22.3.2022 Ajoneuvot Venäjän automarkkina epätietoisuudessa – näin pakotteet näkyvät idässä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Länsimaalaisten yritysten poistuminen Venäjältä laittaa tavalliset venäläiset autonomistajat ahtaalle. Ukrainan sota on vavisuttanut monella tapaa yritysten kaupankäyntiä Venäjän kanssa. Erilaiset talouspakotteet ovat estäneet kaupankäyntiä venäläisten kanssa, mutta yritykset poistuvat Venäjältä myös vapaaehtoisesti – samalla kun venäläisiä yrityksiä vastaan boikotoidaan Venäjän ulkopuolella.Suomessa suurin keskustelu liittyy ymmärrettävistä syistä siihen, miten kotimaiset yritykset pärjäävät Venäjän markkinan salamannopean hyytymisen jälkeen. Pakotteet eivät näy kovin paljoa suomalaisessa katukuvassa, mitä nyt taloudellisten asioiden suhteen ollaan jonkin verran tavallista varautuneempia.Sen sijaan Venäjällä pakotteet ja länsiyritysten poistuminen näkyy monella tapaa arjessa. Monet yritykset ovat jo vähintäänkin poistumassa maasta, elleivät ole ehtineet sitä jo tehdä. Samaan aikaan monet venäläiset kuluttajat pääsevät nyt nauttimaan länsiyritysten palveluista mitä todennäköisemmin viimeisiä kertoja maan rajojen sisäpuolella.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPikaruokaa, huonekaluja tai autoja – kaikki viedään Venäjällä nyt käsistäMonien Venäjältä poistuvien länsiyritysten ympärillä on riittänyt kuhinaa sen jälkeen, kun yhtiöt ovat tiedottaneet Venäjän liiketoimintojensa lopettamisesta. Tieto Venäjän markkinan jättämisestä on saanut monet venäläiset käyttämään viimeisiä kertoja yritysten tuotteita ja palveluita.Osansa tästä yllättävästä suosiosta ovat saaneet mm. huonekalumyymäläketju Ikea ja pikaruokaravintola McDonald’s, joissa on riittänyt paikoittain hyvinkin suuria asiakasruuhkia. Ihmiset hamstraavat ulkomaisia kulutushyödykkeitä kahdestakin syystä. Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, palaavatko yritykset koskaan enää takaisin Venäjälle. Viimeisten asiointikertojen huuman lisäksi tilanne avaa mahdollisuuden trokaamiselle, jossa tuotteista tulee rahanarvoista kauppatavaraa.Sama tilanne koskee myös autokauppaa, joskin kysyntä ylittää tarjonnan myös venäläisten automerkkien kohdalla. Autoalan tilanne oli sirupulasta johtuen haastava jo ennen Ukrainan sotaa, mutta helmikuun lopun tapahtumat ovat vauhdittaneet autokauppaa entisestään. Markkinalla on nyt puutetta sekä uusista, että myös käytetyistä ajoneuvoista. Puute koskee erityisesti länsiautoja, jotka ovat kadonneet markkinoilta lähes kokonaan.Autojen hinnat rajussa nousussaAutojen hinnat ovat Venäjällä kasvaneet roimasti lyhyessä ajassa. Esimerkiksi sotilasajoneuvoista tutuksi tullut autovalmistaja UAZ nosti maaliskuun alussa mallistonsa suositushintoja 2–4 prosentilla. Tämä ei kuitenkaan ollut nähtävästi tarpeeksi, sillä myös uusi hinnasto katosi melko nopeasti autovalmistajan viralliselta verkkosivustolta. Epävirallinen syy hinnaston poistolle piili siinä, että jälleenmyyjät korottivat autojen hintoja oikeasti huomattavasti suositushintoja enemmän.Autojen hinnat ovat nousseet lyhyessä ajassa jopa kymmeniä prosentteja. Kaikista hurjimpien huhujen mukaan jotkut automallit ovat saattaneet hetkessä jopa tuplata hintansa. Hintojen nousun arviota vaikeuttaa se, että yleisen epävarmuuden, komponenttipulan ja suuren kysynnän vuoksi markkina on hiljentynyt, sillä kukaan ei tahdo luopua nyt omasta autostaan.Koska ruplan kurssi on heikentynyt ulkomaisiin valuuttoihin nähden samalla kun inflaatio nostaa jatkuvasti hintoja, monet venäläiset ovatkin hankkineet autoista itselleen jonkinlaista suojaa rahan arvon heikkenemistä vastaan. Raha nähdään olevan pankkitiliä paremmin turvassa neljän pyörän päällä. Kaikista kovimmat kauppamiehet pyrkivät ostamaan autoja mahdollisimman nopeasti, mutta pitkittämään niiden maksamista. Tällä tavoin he voivat hyötyä samaan aikaan autojen hintojen noususta, sekä ruplan arvon laskemisesta.Miten käy auton takuuasioille?Myös auton varaosien hinnat ovat nousseet jyrkästi. Hinnat ovat kasvaneet jopa sellaisella vauhdilla, että jotkut varaosaliikkeet eivät halua myydä tuotteitaan tällä hetkellä asiakkaille. Alati kasvava hintataso yhdistettynä etenkin länsiyhtiöiden varaosien heikkoon saatavuuteen on hiljentänyt markkinan odottavaan tilaan.Varaosien saatavuuden tulevaisuus on tällä hetkellä suuren epävarmuuden peitossa. Venäjältä vetäytyneet autovalmistajat eivät välttämättä toimita jatkossa enää ollenkaan autojensa varaosia maahan. Varaosaongelma ei koske välttämättä pelkästään länsiautoja, vaan myös monet venäläiset autovalmistajat käyttävät autoissaan länsimaalaisia komponentteja, joiden saatavuus voi tulevaisuudessa olla mitä vain.Niin ikään epävarmaksi menee myös uusien autojen takuukorjaukset. Epäselvää on se, kuka vastaa takuuasioista, jos autovalmistajan merkkiedustus on poistunut maasta. Lisäksi takuukorjaukset vaativat onnistuakseen valmistajan alkuperäisiä varaosia, joita ei välttämättä enää saada. Täysin poissuljettua ei ole sekään, että joidenkin autojen takuuasiat raukeavat ennen aikojaan, mutta varmistusta käytännön asioiden sujumiselle ei toistaiseksi ole.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAutoteollisuus kärsii ympäri EurooppaaMyytävien autojen puutteeseen ei ole tulossa kovin nopeaa helpotusta ainakaan uusien autojen markkinoilta, sillä autovalmistajat ympäri maailmaa ovat joutuneet ajamaan tuotantoa väliaikaisesti alas. Venäjän suurin autovalmistaja AvtoVAZ ilmoitti juuri keskeyttävänsä tuotantonsa kolmeksi viikoksi komponenttipulan takia. Ladoja ja Renaulteja valmistavan yhtiön tehtaat sijaitsevat Toljatissa ja Iževskissä.Syy 20 päivän mittaiselle tuotantotauolle johtuu vähemmän yllättävästi komponenttipulasta. Siirtämällä työntekijöiden kesäloman kesältä huhtikuulle AvtoVAZ mahdollistaa varastojen täydentämisen tärkeimpien komponenttien osalta, jotta toiminta yhtiön tehtailla vakautuu.Autoteollisuus on hikisissä paikoissa myös Venäjän ulkopuolella. Komponenttipula jatkuu yhtä myös Euroopan puolella, eikä Ukrainan sota ole ainakaan helpottanut asiaa. Ennen sodan syttymistä saksalainen alihankkija Leoni valmisti autojen johdinsarjoja kahdessa Länsi-Ukrainan tuotantolaitoksessaan työllistäen niissä 7 000 työntekijää.Sodan myötä johdinsarjatuotantoa on alettu siirtämään pois Ukrainasta, mutta tuotantomääriä on jouduttu leikkaamaan, sillä tuotannon siirtäminen vaatii oman aikansa. Tuotanto on jäänyt sen verran pahasti jälkeen, että arvioiden mukaan Euroopan autotuotannosta saattaa leikkautua tänä vuonna jopa 15 prosenttia.Teksti: Rikhard Wacker Kuva Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa