16.11.2022

Audin vuoro uudistaa logonsa – neljä rinkulaa ovat nyt digiajassa

Detail

Kromin määrä Audien keulalla vähenee, sillä uudet rinkulat ovat muodikkaan kaksiuloitteiset.

Audin on jo 90 vuoden ajan voinut yhdistää neljään tunnusomaiseen renkaaseen. Yhteenliittyneet rinkulat kuvaavat niitä neljää automerkkiä, joiden yhdistymisen seurauksena nykyinen Audi AG on aikoinaan syntynyt. Audi AG:n taustalta löytyvät historialliset merkit Audi, DKW, Horch sekä Wanderer. Ne yhdistyivät vuonna 1932, siis tasan 90 vuotta sitten, Auto Unioniksi, jolloin rengaslogokin sai alkunsa.

Renkaiden sisältä löytyi alkuvaiheessa myös teksti "Auto Union". Sellainenkin variantti oli, jossa jokaisessa renkaassa oli sen kuvastaman perustajamerkin nimi ja logo. Tyhjät kromirinkulat ovat sen sijaan olleet Audien keulalla yhtäjaksoisesti jo vuosikymmeniä. Ne ovat uudistuneet lähinnä kosmeettisesti, viimeksi alkuperäisen Audin 100. juhlavuonna 2009.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaksiuloitteiseen digiaikaan

Audin logouudistusta on suunniteltu jo vuonna 2016, ja nyt toteutuessaan se siirtää rinkulat muodin huipulle. Hyvin moni autonvalmistaja jo ennen Audia muutti merkkilogonsa valaistusilluusiolla toteutetusta kolmiuloitteisesta 2D-muotoon. Näin logo on aidosti samanlainen niin diginäytöllä kuin auton keulassa.

- Uusi logo näyttää huomattavasti modernimmalta, tiivistää Andre Georgi Audin suunnittelutoimistolta.

Logouudistuksen myötä Audien keulaa koristavat siis nyt ohuet, valkoiset renkaat mustalla taustalla. Tyylivaihtoehtona on kuitenkin jatkossakin myös musta logo, joka on käytännössä tumman harmaa.

Näin logouudistus näyttäytyy osana Q8 E-Tronin keulailmettä.

Audi toteutti muutama vuosi sitten myös laajan mallimerkintäuudistuksen, jossa käytetään polttomoottoreiden litratilavuuksien sijaan voimanlähteen teholuokkaan perustuvaa kymmennumerojärjestelmää. Ratkaisulla pyritään selkiyttämään mallipolitiikkaa aikana, jolloin Audeja tarjotaan useilla eri käyttövoimilla.

Lähde ja kuvat: Audi Teksti: Benjamin Helander

Lisää aiheesta

Luetuimmat