8.6.2020

Bentley karsii 1000 työpaikkaa – myös sähköautosuunnitelmat kärsivät

Bentley karsii 1000 työpaikkaa

Vaikka Bentley tuntui palaavan koronakriisistä tilauskirjat täynnä, ei menetettyä tuotantoa kiritä kiinni ilman säästötoimia.

Vaikka Bentley on ollut eräs vahvimmista palaajista koronaviruksen aiheuttamalta tuotantotauolta, joutuu perinteikäs brittimerkki karsimaan lähes neljänneksen työvoimastaan. 1 000 työpaikan karsiminen on merkin toimitusjohtaja Adrian Hallmarkin mukaan välttämätöntä, sillä pelkät lomautukset eivät riitä tasoittamaan koronavirustauon aikana kertyneitä tappioita.

– Kollegojen menettäminen ei ole sellaista, mihin suhtaudumme kevyesti, mutta se on pakollinen askel siinä, että voimme taata jäljelle jäävän enemmistön työpaikat, Hallmark linjasi merkin lausunnossa.

Bentley pyrkii toteuttamaan irtisanomiset vapaaehtoispohjalla, mutta se ei ole sulkenut pois potkujen antamista. Myös brittiläinen McLaren joutuu vähentämään 1 200 työpaikkaa ja lukuisissa vaikeuksissa oleva Aston Martin irtisanoo sekin 500 työntekijää.

COVID-19-pandemiasta johtunut tauko maksoi merkille noin 98 miljoonaa euroa kuussa lähes kahdelta kuukaudelta. Käytännössä tauko yhdessä alentuneen tuotantotahdin kanssa merkitsee noin neljänneksen menetyksiä vuotuisessa liikevaihdossa. Perinteikäs brittimerkki on ollut ainoa Volkswagen Groupin jäsen, joka on pystynyt kasvattamaan myyntiään vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, tehden samalla 56 miljoonaa euroa voittoa.

Toukokuun alkupuolelta alkaen Crewen tehtaalla on tehty töitä noin 50 prosentin tahdilla, sillä tehtaalla noudatetaan koronaviruksen vuoksi pidempiä etäisyyksiä. Tehtaalla on tällä hetkellä töissä 2 200 henkilöä, 1 500 bentleylaista on etätöissä kotona ja 500 on edelleen Britannian hallituksen tarjoamalla lomautuksella. Työntekijöiden lisäksi Bentley on vähentänyt satojen alihankkijoiden käyttöä, sillä vuokratyövoima tarjoaa sille joustoa.

Samalla Bentleyltä arveltiin, että merkin täyssähköautosuunnitelmat saattavat luisua vuodella vuoteen 2026 saakka.

– Meillä on edelleen kunnianhimo saada ensimmäinen täyssähköauto 2025 mennessä, mutta COVID-19-kriisin takia saattaa tulla luisumista. Lyhytakainen shokki ei auta, sillä olimme suunnitelleet, että keräämme enemmän varoja voidaksemme investoida edeltä käsin seuraavaan [malli]polveen, Hallmark kommentoi.

Myös Bentleyn moottoriurheiluohjelmat ovat näillä näkymin jäissä. Hallmark varoitti myös, että luvassa saattaa olla lisää irtisanomisia, jos koronaviruksen toinen aalto tai Brexit-neuvottelut johtavat kaupankäynnin lamautumiseen loppuvuonna.

Lähde: Automotive News Kuva: Bentley

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat