsi lempinimen "Le Cost Killer".Lähde: Automotive News Kuva: Lauri AhtiainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKatso myös:Mitsubishi myöntää: 625 000 miniauton kulutuslukemissa epäselvyyksiä Mitsubishi: Kulutuslukemia vääristelty aina vuodesta 1991 Renault-Nissan odottaa lisäsäästöjä Mitsubishistä Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä 29.6.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: neloskone – tasavarma arkinen puurtaja yllättää välillä 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?