13.4.2024 Autoilu Autoilun verotuksen rasitustaso ei ole itseisarvo, muistuttaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Teksti Marko Jokela Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toimitusjohtaja Tero Lausala: ”Liikenteen sähköistyessä ei ole itseisarvo, että autoilua verotetaan jatkossakin yhtä paljon kuin nyt tehdään.” Autoalan edustaja muistuttaa – näinä liikenteen verotuksen murrosaikoina –, ettei liikenteen sähköistyessä ole itseisarvo, että autoilua verotetaan jatkossakin yhtä paljon kuin nyt tehdään.Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausalan näkemys ei hänen mukaansa ole kuitenkaan ristiriidassa esimerkiksi Suomea sitovien liikenteen päästötavoitteiden kanssa. Hän kertoo autoalan ymmärtävän hyvin tarpeen uudistaa autoilun kokonaisverotusjärjestelmää sähköistymisen edetessä ja valtion fiskaalisten tarpeiden takia. Autoalan Keskusliitto edustaa Suomessa laajasti uusien autojen kauppaa, käytettyjen autojen kauppaa, korjaamoita ja katsastusalaa.– Verotuksen muutokset olisi tehtävä kuitenkin niin, että säilytetään vahva ympäristöohjaus, jotta liikenteen päästöt vähenevät tavoitteemme mukaisesti eli puoleen vuoteen 2030 mennessä ja ettei kokonaisverorasitus autoilulle ja liikenteelle nouse, Lausala toteaa.Petteri Orpon (kok) hallitusohjelmassa on kirjaus käynnistää liikenteen rahoituksen ja verotuksen kokonaisuudistus liikenne- ja viestintäministeriön sekä valtiovarainministeriön yhteistyönä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRasitus jo korkeallaLausala tuo esiin, että Suomessa on yksi Euroopan kireimpiä autoilun ja liikenteen erillisverotuksia.– Esimerkiksi Ruotsissa taso on noin 40 % alempi kuin Suomessa. Korkea erillisverotus vaikuttaa negatiivisesti sekä tavallisten suomalaisten mahdollisuuksiin liikkua nykyaikaisilla ja turvallisilla autoilla että yritysten kilpailukykyyn.Lausala kuvailee ideaalitilanteen sellaiseksi, että verotuksen annettaisiin vähentyä sähköistymisen etenemisen myötä.– Se tukisi sekä ympäristötavoitteita että suomalaisten mahdollisuuksia liikkua uudemmilla ja turvallisimmilla autoilla.Mitä uudempi auto, sen vähäpäästöisempi: Uusien henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt alenivat vuonna 2023 keskimäärin 64 grammaan kilometriltä. Vielä vuonna 2022 keskipäästöt olivat 89 grammaa kilometriltä.1,7 miljardin euron pottiValtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk) työryhmä laski vuonna 2021, että liikenteen sähköistymisen ja ajoneuvojen polttoainetehokkuuden parantuminen johtaa liikenteen verotulojen alenemiseen reaalisesti 1,7 miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä. Vanhanen kannusti tuolloin pohtimaan, voidaanko liikenteestä kerätä jatkossa niin paljon veroja taloutta ja ihmisten liikkumista häiritsemättä.Liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistukset jäävät nähtäväksi. Niistä kehkeytyy hyvin todennäköisesti poliittisestikin kuuma peruna.Yksi on kuitenkin jo varmaa: jos liikenteen ja autoilun verotusta muutetaan, tulee se näkymään liikkuvien kansalaisten kukkarossa – tavalla tai toisella. Lue lisää Kaikki artikkelit 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 6.5.2025 Autoilu Ikää karttuu, ajamiset ajettu – uhkana sosiaalinen eristäytyminen 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 23.4.2025 Autoilu Bensiini yhä suosituin käyttövoima – työsuhdeautoilijat sähköistyvät 22.4.2025 Liikenneturvallisuus Timo Tervo – ajoterveyden ahkera apostoli 22.4.2025 Autoilu Valitako pysäköintiruutu ihan toisen auton vierestä vai jättääkö väliin yksi ruutu? 17.4.2025 Ajokortit Ikämiestä voi kirpaista ajokortin menettäminen – kerro kokemuksesi, ota osaa tutkimukseen! 15.4.2025 Autoilu Autoilija, hämmentyneet hirvet säntäilevät juuri nyt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous