14.1.2014 Liikenne Heijastin – halpa henkivakuutus Heijastin on jalankilkijan halvin henkivakuutus pimeällä. Heijastin kuuluu myös lemmikin ulkoiluvaustukseen. Kuva: Liikenneturva/Nina Mönkkönen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pimeä on riski jalankulkijalle. Loka-tammikuu on jalankulkijoille vaarallisin vuosikolmannes liikenteessä. Onnettomuuksia sattuu erityisesti suojateillä. Pimein vuodenaika lokakuusta tammikuulle on jalankulkijoille vaarallista aikaa. Peräti 43 prosenttia jalankulkijoiden henkilövahingoista sattuu neljän pimeän kuukauden aikana. Näistä valtaosa erityisesti suojateillä.Heijastimen käyttö parantaisi turvallisuutta merkittävästi, mutta toistaiseksi heijastin kuuluu vain joka toisen jalankulkijan varustukseen. Liikenneonnettomuuksien tutkintalautakuntien arvion mukaan heijastinta käyttävä jalankulkija olisi selvinnyt hengissä kuudessa kuolintapauksessa kahdestakymmenestä.Kuolemaan johtaineissa jalankulkijaonnettomuuksissa kolme neljästä jalankulkijasta ei käyttänyt heijastinta.Liikenneturva on tarkkaillut heijastimen käyttöä vuodesta 1993. Vuoden 2012 havaintojen perusteella heijastinta käyttää 51 prosenttia suomalaisista. Muutamassa vuodessa on tapahtunut heijastimien suosion suhteen positiivista kehitystä. Vuonna 2008 heijastinta käytti vain 43 prosenttia ja sitä aiemmin keskimäärin vain 30 prosenttia jalankulkijoista.Autoilija havaitsee heijastimen parhaiten, kun se on kiinnitetty jalankulkijan polven korkeudelle, tienpuoleiselle sivulle. Myös pyöräilijä havaitaan helpommin, mikäli polkijalla on heijastin ajo- ja huomiovalojen lisäksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHeijastin erottuu kaukaaHeijastimella varustautunut jalankulkija erottuu lähivaloilla ajettaessa yli 50 metriä ilman heijastinta liikkeellä olevaa aiemmin. Kaukovaloilla heijastin erottuu jopa 300 metrin päästä. Ilman heijastinta liikkuvan autoilija havaitsee vasta noin 125 metrin päästä.Heijastimen käyttöön patistaa myös laki. Tieliikennelain mukaan jalankulkijan tulee käyttää asianmukaista heijastinta pimeän aikana tiellä liikkuessaan. Laki koskee myös autoilijaa, sillä kuljettajasta tulee jalankulkija heti autosta poistuttaessa. Eli tien varteen pysähtyneestä autosta noustaessa mukaan on otettava heijastin tai asianmukainen huomioliivi.Heijastimen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota, sillä kaikki myynnissä olevat heijastintuotteet eivät ole laadultaan samalla tasolla. CE-merkintä ja koodi EN13356 kertovat, että tuote täyttää valmistajansa mukaan heijastintuotteille asetetut vaatimukset.Perinteiset prismaheijastimet ovat saaneet varteenotettavia kilpailijoita esimerkiksi pehmoheijastimista ja vaatteisiin ommelluista heijastinsomisteista.Teksti: Antti Hentinen Kuvat: Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien 3.4.2025 Uutinen Liikennevision puute ja heikentyvä väyläverkko voi vaikuttaa jopa Suomen kasvunäkymiin ja turvallisuuteen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa